Oulun seudulla on viime vuosina saanut astua sisään useampaankin tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunulan visioon. Immersiiviset ja paikkasidonnaiset esitykset ovat nostaneet esiin kaupunkimaiseman hiljaisia ja hylättyjä reunamia: Varjakka (2014) koettiin autioituneella sahasaarella, Torni (2016) käytöstä poistuneessa vesitornissa, The Secret Garden (2018) puutarhaoppilaitoksen halleissa ja kasvihuoneissa.
Hylky-teoksen miljöö, Hiukkavaaran koulumainen kasarmi, ei paikkana ole erityisen lumoava. Avarat entiset ruokasalit, joihin pelastusliiveihin ja maskeihin sonnustautunut yleisö ensimmäiseksi päästetään, tuovat mieleen erillisistä teoksista kostuvan pop up -näyttelyn. Tässä hopeakylkisten kalaorigamien parvi, tuossa kappale aitoa Hahtiperän hylkyä 1600-luvulta.
Vähitellen käytävät avautuvat pienempiin tiloihin, kolkkoihin kylmähuoneisiin ja raskaiden metalliovien taakse. Samalla elämykset muuttuvat eksklusiivisemmiksi ja installaatiomaiset elementit pienimuotoisemmiksi.
Enää ei ole yleisömassaa, vain harhailevia haaksirikkoisia. Ainoastaan yhdelle on sija sairaalavuoteessa, korkeintaan muutama mahtuu seuraamaan kellarivarastoonsa pelastautuneen yksinäisen sopertelua. Osiot on rakennettu silti niin, että katsoja aistii välähdyksiä myös niistä hetkistä, joita hän ei itse pääse todistamaan.
Avarammissa tiloissa tanssi ja akrobatia etenee sillä välin rauhallisemmin aaltoillen. Vaeltelevalle katsojalle ei synny tunnetta, että hän saapuisi tai lähtisi kesken numeron.
Hylyssä on hyödynnetty muun muassa permantoakrobatian ja vertikaaliköyden lisäksi harvemmin nähtyjä, sideshow-henkisiä sirkustekniikoita, kuten hiuksistariipuntaa ja pulloillakävelyä. Näiden outous tuo oman lisänsä melankolisen vinksahtaneeseen ilmapiiriin.
Hylky on korostetun moniaistinen. Löydän käytävän varrelta väkevästi mereltä tuoksuvan komeron, tunnustelen saamaani ihmeellistä valkoista kukkaa, juon tilkan vastapuristettua appelsiinimehua odotellessani turhaan turvapaikkaa. Pelastusliivi kahisee ja hiostaa.
Esiintyjien synnyttämät äänet yhdistyvät Hildur Guđnadóttirin tummiin selloteoksiin ja Gavin Bryarsin kollaasimaisiin maisemiin. Skenografian skaala ulottuu pienen pienistä ready made -elementeistä koko hallin valtaaviin projisointeihin.
Tuttuun tapaan Yli-Maunula hyödyntää runsain mitoin populaarikulttuurin ja historian kuvastoa, mikä osaltaan tekee ylitsepursuavasta elämyksestä helposti lähestyttävän.
Viitteitä riittää niin belle époquen kuin Japani-kauhunkin suunnalta, ja maailman meret tarjoavat tietenkin loppumattomasti ammennettavaa Havaijilta Hailuodon rannoille. Synkkiä, kiivaita ja painostavia näkyjä tasapainottaa burleskimainen kepeys.
Puhutulla sanalla on suurempi rooli kuin Yli-Maunulan aiemmissa teoksissa. Haaksirikkoteemaa on etsitty yhtä lailla Kärpästen herrasta kuin Shakespearen Myrskystäkin. Vaikka repliikit eivät esitystä hallitsekaan, tämä taso tuntuu jo miltei ylimääräiseltä: sanoja on kuultu ennenkin, nyt tahtoisi keskittyä kaikkeen muuhun.
Yli-Maunulan teoksissa esityksen immersiivinen luonne on elimellisesti sidoksissa valittuun teemaan. Ympäristökatastrofia maalailevassa The Secret Gardenissa ymmärsi, kuinka omat valinnat vaikuttavat edessä oleviin vaihtoehtoihin. Hylyssä korostuu kokijan henkilökohtainen hätä, toki turvallisuudessaan kutkuttavana: Mihin minun on mentävä? Riittääkö pelastusveneessä tilaa?
Katsojia opastetaan hienovaraisesti, rohkaistaan lähtemään omille teilleen ja houkutellaan jälleen suurenmoiseen finaaliin, jossa yhdistyvät kiehtovasti toivo ja äärimmäinen epätoivo. Haaksirikkoiset ovat menettäneet kaiken, mutta matka ei ole vielä päätepisteessä.
Tenka Issakainen
Flow Productions: Hylky. Konsepti, ohjaus Pirjo Yli-Maunula. Lavastus mm. Heidi Kesti, Petri Haapakoski, Nikke Launonen ja Janne-Pekka Manninen. Puvut Heidi Kesti. Valot Jukka Huitila. Äänet Anssi Laiho. Esiintymässä mm. Kira Riikonen, Hanna Moisala, Emma Langmoen ja Angeliki Nikolakaki. Kantaesitys Hiukkavaaran kasarmi, Oulu 26.8.2020.
