Suomessa asui vuonna 2021 yli 52 000 virolaista. He ovat helpottaneet varsinkin pääkaupunkiseudun työvoiman tarvetta lähes koko 2000-luvun. Suuri osa heistä pendelöi maiden välillä: varsinainen koti ja perhe on Virossa, jossa käydään lomilla. Suomessa vietetään suurin osa ajasta erilaisissa keikkahommissa ja asutaan työkavereiden kanssa ties missä murjuissa. Alkoholia kuluu. Viime vuosina Viron talous on kuitenkin kasvanut nopeasti ja moni leirielämään kyllästynyt palannut Viroon. Lisäksi suomalaisten muutto Viroon on kiihtynyt.
Andra Teeden kirjoittama ja Aino Kiven ohjaamaa Varamiehet-komediaa katsoessa voi siis mietiskellä sitäkin, minkälaista maanmiestemme arki Virossa mahtaa olla. Se ei kuitenkaan ole Kansallisteatterin ja Viron Draamateatterin yhteistuotannon agendalla, vaan sen kuvaaminen, minkälaista on niiden arki, jotka tekevät kaikkea, mitä suomalaiset eivät tee: purkavat taloja, hanttihommia raksalla, hoitavat sairaita. Millaista on olla vierastyöläinen maailman onnellisimmassa maassa.
Teeden teksti perustuu kokemusasiantuntijoiden haastatteluihin sekä tutkimustietoon virolaisista keikkatyöläisistä. Tietoja saa lukea näyttämölle heijastetuista teksteistä samalla, kun seuraa lavan tapahtumia. Myös repliikit on tekstitetty välillä suomeksi, välillä viroksi.
Surullista, koti-ikävän, liian pitkään jatkuneen väliaikaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteiden värittämää aihetta käsitellään vinosti hymyillen ja itseironisestikin. Huumori tosin perustuu melko ilmiselviin asioihin: suomalaiset puhuvat hitaasti ja ovat ylivarovaisia. Virolaisten yrittävät sulautua suomalaisiin vaihtamalla sukunimensä Pasaseksi.
Taavi Teplenkov asettuu luontevasti työttömän, akateemisesti koulutetun Kaljun nahkoihin, joka vastentahtoisesti muuttaa Suomeen ansaitsemaan. Fiktiivisissä lavatapahtumissa seuraamme hänen sopeuttamistaan Suomen oloihin, oppainaan kaksi täällä pitempään työskennellyttä maanmiestä sekä vähäpuheinen ukrainalainen.
Saamme kuulla myös päällisin puolin tyytyväisen sairaanhoitaja Maian (Paula Siimeksen taitavan vähäeleinen tulkinta) elämästä, mutta vähitellen selviää, kuinka hän on vuosien saatossa vieraantunut lapsistaan. Ei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa.
Varamiehet kertoo vieraudesta ja miten siitä pääsee eroon: alistumalla, tottumalla, unohtamalla. Vaikka virolaiset eivät ulkoisesti poikkea suomalaisista ja moni puhuukin suomea, tuntuu silti tarpeelliselta suomettua lisää.
Kovin syvältä Varamiehet ei kipeitä teemojaan kaiva, ennemminkin kuvittaa nokkelasti tilastoja. Rakenteita tässä esityksessä ei heilutella. Aiheen yhteiskunnallisuutta ei tuoda esiin eikä Suomen ja Viron työllisyys- ja ulkomaalaispolitiikkaan puututa, mikä on sääli, sillä ainakin vähenevän väestön Suomessa aihe on ajankohtainen.
Dokumenttiteatterin haasteena on usein tieto, jolle esitys perustuu. Miten muuttaa tilastot, tiedot ja monitasoiset ilmiöt eläviksi ihmisiksi ja tilanteiksi, yleinen ja abstrakti yksityiseksi ja koskettavaksi. Jollakin tavoin fiktio tuntuu jäävän aina faktan varjoon. Tapahtuipa lavalla mitä tahansa, seinään heijastettu tilastotieto kerää kaiken huomion. Lavalla olevien miesten kohtalon pitäisi ainakin tehdä jonkinlainen syväsukellus teemaan.
Minna Tawast
Kansallisteatteri ja Viron Draamateatteri: Varamiehet. Ohjaus Aino Kivi. Lavastus- ja puvut Karmo Mende. Valot Priidu Adlas. Videot Rene Topolev. Äänet Lauri Kaldoja. Naamiointi Jari Kettunen. Rooleissa Kersti Heinloo, Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen, Paula Siimes, Tiit Sukk ja Taavi Teplenkov. Ensi-ilta isolla näyttämöllä 6.5.2023.
