Eli muun muassa vaatteiden ja kirjojen välisistä eroista


VIIME KEVÄÄN AURINKOISENA aamuna sain bändimme viestiryhmään kuvan julisteesta, joka mainosti erään moottoripyöräkerhon syksyllä koittavaa 60-vuotisjuhlatapahtumaa. Julisteessa mainittiin mieltä kohottavasti bändimme The Horribly Ones. Oltiin siis pääsemässä soittamaan isoille lavoille. Mutta – hetkellisen riemuni pyyhki pois ja huomioni varasti julisteessa mainittu toinen ohjelmanumero: STRIPTEASE. Moottoripyöriä, rock and roll -musiikkia ja strippareita… Lehtoriminäni päässä alkoi sinkoilla hälytyssanoja ja -huudahduksia,
jotka kertoivat, kuinka ongelmallinen tapahtuma olisi, varsinkin kun strippaaminen ei tässä yhteydessä tarkoittaisi kehopositiivisuutta, voimaantumista tai patriarkaatin purkamista.

Vuosituhannen vaihteessa opiskelukaverini älähti lukiessaan aikansa näyttelijätähden haastattelua. Näyttelijä näet kertoi tykkäävänsä – työnsä vastapainoksi – istua kotonaan mukavalla sohvalla ja katsoa jalkapalloa isosta televisiosta. Tämä sai opiskelukaverini raiteiltaan: todella epäilyttävät arvot taiteilijalle!

Tehdään aikahyppy kuluvan vuoden Teatterikorkeakoulun opettajaseminaariin. Lounastauolla keskustelimme taiteesta ja arvoista, jolloin muuan opettaja kysyi, voisiko äärioikeistolainen hakija koskaan päästä opiskelemaan Teakiin. Kysymys oli tietenkin retorinen, vaikka kuinka nyökyttelimmekin sen tärkeydelle. Olimme siis teoreettisesti valmiita ajattelemaan asiaa, joka ei koskaan tulisi uhkaamaan arvomaailmaamme ja sen vaadittua ja vaalittua yhtenäisyyttä.

Opettajaseminaarissa käsiteltiin edelleen adressia siitä, että Teatterikorkeakoulun tarpeistossa ja puvustossa oli havaittu ongelmallisia asioita. Adressi esiteltiin anonyyminä, jolloin sen ilmaukset – opiskelijat ja jotkut opettajat – voivat tarkoittaa esimerkiksi kolmea opiskelijaa ja yhtä opettajaa. Seminaarissa läsnäolleista opettajista jotkut pitivät upeana sitä, että
opiskelijat itse tarjoutuivat tekemään tämän puhdistuksen eli olisivat aktiivisia tässä hyvässä asiassa. Ja minä olin tästä tietenkin täysin samaa mieltä. Koska kokemukseni mukaan,
aina, kun ollaan hyvällä asialla, yhteisö janoaa verta. Siksi on kaikille eduksi, että toiminta viedään mahdollisimman nopeasti niin sanotusti päätyyn asti. Silloin selvitään yksinkertaisesti vähimmillä uhreilla.

Tämän vuoksi toivonkin, että opiskelijat – ja jotkut opettajat – tarjoutuvat mahdollisimman pian, hyvän nimissä, puhdistamaan myös Teatterikorkeakoulun kirjaston kaikesta sen sisältämästä ongelmallisesta aineistosta. Vaikka olenkin saanut kuulla, oppineitten huokausten kera, että se on #eriasia. Mutta onko tosiaan? Toivon sydämestäni, että tällainen
vetoomus ilmaantuisi. Vaikka vain siksi, että näkisin, onko se #eriasia. Eli sanoisivatko vaikkapa nämä ikäänsä häpeävät ja anteeksipyytelevät opettajat tosiaan silloin, että: Hei doomeri, jäitä hattuun!

Jatketaan ajatusta hyvyyden mahdollisimman nopean eskaloimisen erinomaisuudesta. Pidän nimittäin erinomaisena sitä, että taidetta ja sen arvoja koskevat vaatimukset eivät
enää kohdistu abstrakteihin rakenteisiin tai oletettuun kenttään siellä jossain. Vaan että ne kohdistuvat esimerkiksi Teatterikorkeakoulun opiskelijayhteisöön itseensä. Vaikkapa silloin,
kun opiskelijat kuulevat, että esitys, jota he ovat tekemässä, on epäillysti rasistinen. Tai kun opiskelijan kirjoittama näytelmä ei löydä työryhmää, koska pelätään että näytelmässä on
väärä ihmiskuva. Tai kun ehdotetaan peräti, että Teatterikorkeakoulussa pitäisi olla näytelmien kirjoittamista koskeva kiellettyjen aiheitten lista.

Kevennetään lopuksi hieman ja palataan, arvojen näkökulmasta, viime kevään eduskuntavaaleihin. Ihminen – tässä allekirjoittanut – voi nimittäin ilahtua hyvin yllättävistä asioista. Esimerkiksi siitä, että Helsingin Sanomien vaalikoneen mukaan hänelle sopivimmat kaksi puoluetta olisivat tasavahvasti 83 prosenttiyksikön vastaavuudella Sinimustat ja Feministipuolue. Go figure! •

Tuomas Timonen

Näytelmän kirjoittamisen ja dramaturgian lehtori