Lydia Touliatou – bharatanatyamia ja nykytanssia

Lydia Touliatou, 30, valmistui viime keväänä koreograksi (MA) Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. Suomeen hän päätyi tanssijan ammattiopinnoista Lontoon Trinity Laban -koulusta. Viime syksyn residenssijakso Zodiakissa Helsingin Kaapelitehtaalla antoi hänelle mahdollisuuden keskittyä bharatanatyam-tekniikan liikkeistön dekonstruktioon ja uuden luomiseen.

Kreikkalaissyntyinen Touliatou aloitti klassisen intialaisen bharatanatyamin harjoittelun teini-iässä, kun pienestä asti tanssittu klassinen baletti kyllästytti, mutta tanssiminen vetosi. Äiti löysi tytölle intialaisen tanssin tunnit.

”Ateenassa on vain yksi koulu, jossa opetetaan bharatanatyamia. Minulla ei ollut siitä mitään tietoa, ei intialaista perimää tai kulttuurin tuntemusta. Ihastuin tanssiin ensimmäisellä tunnilla.”

Bharatanatyam on moderni versio vanhasta temppelitanssityylistä (dasi attam). Sen nykyversio on parisataa vuotta vanha ja nähtävillä muun muassa monissa Intiasta kertovissa elokuvissa. Leimallista sille on liikkumaton ylävartalo sekä koukistetut polvet ja nilkat yhdistettynä monimutkaiseen jalkatyöhön. Tärkeitä ovat myös käsieleet sekä silmien ja kasvojen lihasten liikkeet.

”Tekniikka on tarkka. Jokaisella liikkeellä ja eleellä on nimi. Residenssissä pystyin keskittymään valitsemiini liikkeisiin, jotka ovat hyvin lineaarisia ja arkkitehtonisia. Koetin rikkoa ja pehmentää niitä. Kaksi viikkoa kului nopeasti, kun leikimme liikkeen ja äänen kanssa yhdessä äänisuunnittelija Timo Tikan kanssa.”

[—]

SUOMESSA TUETAAN

Touliatou tuli Suomeen reilut kaksi vuotta sitten suorittamaan koreografian maisteriopintoja. Hän kiittelee Teatterikorkeakoulun opintoja ja kehuu saaneensa yksilöllistä opetusta. Kurssilla oli vain kolme opiskelijaa, toisin kuin tanssijan perusopinnoissa Trinity Labanissa, jossa samalla kurssilla opiskeli 120 tanssijan uralle pyrkivää.

”Labanissa tuntien ohjaus ei ollut kovin henkilökohtaista. Ymmärrän, että kyse oli perusopinnoista. Usean tanssitekniikan lisäksi siellä opetettiin työskentelyä tanssin liepeillä. Selväksi tuli, etteivät kaikki saa elantoaan tanssimalla.”

Mahdollisuudesta opiskella Teatterikorkeakoulussa Touliatou kuuli suomalaisilta luokkatovereiltaan Labanissa. Pandemian jyllätessä hänellä oli aikaa keskittyä hakemaan Suomeen, vaikka kokikin hakemusprosessin hankalaksi.

Jälkeenpäin hän on tyytyväinen valintaansa.

”Kurssin alkaessa olin yllättynyt, kuinka pieni valittujen ryhmä oli. Koreografian maisterintutkintoa suorittamaan otettiin samalle kurssille vain kolme opiskelijaa, joten saimme paljon huomiota opettajilta.”

”Runsas henkilökohtainen ohjaus oli aivan muuta kuin mihin olin perusopinnoissa tottunut. Labanissa sain vain hetken opettajan kanssa, senkin lukukauden lopussa. Tuntui hölmöltä, että opettaja kertoi, mihin pitäisi keskittyä vasta, kun tunteja ei enää ollut jäljellä.”

[—]

Opiskelupaikkakuntien luovat edellytykset ja työolot vaikuttavat niissä toimiviin kouluihin. Lontoossa ilmapiiri oli kilpailullinen, isossa kaupungissa riitti toiveikkaita yrittäjiä.

”Sanotaan, että Lontoossa on paljon mahdollisuuksia, mutta en aivan allekirjoita sitä. Siellä esittävien taiteiden kenttä on täynnä spektaakkeleita, suuria musikaaleja ja isoja näyttämöitä. Niitä ajatellen Labanissa neuvottiin työntymään pääsykokeissa eturiviin, koska vain sieltä näkyy ja loistaa.”

”Kilpailu ja ainainen testaaminen korostuivat. Ymmärrän sen, koska sellainen maailma siellä on. Meitä valmistettiin siihen, kuinka Lontoossa voisi pärjätä tanssijana.”

Lue koko Sara Nybergin tekemä haastatelu Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 6/2023.