Mitä näyttelijän ruumiillinen vaikuttuminen näyttämötyöskentelyssä tarkoittaa? Millainen on kokeileva ote näyttelijändramaturgian rakentumiseen? Inke Koskinen ja Sofia Smeds uskovat, että uudet tavat esittää kysyvät itseohjautuvaa näyttelijää.
Inke Koskinenja Sofia Smeds ovat työskennelleet kirjailija Maria Jotunin parissa. Novellikokoelmasta Kun on tunteet tislautuivat niminovelli ja Kansantapa, jonka henkilöhahmojen ympärille oma sovitus muokkautui. Akka-Pärskynä ja Lois-Kaisana näyttelijät jatkavat tutkivia kokeilujaan siitä, mitä affektiivinen näytteleminen juonellisessa esityksessä voi olla. Esityksen ensi-ilta on lokakuun lopussa Teatteri Jurkassa.
Nätyltä viime keväänä valmistuneet näyttelijät tutkivat opinnäytetöissään nykynäyttelijän työtapoja ja sitä, miten näyttelijä saavuttaa ja ylläpitää tuntemuksellista ruumiintilaa. Affekteja, aistimuksista ja tuntemuksista vaikuttumista Smeds käsitteli Ruusuruoskassa(Teatteri Takomo 2019, ohjaus Esa Kirkkopelto) ja Koskinen rock-musikaalissa Hamlet(Tampereen Työväen Teatteri 2020, ohjaus Otso Kautto).
Kiinni tunteisiin
Näyttelijät olivat valinneet perinteisen tekstin, jossa on tuttu perusasetelma: henkilöhahmot ja tarina. Jotuni-vinkin antoivat toisistaan tietämättä oma professori Pauliina Hulkkoja sukupuolentutkimuksen opinnoissaan Jotunista intoutunut opiskelijakollega Mikko Kauppila. Jotuni tarjoaa mahdollisuuksia laajaan affektiiviseen näyttelemiseen ja affektien ja tuntemusten käsittelyyn.
”Tekstin vanhahtava puhunta on tuttua ja silti etäistä, etäällä nykyarjesta ja psykorealismista. Materiaali, kieli, on samaan aikaan koristeellista ja riipivää, tosi tuntoista. Pärsky ja Lois-Kaisa valikoituivat heti. Heillä on pilke silmäkulmassa. He ovat ikään kuin rikoskumppaneita. Jännite on kohdallaan. Tuvassa on kolmaskin henkilö, jota yritetään saada lähtemään”, Sofia Smeds sanoo.
Lue koko Hanna Helavuoren artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 6–7/2021.
