Macbethiä tituleerataan toisinaan yhdeksi Shakespearen verisimmistä näytelmistä. Se kuuluu myös Shakespeare-suosikkeihini. Ei siksi, että se on verinen, vaan koska sen tarina on tiivis ja silti muhkean kompleksinen.
Lyhyt kertaus: näytelmän alussa Macbeth ja hänen ystävänsä Banquo kohtaavat kolme noitaa, jotka ennustavat Macbethista kuningasta ja Banquosta kuningassuvun kantaisää. Ennustuksen innoittamana Macbeth aloittaa verisen tien kohti kruunua ja sen myötä omaa tuhoaan. Perusluonteeltaan Macbeth on kuitenkin hyväntahtoinen ja koko näytelmän ajan syyllisyys ja vallanhimo kamppailevat hänessä.
Lady Macbeth panee pökköä pesään yllyttämällä miestään yhä hurjempiin hirmutekoihin, mutta saa hänkin lopulta peräti kuolettavia tunnontuskia.
Tanssin Talossa ensi-iltansa saanut Tero Saarinen Companyn ja Tampereen Työväen Teatterin yhteisproduktio on jatkoa muutaman vuoden takaiselle Hamlet-rockmusikaalille, joka sai innostuneen vastaanoton niin yleisön kuin kriitikoidenkin keskuudessa.
Macbethinkin takana on suoranainen superryhmä: Tero Saarisen ja TTT:tä luotsanneen Otso Kauton lisäksi työryhmään kuuluvat valosuunnittelusta vastaava Mikki Kunttu, puvustuksesta vastaava Samu-Jussi Koski, musiikista vastaava Marko Nyberg sekä näytelmän uudesta suomennoksesta ja sovituksesta vastaava Michael Baran.
Esityksessä ei kuitenkaan ole ihan sellaista suurteoksen tuntua kuin työryhmän perusteella voisi luulla.
Kaikki elementit ovat hienoja ja keskenään tasapainossa, mutta niistä ei synny kokonaistaideteosta, joka menisi varauksetta ihon alle, vaan esitys jää kimaltamaan näyttämölle kuin jalokivi näyteikkunan taakse.
Miksi näin? Helsingin Sanomien kriitikko totesi teoksen olevan yhtä paljon nykytanssia, puhedraamaa kuin valoshow’takin. Olen samaa mieltä. Esityksen osista ei muodostu enempää kuin osiensa summa – joskaan ei vähempääkään.
Tanssin talon lavastus syntyy liki yksinomaan valojen avulla. Näyttävänä yksityiskohtana esityksen alussa ja lopussa nähdään tarinan arvoituksellinen Birnamin metsä, joka koostuu katosta roikkuvista valokaapeleista.
Samu-Jussi Kosken puvustus on samaan aikaan notkeaa ja veistoksellista. Puvut muuttuvat nurin käännettyinä listittyjen vihollisten haarniskoiksi. Puvustuksellisesti vaikuttava on myös kohtaus, jossa Macbethin puoliso hukkuu mantteliinsa kuin lentohiekkaan.
Siihen tiivistyy oivallisesti se, miten valta nielee hallitsijansa.
Kun Macbeth pääsee kruunuun käsiksi, hän alkaa nähdä uhkia kaikkialla. Kuviteltuja vihollisiaan eliminoimalla hän maalaa itsensä nurkkaan ja jää lopulta yksin kapinajoukkojen murtautuessa linnan muurien läpi.
Esityksen liikekieli on klaustrofobista ja kuin pimeään eksynyttä. Sen yhteys tarinaan avautuu niinkin ilmaisuvoimaisesti, että puhe tuntuu välillä tarpeettomalta – olkoonkin, että Baranin käännöksen kieli on varsin nautittavaa.
Näyttelijöiden ja tanssijoiden kanssa lavalla taituroi jonglööri Emil Dahl, jonka viskelemät renkaat ovat kuin kruunuja, jotka puristavat päätä. Toisinaan ne muuntuvat kettingiksi, joka symboloi Macbethin kohtaloa kahlata ”verisessä virrassa”. Jokainen murha tuo uuden lenkin ketjuun, antaa tyrannille pienen lisäajan ennen lopullista tuhoa.
Shakespearen kuningasnäytelmissä valtaa ja sen vaikutusta yksilöön käsitellään tavalla, joka tuntuu juuri tässä maailmanajassa relevantilta. Kenties se on ollut sitä aina. Usein puhutaan klassikon päivittämisestä nykyaikaan, mutta ajattomuus on se, joka tässäkin puhuttelee.
Muutoin hirmuteot – niin värikkäin sanankääntein kuin niistä kerrotaankin – jäävät etäisiksi.
Kiinnostava ja mielestäni ihan toimivakin ratkaisu on, ettei kolmen tanssijan, kolmen näyttelijän sekä jonglöörin muodostamasta esiintyjäjoukosta ole valittu yhtä Macbethiä, vaan näyttelijät lausuvat sekaisin eri hahmojen repliikkejä.
Roolien sekoittaminen ei minusta nosta tarinasta esiin sisällöllisesti mitään erityistä. Ratkaisun ansio on pikemminkin siinä, että se tuo tekstin ja liikkeen lähemmäs toisiaan sitoen näin kokonaisuutta paremmin yhteen.
Matti Tuomela
Tero Saarinen Company, Tampereen Työväen Teatteri: Macbeth. Koreografia ja ohjaus Tero Saarinen. Suomennus ja sovitus Michael Baran. Näyttelijäntyön ohjaus Otso Kautto. Valot, videot ja lavastus Mikki Kunttu. Puvut Samu-Jussi Koski. Musiikki ja äänet Marko Nyberg. Esiintyjät Emil Dahl, Anna Kuusamo, Mikko Lampinen, Jyrki Mänttäri, Saska Pulkkinen, David Scarantino ja Oskari Kymäläinen. Ensi-ilta Tanssin Talossa 13.3.2024.
