Kuluneen syksyn aikana Tanssin talon Erkko-salissa koettiin tanssiteos Skin Hunger, jossa katsoja viedään esiintyjän iholle äänen avulla. Teoksen äänisuunnittelijana toiminut Tuomas Norvio kertoo studiollaan Hakaniemessä, että tekniset ratkaisut vaikuttavat suuresti äänen kokemiseen.

”Ne ovat iso osa teosten sisältöä. Toistetaanko ääni suoraan stereona vai onko mukana enemmän tilallisia hetkiä ja syvyyttä? Yritämmekö saada katsojat teoksen äänivaipan sisään vai päinvastoin pois, sen ulkopuolelle?”

Johanna Nuutisen koreografioimassa Skin Hungerissa tavoitteena oli ensiksi mainittu: immersiivinen ja meditatiivinen äänimaailma. Kolmiulotteista, binauraalista (kahdella korvalla aistittua) ja upottavaa äänimaisemaa hyödyntävässä tanssiteoksessa yleisö on kuulokkeiden välityksellä suorassa yhteydessä tanssijoiden kehoihin. Suurin osa teoksen äänistä syntyy tanssijoiden kehojen liikkeistä ja kosketuksesta livetilanteessa.

”Skin Hungerin teemana on iho ja kosketus, joten halusin esitykseen todella herkkien
mikrofonien vahvistamaa herkkää ääntä”, Norvio sanoo.

Jokaisella kuudella tanssijalla on teoksessa korvissaan omat tietokoneeseen yhdistyvät headset-kuulokemikrofonit, jotka poimivat äänen sekä tilasta että esiintyjien kehoista.
Lattiaan asennettujen piezo-kontaktimikrofonien avulla myös tanssijoiden lattiakosketukset saatiin vahvistetuksi ja hyödynnetyksi.

”Binauraalisen äänen ja kuulokkeiden käyttö tuntuivat heti intuitiivisesti oikealta.
Halusimme, ettei kosketuksen tematiikka ole esityksessä kuitenkaan vain ihmisten välistä vaan laajenee koko ympäristön väliseksi.”

TARPEEKSI AIKAA TEHDÄ

Binauraalisuus viittaa äänen kolmiulotteiseen luonteeseen. Siinä missä näemme kolmiulotteisen maailman myös kuulemme sen kolmiulotteisena.
Korvat keräävät eri suunnista tulevaa ääntä sekä äänellisiä heijastuksia,
ja tämä kaikki yhdessä muodostaa meille kolmiulotteisen äänimaailman ja tiedon tilasta, jossa olemme.

”Binauraalisen äänen hienous on, että maailma välittyy kokijalle sellaisena kuin se on vahvemmin kuin stereoäänentoistossa. Tätä kautta kokemukseen pääsee voimakkaammin sisälle ja se on jopa ”todellisempi”, kun pieniäkin ääniä voidaan vahvistaa, suodattaa ja muokata sekä tuoda aivan kuulijan korville.
Toisin kuin yleensä esityksissä, pyrimme pääsemään äänen avulla oikeasti esiintyjän henkilökohtaiseen tilaan ja kokemaan sitä henkilökohtaisesti”, Norvio kuvaa.

Skin Hunger on osa Tanssin talon SPARKS-kehittämishanketta, joka tukee uusien, kotimaisten tanssiteosten tuomista näyttämöille. Hanketta tukee Suomen Kulttuurirahasto. Norvio kertoo esityksen tekoprosessin olleen onnellisen pitkä.

”On ehtinyt rauhassa kokeilla ja etsiä teknologisia ratkaisuja. Ensimmäiset keskustelut Skin Hungerista olivat jo syksyllä 2020, ja kesällä 2021 teimme ensimmäisen demon Cirkon tiloissa. Olemme tehneet teoksen ohjaajan ja koreografin Johanna Nuutisen kanssa aisteihin kytkeytyviä teoksia aiemminkin ja yhteistyömme on hyvin keskustelevaa.”

Esityksen äänimaailman työstäminen lähti liikkeelle Norvion studiossa tehdyillä äänikokeiluilla, joissa otettiin selvää, miltä eri kosketukset ja materiaalit kuulostavat. Kokeilujen kautta tutkittiin, miten haettu äänimaailma välittyy.

”Tuntui tärkeältä saada mukaan muun äänen lisäksi esiintyjien puheääntä sen henkilökohtaisuuden vuoksi. Sanojen myötä tuli lisää suuntia. Tanssijoiden korvamikrofonien vahvistaman puheen kautta katsoja pääsee kuulemaan myös esiintyjien pään resonanssia”, Norvio selittää.

”Niiden täydennykseksi työstin teokseen muita äänellisiä kerroksia, sillä muuten esitys olisi ollut turhan abstrakti ja rytmitön. Kokonaisuudessa on siis liveäänen lisäksi valmiiksi ohjelmoitua ääntä ja musiikillisempiakin hetkiä.”

”Pitäydyimme alusta loppuun kuulokkeissa, joten kun siirryimme studiosta Erkko-saliin, muutoksia tuli yllättävän vähän. Yleensä suurempaan tilaan siirryttäessä niitä tulee paljon enemmän”, Norvio naurahtaa.

TANSSIJAT ÄÄNETTÖMYYDESSÄ

Esityksen aikana tanssijat eivät kuule äänimaailmaa samalla tavalla kuin katsojat.
Subwoofer-kaiuttimien kautta kuuluvat bassot ovat harvoja tanssijoiden kuulemia ääniä.

”Katsojien kuulokkeiden ja tanssijoiden korvamikrofonien takia tanssijat ovat hyvin eristettyinä yleisöstä. Itse asiassa haaste koko prosessissa oli, ettemme pystyneet välittämään äänimaailmaa tanssijoille edes harjoitusvaiheessa, koska äänimaailma syntyy suurelta osin heistä itsestään esitystilanteessa”, Norvio toteaa.

Lue koko Eeli Vilhusen tekemä haastatelu Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 6/2023.