Vuosaaren vanhassa koulussa ensi-iltansa saanut Sinkkipojat on jatkoa Neuvostoihmisen lopulle, jonka ensi-ilta oli samassa paikassa syksyllä 2023 ja joka jatkaa ensi syksynä suuren kysynnän vuoksi. Molemmat ovat osa Helsinki98-ryhmän Aleksijevitš-sarjaa. Sen ohjaaja pysyttelee nimettömänä Venäjän tilanteen vuoksi.
Valkovenäläisen toimittaja-kirjailija Svetlana Aleksijevitšin Neuvostoihmisen loppu (ilm. 2013) käsitteli Neuvostoliitossa syntyneiden ja kasvaneiden ihmisten arvomaailmaa ja minäkuvaa kommunistisen järjestelmän sorruttua. Kirjailijan Sinkkipojat (ensimmäinen laitos ilm. 1989) kertoo Neuvostoliiton hyökkäyksestä Afganistaniin vuosina 1979-1989 kotiin palanneiden neuvostosotilaiden ja heidän äitiensä suulla. Molemmat kirjat perustuvat laajoihin haastatteluaineistoihin.
Ei liene vaikea arvata, miksi näihin dokumenttiromaaneihin perustuvat esitykset ovat nyt yhtä ajankohtaisia kuin romaanit ilmestyessään. Venäjä käy jälleen hyökkäyssotaa, jolle oikeutusta rummuttaa totalitaristinen hallinto.
Yksinkertaisesti ilmaistuna: Sinkkipoikien tarina on vielä kauheampi kuin Neuvostoihmisen lopun – sekä kirjana että esityksenä. Mutta Neuvostoihmisen loppu luo vahvan pohjan Sinkkipojille, vaikka niiden ajallinen järjestys on päinvastainen: Mistä on peräisin romanttinen kuvitelma Neuvostoliiton (Venäjän) armeijasta kouluna, jossa pojista tulee juuri sellaisia miehiä kuin toivotaan? Kuvitelma armeijasta, jossa on korkea moraali ja hyvät tavat, johon monet äidit uskovat? Tai kuva hyökkäyssodasta suurena isänmaallisena tekona, toisena maailmansotana, jota uusintamalla Venäjä saisi takaisin jotain entisestä suuruudestaan?
Pojilla ja äideillä ei ole mitään käsitystä siitä, mikä Afganistanissa odottaa, mutta pojat tietävät jo, mitä Neuvostoarmeijassa oleminen tarkoittaa. Siitä saamme esityksen aikana puistattavan kuvan: moraalisen täystuhon jäljet näkyvät sotilaissa ja heidän teoissaan, joiden kanssa sodasta kotiin palanneet yrittävät elää. Ja äidit yrittävät ymmärtää.
Afganistaniin lähetettiin yli puoli miljoonaan neuvostosotilasta ja siellä tai sen seurauksena kuoli lähteistä riippuen puolesta miljoonasta kahteen miljoonaan afgaania, pääasiassa siviilejä. Neuvostosotilaita kuoli tai katosi lähteistä riippuen noin 15 000 –26 000.
”Muistaminen on kuin työntäisi kätensä tuleen”, sanotaan Sinkkipojissa, mutta muistettava on tai ainakin avattava silmänsä. Helsinki 98:n esityssarjan toinen osa keskittyy romaanin pasifistiseen sanomaan ja Venäjän hallinnon toivoman unohtamisen kieltämiseen. Se vaatii vastuun kantamista, eikä sitä yksin yhden sotilaan hartioille voi vierittää. Esitys myös kysyy, miksi näin pääsee tapahtumaan aina uudestaan.
Kuulemme tarinoita suoraan helvetistä, monologeja yksi toisensa perään kertojina sotilaita, heidän äitejään sekä armeijassa palvelleita siviilejä Sami Lankin, Emilia Neuvosen, Elli Närjän ja Maksim Pavlenkon esittäminä.
Moneksi muuttuva minimalistinen sinkkiarkku-lavastus ja dramaattiset valot sekä tilan lasi-ikkunaisen takaosan taitava hyödyntäminen ovat jälleen Pavel Semtsenkon käsialaa. Marssimusiikki pauhaa.
Ensi-illassa joidenkin pitempien monologien haltuun ottaminen oli vielä kesken, mutta tarkentunee esityskertojen myötä.
Jotta Sinkkipojat ei selkeästä todistusfunktiostaan huolimatta jäisi vain väkivallan ja kärsimyksen dokumentiksi, antaa sen loppukohtaus äänen Emilia Neuvosen esittämälle Aleksijevitšille. Vuonna 1993 alkoi Valko-Venäjällä pitkä oikeudenkäynti, jossa neljä kirjailijan haastateltavaa vaati kunniansa palauttamista ja kiisti koskaan kertoneensa kirjassa mainittuja asioita. Kirjailija pääsee loppupuheenvuorossaan vastaamaan pitkästi syytöksiin ja puolustamaan yksilöiden oikeuksia järjestelmää vastaan sekä muistuttamaan poliittisen käsienpesun vaaroista.
Loppukohtauksen tekstit ovat Sinkkipojat-romaanin loppuun kasatuista oikeuden pöytäkirjoista, kirjeistä ja lehtikirjoituksista. Oikeudenkäynnin uskotaan käynnistyneen Venäjän painostuksesta
Minna Tawast
Helsinki98: Sinkkipojat. Ohjaus Ohjaaja. Perustuu Svetlana Aleksijevitšin kirjaan. Suomennos ja sovitus Martti-Tapio Kuuskoski. Lavastus, videot, valot, juliste Pavel Semtšenko. Puvut, maskeeraus Anis Kronidova. Äänet Ville MJ Hyvönen. Rooleissa Sami Lanki, Emilia Neuvonen, Elli Närjä ja Maksim Pavlenko. Liikekoreografia Ilkka Lampi. Kantaesitys Vuosaaren koululla 23.4.2024.
