Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman koordinaattorin mielestä yleisötyön pitäisi olla kaiken toiminnan lähtökohta.
”Ei riitä, että tarjotaan vaikkapa hieno nykysirkusesitys. Yhtä tärkeää on etu- ja jälkikäteen tarjottava yleisötyö, joka tukee nuorten taidekokemusta”, sanoo Kaisa Järvelin Suomen lastenkulttuurikeskusten liitosta.
Järvelin toimii hankekoordinaattorina peruskoulun kahdeksasluokkalaisille suunnatussa Taidetestaajat-ohjelmassa. Se käynnistyi ensi kertaa vuosille 2017–2020 Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska Kulturfondenin tuella, jotka jatkavat tukeaan vuosina 2024–2027. Syksyllä 2020 opetus- ja kulttuuriministeriö liittyi rahoittajien joukkoon eduskunnan päätöksellä, mutta päärahoittajina toimivat edelleen yksityiset rahastot.
”Toiveena on, että Taidetestaajista tulisi pysyvä osa suomalaista peruskoulua eli sitä rahoitettaisiin valtion budjetista”, kertoo Järvelin.
Taidetestaajat on konsepti, jossa jokainen Suomen 8. luokka pääsee 1–2 kertaa vuodessa kokemaan teatteri-, tanssi-, ooppera- tai sirkusesityksen, konsertin tai taidemuseonäyttelyn. Taidetoimijat taas hakevat vuosittain mukaan ohjelmaan, ja hakijoiden on kuvattava tarkoin, minkälainen yleisötyö taide-elämykseen sisältyy.
” Yleisötyömateriaalille tai -aktiviteetille ei ole määrättyä muotoa. Ne oivat olla monenlaisia, esiintyjätapaamisesta katutanssityöpajaan ja kaikkea siltä väliltä”, Järvelin kuvaa.
Yksi toiminnan tavoite on, että nuori oppii muodostamaan perustellun mielipiteen kokemastaan, keskustelemaan siitä sekä mahdollisesti muuttamaan mielipiteensä kavereiden niin ikään perusteltujen ja artikuloitujen näkemysten valossa. Taidetestaajien nettisivuille nuoret voivat myös kirjoittaa arvionsa kokemastaan.
”Siellä on muutama monivalintakysymys ja avoin vastaustila, jossa kysytään, mitä jäi mieleen, mistä pidit, mistä et ja miksi. Tähän mennessä arvioita on annettu jo lähes 200 000.”
Iso osa palautteista on luokkaa ”ihan kiva” tai ”emmä tiiä” mutta mukana on myös todella perusteellisia pohdintoja ja mielipiteitä.
TAITEENTEKIJÄT VOIVAT ITSE käydä verkosta kurkkaamassa, miten meni esitys nuorten mielestä. Taidetestaajat-koordinaattorit kuitenkin toivoisivat, että toimijat ottaisivat enemmän irti seitsemättä vuotta käynnissä olevasta konseptista.
”Ei ole itsestään selvää, että mukaan pääsee. Hakemuksia myös hylätään. Nyrkkisääntönä on, että mitä haastavampi esitys tai näyttelykokonaisuus on kyseessä, sitä tärkeämpää on yleisötyö.”
Pyörää ei kuitenkaan tarvitse jokaisen keksiä uudelleen.
”Meihin voi aina ottaa yhteyttä, ja toimijoiden kannattaisi myös kysyä kollegoiltaan, miten heillä meni – mikä toimi, mikä ei. Kyse voi olla melko pienestäkin töyssystä, jonka voi korjata saman tien, kunhan siitä vain kuulee esimerkiksi toisen kaupungin teatterilta. Nuorille voi sinänsä tarjota aivan samoja nykytanssiesityksiä tai sinfoniaorkesterin konsertteja kuin aikuisyleisöllekin. Juju on siinä, miten ne kontekstoidaan juuri tälle yleisölle.”
Monelle kokeneellekin toimijalle voi tulla yllätyksenä, miten konkreettisista asioista usein on kyse.
