Itäkeskuksen Stoassa saatiin nauttia kahden hienon esityksen verran voimakasta ja syvällisesti ilmaisevaa tanssiliikettä. Alpo Aaltokosken vuonna 2010 ensi-iltansa saanut ja…
Arviot
TÄTÄ ARVIOTA KIRJOITTAESSANI vasenta lonkkaani vihloo (se oli aina se ”huono” jalka), ja olen varma, että tästä tulee kamala teksti,…
VUODEN 2023 HANGÖ TEATERTRÄFF FESTIVAALEILLA esitettiin paikkasidonnaisia, ihmisen ja ympäristön välistä suh- detta ja arkkitehtuuria käsitteleviä teoksia. Festivaalin taiteelliset johtajat…
SIINÄ MISSÄ TAMPEREEN Teatterikesän kansainväliset vierailijat tuntuvat toisinaan olevan vanhojen tähtien kirkastamista tai hitusen ajastaan jäljessä, kotimaisen parhaimmiston katselmuksessa nähdään…
Masi Tiitan Helsingin kaupunginteatterin nykyesitysten sarjaan ohjaama Dilemma on ihastuttavan ilmava ja paljaudessaan hykerryttävä kahden nuoren ihmisen kohtaaminen. Katsoja ei…
Ranskalaisen näytelmäkirjailija Yasmine Rezan Taide (Art) sai kantaesityksensä Pariisissa 1994. Siitä tuli nopeasti kansainvälinen hitti, jota on Suomessakin esitetty muun…
YHDYSVALTAIN SISÄLLISSODAN vuosilta on hämmästyttävän lyhyt matka nykypäivään, niin eloisana ja uskottavana hahmottuu Isla Mustanojan, Katariina Havukaisen, Anna Airolan ja…
TANSSIJA Godwin Otienon soolossa Belonging taide näyttäytyy yhteyden luomisen mahdollisuutena ja kuulumisen paikkana. Keniasta kotoisin oleva Otieno on tanssinut merkittävissä…
Suomessa asui vuonna 2021 yli 52 000 virolaista. He ovat helpottaneet varsinkin pääkaupunkiseudun työvoiman tarvetta lähes koko 2000-luvun. Suuri osa…
Kaksi suomalaista journalistia lähtee Nigeriaan tutkimaan Shellin hallitsemien ja hyödyntämien öljykenttien ympäristötuhoja ja mielenosoitusten seurauksena tapettujen asukkaiden kuolemia. Odotettavissa on…