Kun tapaan Juho Milonoffin, aikaa ei hukata jaaritteluun. Hän saapuu paikalle minuutilleen, ja haastattelu alkaa heti, kun Kom-teatterin aulan päänsärkyä aiheuttavat loisteputket saadaan sammutetuksi. Milonoff on näytellyt lähes koko ikänsä. Koko hänen ikänsä on ollut olemassa myös viisikymppinen Kom-teatteri.

”Niinpä, onhan tässä kilsoja takana. Samalla, kuin huomaamatta, olen arvottanut itseäni ensisijaisesti työn kautta. On kuvaavaa, että ennen koronaa muistin työn ulkopuoliset tapahtumat – pois lukien lasten syntymät ja naimisiinmeno – vain siitä, missä produktiossa olin milloinkin ollut.”

Valmistuttuaan Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi 1998 Milonoff toimi kymmenen vuotta freelancerina. Vuonna 2008 hänet kiinnitettiin Kom-teatteriin, jota hän myös johti vuosina 2014–2020.  [—]

KOMin ulkopuolella Milonoff tunnetaan monista tv-töistään. Hän nostaa esiin mm. Kari Paljakan Katso ihmistä-tv-elokuvan (Yle 2009) Hannu Salaman oikeudenkäynnistä. 

“Oli merkittävää saada mennä lähtökohtaisesti ristiriitaisen elävän legendan, ajattelijan ja kirjailijanalun nahkoihin.” 

 

UUTISKEIKARI JA TAKERTUJA

12-osaisesta Lauri Nurksen ohjaamasta kausisarjasta Uutishuone (Yle 2009) tuli paljon palautetta.

”Uutistoimittaja Keijo Hujanen oli vittumainen hahmo ja roolin onnistuminen johtui siitä, että se tarjosi niin paljon näyteltävää.”

Viimeisin suurempi tv-työ oli päärooli Nurksen ohjaamassa Pientä laittoa -sarjassa (Yle 2019).

”Se oli näyttelijän painajainen: rooli, jota ei voi ilmaista kehollisesti eikä ajatuksen tasolla. Samalla se oli upea haaste.”

Milonoff esitti aivoinfarktin kokenutta upseeria, jonka oikea puoli halvaantui. Hän hyppää ylös, pudottaa toisen puolen kasvoistaan, sopertaa ja könkkää kehonsa vasemman puolen varassa.

”Tätä kymmenen tuntia päivässä, kahdeksan osaa ja joka kuvassa mukana. Se oli ainoa kerta, kun rooli oli jäädä päälle. Kun seuraavassa työssä sanottiin ’kamerat käy’, minulta putosi toinen puoli kropasta halvaantuneeseen tilaan ja aloin tehdä kaiken vasemmalla kädellä.”

Komissa kuluneen kevään ensi-ilta oli Laura Mattilan ohjaus Rikkaruoho. Esitys on dramatisointi Otto Gabrielssonin omaelämäkerrallisesta romaanista. Se kertoo, miltä Otosta tuntui elää ilman suhdetta kuuluisaan isäänsä Jörn Donneriin.

”Aihe resonoi välittömästi ja siinä on ulottuvuuksia myös omaan elämään”, Milonoff sanoo.

Rikkaruohossa lanseerataan termi kulttuuripapputismi, jolla viitataan patriarkaalisen kulttuurikentän vaikuttajiin.

”Itse 1970-luvun puolivälissä syntyneenä olen kasvanut maailmassa, jossa patriarkaalinen kaanon oli tiukasti kulttuuriin kirjoitettu. Vaikka jo äidinmaidossa sain imeä feminismin, ovat kaanonin sokeat pisteet syvälle juurtuneita. Meidän aikamme on avannut sen ongelmia, kyseenalaistanut sen.”

Rikkaruohossa Milonoff esittää yhtä Oton puolta, Takertujaa, joka on todella syvällä itsensä ja tilanteen analyysissä sekä isättömyyden pohdinnoissa. Takertujan sanoin ”onhan se elämän mittainen isänkaipuu eräänlainen taiteen laji”.

Lue koko Raisa Rauhamaan tekemä haastattelu lehden numerosta 3/2023