Emma Kilpimaalle näyttämö on viimeinen paikka, jonne hän haluaa mennä

Näyttelijä Emma Kilpimaa valmistui viime vuonna Teatterikorkeakoulusta, mutta on jo saanut tunnettuutta sekä näyttämöllä että valkokankaalla.

Näyttelijäliitto palkitsi Kilpimaan vuoden elokuvanäyttelijänä vuonna 2022 roolista elokuvassa Huonot naiset. Tampereen teatterikesässä näyttelijän saattoi nähdä Porin teatterin tuotannossa Tulitikkutehtaan tyttö, jossa hän esitti Iiriksen pääroolin.

Haastatteluhetkellä syyskuussa Kilpimaa on juuri palannut kesälomaltaan ja ollut viikon päivät Turussa treenaamassa kaupunginteatterin Veden varaan -dekkariesitystä. Tiedossa on kasa rooleja Mikko Koukin ohjaamassa, Turkuun sijoittuvassa salamurhaajamysteerissä.

”Minusta on kiinnostavaa tehdä pieniä rooleja ja haastaa oma muuntautumiskykyni. Teatteriesityksessä pääsee varmasti tekemään nopeita vaihtoja; sekin on tärkeä taito, jota en ole vielä päässyt harjoittelemaan.”

Pohjois-Suomen Savukoskelta lähtöisin oleva Kilpimaa ei ole vielä tuntenut, että työt olisivat lähellä kotia. Vierailut eri puolille Suomea tuntuvat vaivattomilta.

”Varmasti siihen vaikuttaa, että on Lapista kotoisin. Kun Helsinki ei vieläkään tunnu oikealta kodilta, niin on helppoa ottaa työtarjous vastaan Turusta tai Porista. Ei ole niin merkityksellistä, missä on, kun ei ole kuitenkaan siellä oikeassa kodissa.”

Vieraillessaan uudessa teatterissa Kilpimaa pääsee aina larppaamaan uutta elämää.

”Olen tykännyt Turun-vierailusta. Nyt olen esimerkiksi alkanut käydä kuntosalilla, mitä en ole koskaan ennen tehnyt. Mutta täällä minulla on uusi alter ego, joka on urheilullinen ihminen.”

KAURISMÄKEÄ PORISSA

Porin teatteri esitti viime kevätkaudelaan Jarno Kuosan dramatisoiman ja ohjaaman Tulitikkutehtaan tytön. Teos on alun perin tunnettu Aki Kaurismäen elokuvana. Kuosa pyysi Emma Kilpimaata esittämään pääroolin Iiristä, haaveilevaa nuorta tehdastyöläistä. Kilpimaa vastasi myöntävästi kutsuun.

”Porissa oli ihanaa. Teatterin henkilökunta ja näyttelijät ottivat minut superkivasti vastaan ja kumosivat kaikki ennakkoluuloni laitosteattereista. Oli tosi vaivatonta tehdä töitä ja myös hyvä työrauha.”

Kun Kilpimaa lupautui roolityöhön, hän ajatteli, että teoksen estetiikka olisi enemmän Aki Kaurismäen elokuvaestetiikan kaltainen tai peräti kopio: tunnelmaltaan tummanpuhuva ja ilmaisultaan vähäeleinen.

”Kun ruvettiin tekemään, minulta pyydettiinkin valoa ja piruetteja sekä sellaista nuoren tytön fantasiaa. Yllätti, että fantasiaa oli niin paljon. Ajattelin ensin, että olenko väärässä paikassa ja että tämä ei ole minun juttuni.”

”Jos pitää tanssia, minulle tulee helposti ajatus, että en ole tanssija enkä osaa tehdä oikeaoppisia piruetteja. Mutta eihän näytelmän Iiriskään ole tanssija. Hän on tavallinen tehdastyöläinen, joka haaveilee rakkaudesta. Kun sen asian hyväksyi, niin kaikki oli paljon helpompaa.”

”Yllätyin, että Iiriksen roolissa oli niin paljon tekemistä. Oikeiden iskujen opettelu oli minulle repliikkien opiskelua. Sitten kun ne menivät lihasmuistiin, lavalla ilmaisu oli vaivatonta ja vapaata.”

Lue koko Leena Kärkkäisen kirjoittama haastattelu lehden numerosta 5/2023.