Teatterinjohtaja muistelee

Jussi Helminen: Teatterinjohtaja. Warelia 2023. 350 s.

JUSSI HELMINEN KUULUU ryhmäteatteripolveen, joka valmistui Teatterikoulusta 1970-luvun alussa ja kieltäytyi työskentelemästä laitosteattereissa. Helminen perusti Kurt Nuotion kanssa Tampereelle Ahaa-teatterin, joka löysi paikkansa kiertämällä kouluissa nuoria puhuttelevilla esityksillään.

Muistelmista piirtyykin esiin nuoren radikaalin muodonmuutos menestyväksi teatterinjohtajaksi. Kipeimmät traumat liittyvät aikaan Turun kaupunginteatterin ohjaajana 1978–1985, jolloin Helminen totuttautui taidelaitosbyrokratiaan ja taistolaisena vähitellen irtautui puoluepolitiikasta. Henkireiäksi muodostuivat Jokiteatteri ja Kafka-ohjaukset, joissa yksilö kamppaili kasvotonta virkavaltaa vastaan.

Kokemansa takaiskut Helminen ottaa kenties tarpeettoman henkilökohtaisesti. Vaikein tilanne sattui Turussa 1981, kun näyttelijät kategorisesti kieltäytyivät työskentelemästä hänen kanssaan. Helminen sai pitää kiinnityksensä, kun kolme näyttelijää lupautui edelleen hänen ohjauksiinsa. Oliko kyse politiikasta vai työtavoista, jäi avoimeksi. Syitä voisi sälyttää myös tuolloisille toimintatavoille, sillä näyttelijäkunta oli vastaavalla tavalla noussut muitakin ohjaajia vastaan.

RASKAS OLI HELMISEN PETTYMYS myös Oulussa 1987, kun Jumalan Teatteri -ryhmä hyökkäsi yleisön kimppuun ja samalla hyväksikäytti tuoretta teatterinjohtajaa. Helminen oli halunnut nuorten näkemysten kautta tuoda virikkeitä Pohjoisen teatteripäiville, mutta joutui narrattuna pesemään jälkipyykin. Muistelmissa tapahtuma tulkitaan helsinkiläisten hyökkäykseksi Oulua vastaan, vaikka teatterin rajoja aikaisemminkin ravistelleen ryhmän näkökulmasta vihollinen oli laitostunut teatteri.

Oulussa Helminen opetteli teatterinjohtamisen ammatin, jossa olennaisena näyttäytyy ohjelmistonsuunnittelu ja talousarvion seuraaminen. Kun ohjaajat saivat toteuttaa taiteellisia näkemyksiään, johtajalle jäi usein viihteen ohjaaminen suurelle näyttämölle. Kun kutsu kävi, Helminen siirtyi 1990 suuremman teatterilaivan ruoriin. Tampereen Työväen Teatteri oli tuolloin muiden isojen laitosten tavoin vararikon partaalla, mutta ankara saneeraus, teatterilain valtionosuudet ja yleisön suosio nostivat TTT:n pinnalle. Kauteen osui dramaturgi-Helmisen suurin menestys, Matti Puurtisen säveltämä musikaali Myrskyluodon Maija.

Espoon kaupunginteatterissa 2000–2013 Helmisellä ei ollut enää riesanaan taiteellista henkilökuntaa. Johtaja vertautui intendenttiin, joka sai lompakon kanssa kiertää Eurooppaa ja Suomea kutsumassa esityksiä ja työryhmiä Espooseen. Vankan pohjan tarjosivat vuodet Tampereen Teatterikesän johtajatroikassa. Yhteistyöyritykset helsinkiläisten toimijoiden kanssa eivät ottaneet sujuakseen. Olisiko niin, että vasta Juha Jokelan Esitystalous-trilogia (2010–2018) ja metro tekivät Espoosta katu-uskottavan?

HELMINEN TUNNETAAN oivallisena kiteyttäjänä, joka on koonnut teatteriaforismeja kokoelmaksi asti. Muistelmia rytmittävät hänen mietelmänsä ja sanaleikkinsä. Taidosta on ollut hyötyä myös teattereiden markkinoinnissa. Helmisen keksintöjä ovat slogan Tampereesta Suomen teatterikaupunkina ja Espoon kaupunginteatterin nimeäminen englanniksi muotoon The International Theatre of Finland. Kyse oli Helmisen visiosta, jolla pyrittiin vauhdittamaan Espoon viivästynyttä teatteritalohanketta. Tätä nykyä Espoossa puhutaan varovasti vuodesta 2027 ja teatteria markkinoidaan merkillä &.

Helminen toimi teatterinjohtajana 25 vuoden ajan. Muistelmien arvokasta antia ovat johtajanoppien tiivistäminen ohjenuoriksi ja huoneentauluiksi. Hän työskenteli läpi uransa myös ohjaajana ja dramaturgina, ja teos tarjoaa myös ohjaajantyöstä näppärän nelivaiheisen kuvauksen. Lukijaa jää kaiherruttamaan, kun näytelmäkirjailija ei vastaavalla tavalla paljasta konstejaan. Helminen kuitenkin kirjoitti vuosikymmenten ajan etenkin lapsille ja nuorille eri medioihin.

Kyseessä ovat nimensä mukaisesti muistelmat, joissa asiat kerrotaan niin kuin ne nyt tuntuvat ja muistuvat mieleen. Nuoruusvuosien ja ulkomaanmatkojen vahvat elämykset saavat tarpeettoman paljon sivuja. Dokumentteja ei ole kaivettu esiin muistin tueksi, ja pieni haparointi nimissä ja tapahtumien ajoituksessa kuuluu valittuun tyyliin. Letkeällä kirjoittajan ilolla ja paljailla tunnustuksilla on sijansa, mutta toistoa ja löysää riittää karsittavaksi asti. Päällimmäiseksi jää toki kiitollisuus Helmiselle muistelmista ja Warelialle niiden julkaisemisesta. •

MIKKO-OLAVI SEPPÄLÄ