Susanna Airaksinen aloitti marraskuussa Kom-teatterin johdossa Lauri Maijalan siirryttyä Lahden kaupunginteatterin johtajaksi. Airaksinen on palkittu ohjaaja, kirjoittaja ja dramaturgi, jonka töitä on nähty muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa (Ei kertonut katuvansa ja Everstinna), Åbo Svenska Teaterissa (Dracula) ja Turun kaupunginteatterissa (Neljäntienristeys).

Airaksinen kertoo odottavansa erityisesti pitkäjänteistä työskentelyä ensemblen kanssa.

”Nyt pääsen kehittämään yhteistä ajattelua usean teoksen ja koko teatterin toiminnan kautta. Odotan saavani ammatillisen kotipesän ja oman heimon.”

Kom-teatteri tunnetaan muun muassa tiiviistä yleisösuhteestaan.

”Siihen ei kuitenkaan voi tuudittautua piirun vertaa. Että ihan sama, mitä tehdään, yleisöä tulee. Tunnettuus on rakennettu ohjelmistolla, joka on perustunut teräviin huomioihin maailmasta ja laadukkaaseen, taiteellisesti kunnianhimoiseen toteutukseen. Tämä pitää ajatella koko ajan uudelleen. Mitä se tarkoittaa tänään?”, toteaa Airaksinen.

Hän haluaa edistää ohjelmistoa, joka on aidosti suhteessa tähän aikaan.

”Kulttuurinen ja ekologinen ympäristömme muuttuu nopeasti. Meidän tekijöiden tehtävänä on katsoa tarkasti ympäröivää maailmaa ja miettiä, mitä se tarvitsee? Yhteenkuuluvuutta polarisaation sijaan? Asioiden monimutkaisuuden lempeää hyväksymistä ankarien ja yksinkertaisten totuuksien sijaan? Armoa, lohtua, iloa, leikkiä, merkityksellisyyden kokemuksia. Haluan myös edistää ohjelmistoa, joka katsoo entistä tarkemmin, keitä täällä oikein on ja miten voisimme elää tasaveroisemmin yhdessä.”

Kun muistutan uhkaavista leikkauksista ja valtion talouden huonosta tilasta, vastaus on terävä:

”Me emme ole katastrofaalisen velkaantumisen tiellä. Se on populistinen valhe, jolla perustellaan ideologisia poliittisia päätöksiä, joilla halutaan heikentää perusturvaa ja esimerkiksi työntekijöiden asemaa. Kulttuuri ja taide ovat helppo populistinen leikkauskohde. Taiteen tukeminen on pennosia verrattuna esimerkiksi yritystukiin. Siksi nykyiset leikkaukset ovat järkyttävän lyhytnäköisiä.”

Airaksinen muistuttaa, että teatterintekijöillä on jo pitkään mennyt paljon energiaa oman työnsä ja sen arvon puolustamiseen.

”Työtä on ollut pakko tehdä, mutta sillä on myös vaikutuksia asiasta vähän tietävien mielikuvaan alasta. Me näyttäydymme julkisessa keskustelussa rahan mankujina. Vaikka kuinka osaisimme esitellä faktojen kautta kulttuuriin ja taiteeseen laitettavan rahan tuovan enemmän takaisin kuin se ottaa, kääntyy mielikuva meitä vastaan. Miten saisimme käännettyä tätä keskustelua ja mielikuvaa takaisin itse taiteeseen? Lobbaus kabinetteihin ja isossa keskustelussa rohkeana ja röyhkeänä ulos taiteen ja teosten kautta?”

Minna Tawast