On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Sonya Lindfors valmistui Teatterikorkeakoulusta koreografiksi. Silloin Suomessa ei käsitelty esityksissä sellaisia teemoja kuin mustuutta, dekolonisaatiota, rodullistamisen ja kulttuurin vaikutusta toiseuttamiseen tai juurettomuutta.

Toki esittävissä taiteissa tarkasteltiin identiteettiin ja toiseuttamiseen liittyviä aiheita, mutta vasta Lindforsin Noir? (2013) toi lavalle yhtaikaa neljä mustaa tanssijaa ja esiintyjää, joista Eséte Sutinen, Ima Iduozee ja Lindfors olivat ainoat mustat ammattitanssijat nykytanssin kentällä. Gracias taas oli näyttelijä ja rap-artisti.

Teos käsitteli toiseutta, mutta myös samanlaisuutta ja kysyi, miksi ollaan niin nopeita määrittelemään muita. Kymmenen vuotta on lyhyt ja pitkä aika. Mustia nykytanssin ammattilaisia ei edelleenkään ole kovin monta. Kuitenkin vielä viime keväänä tuntui, että suomalainen kulttuuri avautuu ja moninaistuu hitaasti mutta varmasti. Nyt taas näyttää, että rasistisia ja väkivaltaisia lausuntoja sosiaalisessa mediassa jakaneet valtionvarain- ja elinkeinoministeri mahtuvat hyvin hallitukseen.

“Maailmahan on muuttunut ihan valtavasti kymmenen vuoden aikana. On ollut #metoo, BLM ja globaali pandemia. Internet, some ja algoritmit ovat mullistaneet maailmaa. Ilmastokriisi ja moni muu akuutti uhka ahdistaa ja lamaannuttaa. Samaan aikaan taiteen kentällä on enemmän tietoa ja osaamista kestävyydestä, moninaisuudesta ja yhdenvertaisuudesta.“

“Katsoin hetki sitten taltiointia Noir?ista sekä HKT:n Chorus Linesta, johon myös tein koreografian vuonna 2013. Huomaan olleeni joidenkin teemojen kanssa tuolloin aivan alkuvaiheessa. Silloin esimerkiksi termit ’rodullistettu’ ja ’afrosuomalainen’ olivat aivan uusia meille. Monelle meistä vähemmistöpositioiduista tai marginalisoiduista taiteilijoista ajatus siitä, että taide voisi käsitellä näitä aiheita eksplisiittisesti, tuntui jotenkin vaikealta”, sanoo Lindfors nyt.

“Tiettyjen teemojen käsittelemättä jättäminen on ihan hassua, kun ajattelee taiteen historiaa yleensä. Esimerkiksi vaikka meillä oli – ja on – alalla paljon homoseksuaaleja taiteilijoita, ei homoseksuaalisuutta käsitelty teoksissa. Vaikka on ollut todella hurjia aikoja esimerkiksi homoavioliiton hyväksymisestä kiisteltäessä, on ollut selvää, ettei sitä käsitellä tanssitaiteessa.”

Näin se menee: Lindforsin kanssa puhutaan samaan aikaan taiteesta ja politiikasta. Ne ovat hänen työssään yhtä ja itsestäänselvyys. Häneltä ei varsinaisesti tarvitse nyhtää vastauksia. Ajatus on nopea, samoin assosiaatiot. Hän myös puhuu usein me-muodossa, määrittelemättömän, mutta enimmäkseen helposti kuviteltavan kollektiivin puolesta.

“Silloin on lähtenyt joku liikkeelle. Nyt naureskelimme One Dropin teosprosessissa, että teemat ja niiden käsittely on jo todella teoreettista ja kompleksista. Että esimerkiksi keväällä ensi-iltansa saaneessa One Dropissa (2023) teemat kytkeytyvät kapitalismiin, kolonialismiin, modernismiin ja siihen, miten ne ovat vaikuttaneet vaikkapa meidän ihmiskuvaamme, siihen mikä on hyvää, kiinnostavaa ja kaunista.”

Ja seuraavaksi olemme jo 1700-1800-lukujen maisemalaamauksessa ja male gazessa. Niitähän yhdistää kolonialismi ja omistajuus.

[. . .]

Lue koko Minna Tawastin tekemä Sonya Lindforsin haastattelu lehden numerosta 4/2023 tai osta artikkeli verkkosivujen kaupasta.