Täydelliseksi koettu taiteellinen vapaus on ylioppilasteatterilaisille tärkeää. Huolimatta jatkuvan taloudellisen reunalla elämisen aiheuttamasta stressistä ja huolesta, se tuntuu tuovan tarpeeksi lohtua ja motivaatiota tekemiseen.
“Meillä tulos voi usein olla jotain aivan uutta. Ylioppilasteatterit ovat laboratorioita, joissa voi kokeilla asioita. Sitä ei voi tehdä paikoissa, joissa lippujen myyntitulot ovat keskeiset”, tiivistää helsinkiläisen Ilves-teatterin hallituksen puheenjohtaja Tiia Seeve.
Hän huomauttaa, että teatterilaboratorio toimii myös alkukotina luoville tyypeille.
”Joku saattaa tulla meille alunperin näyttelijäksi, mutta päätyykin kokeilemaan äänilaitteistoa ja innostuu siitä. Tämä on myös itsensä löytämisen paikka.”
Ensimmäisen ylioppilasteatterin perustivat Helsingin yliopiston opiskelijat vuonna 1926. Se ilmoitti tavoitteekseen kokeellisen teatterin tekemisen 1920-luvun taide-elämän hengen mukaisesti. 1900-luvun kuluessa suomen- ja ruotsinkielisiä ylioppilasteattereita perustettiin muidenkin yliopistojen yhteyteen. Opis- kelijat ottivat harrastustoiminnassaan kantaa myös yhteiskunnallisiin oloihin.
Ylioppilasteatteriliitto SYTY ilmoittaa, että siihen kuuluu tällä hetkellä 14 ylioppilasteatterihenkistä teatteria. Helsingissä niistä toimii kolme suomenkielistä: Ilves-teatteri Käpylässä, jossa on tällä hetkellä 80 jäsentä, Kruununhaassa toimiva 80-jäseninen Kellariteatteri sekä 230-jäseninen Ylioppilasteatteri keskus- tassa. Kaikki teattereiden jäsenet osallistuvat taiteen tekemiseen.
1956 perustetun Kellariteatterin tarkoitus oli alunperin ”pitää nuoret pois kaduilta”. Helsingin yliopiston Hämäläisen osakunnan näytelmäkerhoksi perustetun Ilves-teatterin jäsenet taas irtautuivat osakunnasta 1985 ja perustivat Ilves-teatteri ry:n. Niistä, kuten muistakin ylioppilasteattereista, on sittemmin tullut ponnahduslauta ammattilaisuuteen.
Teatterit kuvaavat itseään pääsääntöisesti harrastajateattereiksi, mutta satunnaisia ammattilaisvieraitakin nähdään esimerkiksi ohjaamassa. Vain Helsingin ylioppilasteatteri kertoo olevansa ammattimaisesti johdettu harrastajayhteisö.
Ylioppilasteattereiden toimintatavat, organisaatio ja ohjelmiston rakentuminen erottavat ne ammattiteattereista sekä valtionosuus- että vapaalla kentällä. Myös niiden rahoitus eroaa useiden ammattilaisten avustuksista.
Teija Tossavaisen pro gradu -työssä Ylioppilasteatterit muuttuvalla teatteri kentällä (2019) moni yt:läinen puhuu ammattimaisuudesta, joka tarkoittaa ainakin kunnianhimoista ohjelmistoa, ahkeraa tekemistä ja asialle omistautumista sekä pyrkimystä päätyä teatteriammattiin.
MISTÄ VUOKRARAHAT?
Koronan jälkimainingeissa ja valtakunnan heikentyvän taloudellisen tilanteen
keskellä harvat ylioppilasteatteritoimintaa tukeneet tahot joutuvat arvioimaan tilannetta uudelleen. Viime keväänä Kellariteatterin verkkosivuille ilmestyi hätähuuto, jossa toivottiin lahjoituksia. Teatterin hallituksen puheenjohtaja Donna Javanainen kertoo, miten tilanteeseen ajauduttiin:
”Toiminta-avustuksemme Helsingin kaupungilta on 24 000 euroa vuodessa. Se on ainoa julkinen tuki, jota haemme samassa haussa isojen ammattiteattereiden kanssa. Olemme hakeneet myös muita tukia, mutta emme ole saaneet.”
”Tekijöidemme joukossa on ammattilaisia, mutta ei palkattuina työntekijöinä. Olemme myös kuuluneet kaupungin nuorisoasiainkeskuksen nimikkotilahankkee- seen ja saaneet sieltä avustusta teatterin tilavuokriin, mutta hanke lakkautettiin 2018. Suurin yksittäinen kuluerä, 3000 euroa kuukaudessa, on juuri teatteritilan vuokra. Nyt on vain löydettävä vuokrarahat jostain.”
Tiukoilla on myös Ilves-teatteri, jonka suurin avustus tulee myös Helsingin kaupungilta.
Lue koko Minna Tawastin kirjoittama artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 6/2023.
