Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman koordinaattorin mielestä yleisötyön pitäisi olla kaiken toiminnan lähtökohta. ”Ei riitä, että tarjotaan vaikkapa hieno nykysirkusesitys. Yhtä tärkeää on etu-…
TTS_5/2023
Eli jatkossa miekka on kynää vahvempi KIRJOITAN TÄTÄ AIKANA, kun muun muassa Teatterikorkeakoulu on vallattu vastalauseena hallituksen esittämille, opiskelijoiden tukiin…
Uusien muotojen radikaali mahdollisuus muutokseen on hukattu Suomessa. Immersiivisyydestä on tullut savuverho, jolla hankitaan suuria rahoituksia vanhoillisille teoksille, kirjoittaa kaksi…
Helsingin teattereissa nähdään tällä syyskaudella monta HLBT-ihmisistä eli homoista, lesboista, biseksuaaleista ja transsukupuolisista kertovaa teosta. Katsoja voi ostaa lipun esimerkiksi…
2 000-luvun visuaalisuutta korostavassa ajassa digitalisaatio on mullistanut koko kuvallisen ilmaisun. Videot, laserit ja led-screenit ovat antaneet uudenlaisia mahdollisuuksia näyttämötaiteen…
Jaana Semeri – Leena Virtanen: Neitoperhot ja pahanhautojat. Naiset tekevät elokuvia. Atena 2023, 255 s. ”JÄTKÄT UI MYÖTÄVIRTAAN, likat ui…
Jussi Helminen: Teatterinjohtaja. Warelia 2023. 350 s. JUSSI HELMINEN KUULUU ryhmäteatteripolveen, joka valmistui Teatterikoulusta 1970-luvun alussa ja kieltäytyi työskentelemästä laitosteattereissa.…
MARIA PEURA ON dramatisoinut novelleistaan Tunkeilijat-esityksen, jonka esittävät Tampereen Työväen Teatterin ja Teatteri Siperian kolme näyttelijää. Esitys ei pyri yhtenäisyyteen…
SELKÄPIISSÄ KULKEE kylmiä väreitä, kun 35 afrikkalaista tanssijaa tulkitsee Pina Bauschin versiota Rite of Spring -klassikosta Tanssin talossa. Vuonna 1975…
KUN YHTEISÖN NORMEJA yli yksilön valintojen painottava ihmisryhmä elää nimenomaan yksilönvapautta korostavassa yhteiskunnassa, konflikti on väistämätön. Varsinkin, mikäli tilanteessa on…