Lasten huumorin tutkija Tuula Stenius on tehnyt opettajana koko ikänsä töitä lasten kanssa ja kutsuu itseään varhaiskasvatuksen veteraaniksi. Lasten huumori on hänen mukaansa välillä täysin päätöntä ja älytöntä. Aina lapset eivät itsekään ymmärrä, mille nauravat. Huumorin syvempi tarkastelu avaa näkökulmia sen merkitykseen vuorovaikutuksessa.
Stenius aloitti väitöskirjan tekemisen 60-vuotiaana. Muiden asioiden kuin opettamisen hoitaminen kuormitti niin paljon, että hän päätti etsiä uutta suuntaa elämälleen. Hän halusi hyödyntää lasten parissa kartuttamaansa osaamista. Väitöskirjan aihe kumpusi Steniuksen omista kokemuksista lasten sadutuksen kouluttajana. Sadutuksessa tarina syntyy vapaasti kertojan ja saduttajan välillä.
”Eräskin tarina oli tällainen: Leena meni kauppaan, Leena meni kauppaan – viisi kertaa. Kun satu luettiin lapsille päiväkodissa, se nauratti heitä valtavasti, mutta aikuiset uskalsivat nauraa vasta, kun kuulivat lasten nauravan. Aloin miettiä, mitä eroa on lasten ja aikuisten huumorilla.”
Lasten huumoria ei juurikaan ole tutkittu. Stenius kertoo kuuden vuoden aikana lukeneensa satoja huumoria käsitteleviä artikkeleita ja hahmottaneensa, miten huumorista puhuttiin ja miten se ilmeni eri maissa.
”Löysin amerikkalaisesta väitöskirjasta seitsemän kohdan listan, miten aikuisille opetetaan huumoritaitoja. Ne ovat nimittäin eri asia kuin huumorintaju, joka on enemmänkin persoonallisuuteen liittyvä asia. Huumorintaju ei takaa sitä, että osaa käyttää huumoria. Tutkimukseni mukaan lapset osaavat nämä huumoritaidot, joita aikuisille pitää opettaa.”
Huumoritaitoja ovat oman huumorin tunnistaminen, huumorista nauttiminen, nauraminen, sanallisen huumorin tuottaminen, huumorin löytäminen arjesta, itselle nauraminen ja huumorin käyttö stressitilanteissa.
Stenius painottaa naurun terveyshyötyjä. Hän huomasi tutkimusta tehdessään, että lapset nauravat paljon aikuisia enemmän. Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa kerrottiin, että neljävuotias lapsi nauraa jopa 300 kertaa päivässä. Nelikymppinen aikuinen nauraa saman määrän kahdessa ja puolessa kuukaudessa. Jo 23-vuotiaana alkaa jyrkkä alamäki päivittäisissä naurukerroissa. Palautuminen lapsen kaltaisiin lukemiin alkaa vasta 75-vuotiaana.
HUUMORIN LAJEJA VOI OPETELLA
Lapset hakevat yhteyttä hymyllä ja naurulla. Stenius sanoo, että lasten huumorin tausta on yleensä hyväntahtoinen ja tarkoitus on tuottaa iloa. Filosofi ja teoreettisen kasvatusopin professori Erik Ahlman (1892–1952) kirjoitti paljon huumorista. Ahlmanin mukaan ihminen elää erilaisten lakien, sääntöjen ja kaikenlaisten käytännön asioiden parissa, joihin on sopeuduttava. Niinpä Ahlman näki huumorin keventävän elämää ja olevan lahja elämälle.
Stenius hahmottelee yleisesti huumoria, jolle on tyypillistä yllättävyys ja yllätyksellisten asioiden ilmaantuminen jostakin. Kyse on myös ”mitä jos” -asenteesta, jolla voi yleensä keventää tilanteita.
Huumori voi purkaa jännityksiä ja hämmennystä. Se voi olla myös voimavara vaikeassa elämäntilanteessa. Lapset opettelevat huumorin avulla vuorovaikutusta ja hakevat kontaktia muihin. Eri tavoin toimivia huumorin lajeja voi opetella.
Stenius määrittelee huumorin väitöskirjassaan siten, että sen tuottaminen tai vastaanottaminen saa aikaan hymyä, naurua tai positiivista asennetta ilmaisevia ilmeitä, eleitä tai toimintaa.
”Pyrkimys on saada toiset nauramaan. Klassiset huumoriteoriat kuvaavat hyvin nykyisiäkin huumorin lajeja: yhteensopimattomuuden idea tarkoittaa sitä, että kun joku ei osu paikalleen, se alkaa naurattaa. Yritetään esimerkiksi laittaa kattilan kantta päähän, mihin se ei luontaisesti kuulu.”
”Ylemmyysteoria perustuu mokan tekemiseen. Kun aikuinen pudotti päiväkodissa lautasen lattialle, kaikki lapset alkoivat nauraa. Tähän liittyy myös slapstick-huumori. Huojennusteorian mukaan vitsi vapauttaa energiaa. Väsyneenä energia voi purkautua nauruhepulina. Lapset ovat taitavia tässä.”
Lue koko Johanna Peltolan kirjoittama haastattelu Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 3/2024.