”Pari viikkoa ennen vierailua taidetoimija lähettää luokalle tervetulokirjeen. Taidetestaajat lähtevät koulusta taiteen luokse, ei toisin päin. Ja koska kyseessä saattaa opettajallekin olla ensimmäinen kerta koskaan esimerkiksi oopperassa, ihan perustarpeisiin liittyvät asiatkin on syytä kertoa: kuinka paikalle pääsee, mistä ovesta sisään ja milloin on tauko.”
”Onnistunutta kokemusta tukee myös nuorten vastaanottaminen heidän saapuessaan. Näytetään naulakot ja vessat plus kerrotaan, että katsomossa ei voi syödä popcornia eikä hälistä kaverin kanssa, mutta vaikkapa väliaplodit ja muu reagointi esitykseen on oikein suotavaa.”
KAHDEKSASLUOKKALAISET OVAT 14–15-vuotiaita, ja ikäkaudelle tyypillisesti avoimuus hyvin kokeelliselle ja avantgardistiselle taiteelle ottaa siinä vaiheessa aikalisän.
”Sen ikäiset pitävät hyvin paljon Komisario Palmun tai Peter Pan menee pieleen tapaisista esityksistä. Syvälliset teemat ja nykytaide eivät ole poissuljettuja, kunhan ne pohjustetaan hyvin.”
”On tärkeää, että nuorta ei jätetä jälkeenpäin yksin ajatustensa ja tunteidensa kanssa. Tapahtuma päätetään mieluiten heti vierailun jälkeen paikan päällä tai viimeistään koulussa opettajan johdolla, taidetoimijan tuottaman napakan jatkomateriaalin tuella. Nuorelle kerrotaan, ettei mikään tunne tai ajatus juuri koetusta ole väärin tai oikein.
Taidetestaajat on pohjimmiltaan taidekasvatusta, jonka yksi tavoite on jättää vierailusta mukava muistijälki.
”Jos kokemus on ikävä tai teos liian kummallinen, ei nuori halua tulla uudelleen nyt eikä myöhemmin. Nykyisin yleisötyö ei saisi olla taidelaitoksissa jokin vaikeasti perusteltava kuluerä, vaan kaiken toiminnan keskiössä.”
Esiintyjätkin on syytä valmistella kasiluokkalaisten kohtaamiseen.
”Nuorten torjuva olemus katsomossa ei esimerkiksi kerro mitään esityksen vastaanotosta. Ei pidä hätkähtää, jos yleisö ei reagoi niin kuin ’kuuluisi’. Sen ikäisillä on niin vahvat suojaukset.”
Kaisa Järvelinin ja muun tuotantotiimin mukaan antoisinta nuorille ja esiintyjille itselle on, kun näyttämöllä olleet taiteilijat tulevat mukaan loppukeskusteluun.
”Taatusti joku kysyy jonkun Romeon ja Julian jälkeen, ovatko he oikeastikin pari. Sirkusesitysten jälkeen suunnilleen joka opettaja kysyy, missä tätä voi opiskella. Mutta monitahoisempia ja esiintyjille erityistä iloa tuottaviakin kysymyksiä nuorilta tulee. Itse olen kuullut kysyttävän näyttelijältä, onko hän ylpeä esittämästään roolihahmosta.”
Koko 2020-luku on tähän mennessä ollut kuormittava sekä taiteentekijöille, nuorille että opetushenkilöstölle. Vasta tämän lukuvuoden kahdeksasluokkalaiset ovat niitä, jotka ovat saaneet käydä koko yläasteen lähiopetuksessa.
”Opettajien työaika on kuitenkin vedetty tosi tiukalle. Osa opettajista on Taidetestaajat-reissusta todella innostuneita, joillekin se on aina ylimääräinen ponnistus, joka harmittaa. Senkin vuoksi jokainen aidosti ja läsnäolevasti nuoret kohtaava aikuinen taideyhteisön puolelta on kullanarvoinen. Riittää, että on oma itsensä.” •
NINA JÄÄSKELÄINEN
