Alpo Aaltokosken luopumista käsittelevän Kuusi kuvaa kuolemasta -teossarjan 3:nnen, 4:nnen ja 5:nnen osan muodostava Uoma-kokonaisuus, puhutteli yleisöään syvästi. Touko- ja kesäkuun taitteessa Maunula-talossa pidetyistä esityksistä moni oli loppuunmyyty, ja näkemäni esitys innosti yleisön keskustelemaan tekijöiden kanssa pitkään.

Eikä ihme: kolmen eri-ikäisen tanssijan, seitsemänkymppisen Marjo Kuuselan, kuusikymppisen Tuovi Rantasen ja nelikymppisen Johanna Ikolan soolot virtasivat kauniisti ja kirkkaasti elämän uomassa. Välillä heidän ratansa leikkasivat toisiaan, mutta varsinaista kontaktia he eivät ottaneet. Tanssijoiden kokemus elämästä ja työstä oli läsnä heidän liikkeessään ja persoonassaan. Teoksessa oli tunnistuspintaa muillekin kuin nuorille aikuisille.

 

Aaltokoski on rakentanut koreografiansa antamalla tanssijoille erilaisia tehtäviä, joiden pohjalta nämä olivat rakentaneet omat soolonsa yhteisestä teemasta, luopumisesta ja kuolemasta. Kukin kulki omalla tavallaan elämänsä polkua. Uoman liike onkin enemmän tanssijoidensa kuin koreografin näköistä, vaikka teoksen rakenteessa ja lempeässä jatkuvuudessa näkyykin Aaltokosken kädenjälki.

Marjo Kuuselan mietteliästä ja keskittynyttä kulkua värittivät yllättävät, nopeat liikkeet ja hyväntahtoinen ilkikurisuus, jotka näyttäytyivät minulle ymmärryksenä ja suhteellisuudentajuna, kykynä nähdä suru ja ilo – ei aina suurissa kaarissa, vaan pienissä värähdyksissäkin. Kuuselan matkassa hypähdellään, kääntyillään ja katsellaan.

Tuovi Rantanen matkasi tietään vielä monien ristiriitojen ja hämmennyksenkin vallassa, Jostain piti vielä pitää tiukasti kiinni, toisesta pyristellä irti. Aikuisen naisen elämää vetää eri suuntiin huoli ja huolenpito toisista sekä omasta itsestä kiinni pitäminen. Pitää kiiruhtaa ja katsoa taakseen, vilkaista peiliin ja jaksaa.

Johanna Ikolan nuorempi aikuinen tähtäsi, haki ja halusi vielä paljon. Samalla hän tuntui olevan kotonaan tässä tilassa, jossa jotain omaa oli kehkeytymässä, aistit olivat auki kohti huomista. Ikolan liike on venyvää, vahvaa ja jatkuvaa, kaaret suuria.

Käytännössä tanssijat liikkuivat Maunula-talon pienen esitystilan keskilattialla ovaalinmuotoista diagonaalireittiä, ja katsojat istuivat tilan reunoilla. Näyttämön yläpuolella roikkui Aino Favénin käytetyistä muovipullojen osista tehty kirkas ja kaunis virta, joka luo tilaan oman valoisan uomansa. Alexander Salvesenin projisointien luonnosmaiset pensselinvedot ja valot loivat yhtä aikaa intiimin ja avaran tilan tanssijoille. He liikkuivat omassa maailmassaan, mutta eivät etäällä katsojista.

Lea Pekkalan ihana sello rakensi syviä tunnelmia yhdessä Joonas Wideniuksen kitaran kanssa. Heidän elävä musiikkinsa oli kuin sielun hierontaa.

Uoma nähdään seuraavan kerran Pyhäjärven Täydenkuun Tansseilla 19.7.

Minna Tawast

Alpo Aaltokoski company: Uoma. Koreografi Alpo Aaltokoski. Musiikki Lea Pekkala (sello), Joonas Widenius (kitara). Äänet Johanna Storm. Valot ja projisoinnit Alexander Salvesen. Lavastus Aino Favén. Puvut Liisa Pesonen. Tanssijat Marjo Kuusela, Tuovi Rantanen ja Johanna Ikola. Esitys Maunula-salissa 3.6.2022 (Kantaesitys 28.5)