Harvoin saa kokea samojen tekijöiden tuoreen teoksen kahdessa eri olomuodossa ja vielä halutessaan peräkkäin. Juha Jokelan ohjaama Eerika Rantasen tähänastinen elämä on sellainen teos. Yle Areenassa on kuunneltavissa kaksi kautta kohtauksia Eerikan elämästä (14- ja 12-osaiset sarjat), ja teatterissa esitetään näytelmää, joka koostuu joukosta samoja kohtauksia.
Näytelmä esitettiin tänä keväänä Jyväskylän kaupunginteatterissa ja Tampereen Teatterissa, syksyllä on vuorossa Kansallisteatteri. Molemmat versiot on ohjannut Jokela ja molemmissa esiintyvät samat näyttelijät.
Kiinnostava kokeilu. Niitä Jokela ei ole koskaan pelännyt. Hän kirjoittaa näytelmän käsiesitteessä, että kaikki alkoi siitä, kun hän halusi nähdä yhtä aikaa näyttämöllä Ria Katajan, Eeva Soivion ja Kaisa Helan. Jokela päätti ideoida yhdessä heidän kanssaan esitettävän tekstin, jonka pohjana olisi naisten oman elämän tuntemukset ja kokemukset eri ikäkausilta.
Tärkeintä ei olisi totuus, vaan hyvät tarinat. Lopputulos oli kertomus elämänsä kanssa tempoilevasta nelikymppisestä hoitoalan työntekijästä, jolla on alkoholisti-isän varjostama lapsuus ja pitkä, yksinäisyyden painama nuoruus, aikuisuus vasta alkamassa.
Kuuntelin ensin radiosarjat, sillä halusin tietää, millaisena niistä hahmottuisi Eerikan elämän kokonaisuus. Noin 20-minuuttisissa jaksoissa pääsin kertoja-Eerikan kuljettamana päähenkilön pään sisään, intiimeihin hetkiin, siinä ja nyt. Mukana on tilanteita lapsuudesta ja nykyisyydestä, Suomesta ja Ruotsista, onnellisia ja onnettomia. Arkisia pieniä tapahtumia suurin osa, mutta Eerikalle merkityksellisiä. Syntyi hienosti kuva siitä, että ihmiselle itselleen merkittävät tilanteet eivät toisten silmissä sellaisilta usein vaikuta. Ja että juuri tällaiset hetket määrittelevät ihmisen elämää paljonkin.
Teoksen idea toimi radiossa hyvin: ensimmäisellä kaudella Katajan ääni ja toisella Soivion loihtivat mieleeni tilanteen toisensa jälkeen, ja sain seurata Eerikan kovin inhimillistä kipuilua. Se, että kaikki tapahtui kussakin jaksossa juuri nyt, oli erinomainen ajatus. Kuuntelija sai itse rakentaa kuulokuvien välille tarvittavat yhteydet.
Näyttämöversion näkeminen vähän jännitti. Mitä osioita Eerikan tarinasta Jokela ottaisi mukaan, mitä jättäisi pois? Miten teoksen intiimiys saataisiin rakennetuksi teatteritilaan, meidät katsomossa ja heidät näyttämöllä vietyä yhteen ja samaan pisteeseen, Eerikan ajatuksiin? Vai olisiko kaikki toteutettu aivan toisin?
Jokela on tehnyt sekä toisin että samoin. Teksti on periaatteessa sama pieniä viilauksia lukuun ottamatta. Mutta kun sarjan vire oli vakava, vaikka välillä naurattikin, näytelmässä haetaan rentoutta. Siinä jutustellaan vakavissakin tilanteissa. Sarjassa Eerika oli tietenkin tosissaan, hänhän kertoi itsestään; näyttämöllä hän oli välillä jopa huvittunut tilanteista.
Sen sijaan Mila Laineen näyttämöversion musiikki on jopa herkkää verrattuna sarjan ja Marzi Nymanin vetäviin säveliin.
Ria Kataja esittää ilmeikkäästi Eerikaa. Kaikki kolme näyttelijää ovat näyttämöllä koko ajan. He kommentoivat Eerikan tekemisiä ja tilanteita sekä Eerikalle että yleisölle. Lavastus on viitteellinen ja harmaa, naisilla yllä valkoiset paidat ja farkut. Kaikki huomio on siis keskitetty puheeseen ja joihinkin taidokkaisiin visuaalisiin ratkaisuihin, esimerkkinä polkupyörän heijastuksen avulla toteutettu rakastelun kuvitus.
Näytelmä on tuon mainitun vireen vuoksi mielestäni aivan erilainen kuin kuunnelma. Ero on huomattava ja kiinnostava. Taitavat näyttelijät hallitsevat toki molemmat tyylilajit.
Koska Eerikan tarina on varsin monitahoinen, näyttämösovitukseen oli ymmärrettävästi valittu vain osa siitä. Miesten osuus Eerikan tarinassa kärsii mielestäni tästä karsinnasta. Varsinkin kun miesten puheet on näyttämöversiossa toteutettu äänen muuntimella ja isän läsnäolo varjokuvana seinällä, ratkaisu ei ihan kata tilaa, joka heillä Eerikan elämässä on.
Mutta: jollen olisi kuunnellut sarjaa, olisinko kiinnittänyt näihin seikkoihin huomiota, näin paljon ainakaan? Suosittelen kumpaakin teosta. Ehkä näytelmä ensin.
Jaana Semeri
Tampereen teatteri: Eerika Rantasen tähänastinen elämä. Teksti Juha Jokela, Kaisa Hela, Riia Kataja ja Eeva Soivio. Ohjaus Juha Jokela. Lavastus Mikko Saastamoinen. Puvut Auli Turtiainen. Valot ja videot Antti Silvennoinen. Äänet Juha Tuisku. Musiikki Mila Laine. Näyttämöllä Ria Kataja, Kaisa Hela, Eeva Soivio ja isän varjona Jukka-Pekka Mikkonen. Esitys Frenckell-näyttämöllä 18.4.2024.
