Kun Ylioppilasteatterin kesäproduktion ensi-ilta koittaa, saa kuumiin kesäilmoihin jo hetken tottunut yleisö muistutuksen siitä, mistä kesäteatterissa perimmältään on kysymys: viltteihin…
Arviot
Parin vuoden välein järjestettävä pohjoismainen Ice Hot -nykytanssikatselmus pidettiin tänä vuonna helteisessä Helsingissä. Tapahtumaan osallistui lähes 300 vierasta ja yli…
Vesi on osa koreografiaa ja musiikkia Norjan kansallisbaletin esittämässä A Swan Lake –teoksessa. Ensimmäinen ajatus on, että teoksessa ei ole…
Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä. WSOY, 2022. 491 s. ”Teatterikatsomon voi ajatella kuin aivoiksi unen aikana: me tulemme sisälle…
Tampereen Teatterikesän kattauksessa haastettiin yleisö. Vähintään jonkinasteinen provosointi tuntui viehättävän katselmukseen valittujen esitysten tekijöitä: pyllisteltiin alasti tai jätettiin yleisö lupaa…
Alpo Aaltokosken luopumista käsittelevän Kuusi kuvaa kuolemasta -teossarjan 3:nnen, 4:nnen ja 5:nnen osan muodostava Uoma-kokonaisuus puhutteli yleisöään syvästi. Touko- ja…
Romanttinen rakkaus on riippuvuuden muoto muiden joukossa. Sen vaikutus perustuu hormonaalisiin reaktioihin ja se koukuttaa samalla tavalla kuin huumeet tai…
Kemi – muistio puista on samannimisen teatteriesityksen rekonstruktio. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Tuija Kokkonen muuttaa Kemin Tullikamarin historiaa havisevan hirsisalin muistamisen…
Uskonto ja seksi, valta ja väkivalta. Niistä on Jussi Kyläaskun Runar ja Kyllikki –näytelmä tehty. Ja murhasta tietysti. Tuo ankeiden…
Kun Johanna Nuutisen koreografia Hyöky päättyi Kansallisoopperan suurella näyttämöllä, ajattelin, että vau, onpa piristävää, tämä riittää vaikkei tänä iltana muuta…