Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdessä 1/2023 seitsemän teatterikriitikkoa kertoi suosikkinsa ja hämmennystä herättäneet esitykset viime vuodelta. Nyt lukijat kertovat omansa. Entä mitä he odottavat teatterilta tulevaisuudessa?

Suosikki: Reearuu-musikaali (KOM-teatteri), koska se oli ihanan höpsö ja hassu mutta kuitenkin syvällinen ja lempeä; visuaalisesti upea; lisäksi bändillä oli mieletön meno ja musiikki oli tosi svengaavaa. Esitys lohdutti, sain käsitellä siellä omia menetyksiäni ja se antoi toivoa, että niistä selviää. Olisipa enemmän tällaisia koko perheen esityksiä, joissa myös lapsikatsojia arvostetaan, eikä lässytetä. HETA

Suosikki: Ihan metsässä (Kouvolan teatteri). Kotimainen kantaesitys erittäin ajankohtaisesta aiheesta – metsäkeskustelua ja hoitajien työoloja. Pettymys: Heikki Salo – Sirkku Peltola – Eeva Kontu: Momentum 1900 -musikaali (Tampereen Työväen Teatteri). Patsastelevia merkkimiehiä ja päälleliimattu rakkaustarina. 50 ESITYSTÄ VUODESSA KATSOVA

Suosikki: Recover Laboratory / Satamiljoonaa prosenttia Stoassa. Uskomattoman hauska, herkkä ja oivaltava kokonaisuus. Nauroin, itkin ja jäin miettimään teoksen teemaa eli huomiota pitkäksi aikaa esityksen jälkeen. Pettymys: Punainen helmi -festivaali. Esitykset ja klovnit pääosin tuskallista katsottavaa. Suostumuksen neuvottelusta ei ollut tietoakaan yleisön kanssa. Odotan: Odotan pienempiä festarikeikkoja esim. Hunajanjyvä-festivaalia. TAUSTALAULAJA_92

Suosikki: Aleksis Kivi. Red Nose Company on tehnyt syvän vaikutuksen suomalaiseen teatteriin, paljon syvemmin, kuin pinnalta huomaa. Suurenmoinen esitys! Taas. Pettymys: Turun Kaupunginteatterin Kunnia oli merkillinen kokemus. Nimekkäiden näyttelijöiden työ oli ulkokohtaista ja vaikutti siltä, että näyteltiin kuin tv-ohjelmaa, ei oltu mukana tilanteessa kuin oman repliikin ajan. Pahinta oli kuitenkin näytelmä: kenen mielestä on tärkeää kertoa nyt tarina siitä, kuinka nuoren tytön hyväksikäyttö- ja raiskauskertomukset ovat valetta, jotka kovasti ahdistavat keski-ikäisiä miesparkoja? Onko tämä kovinkin yleinen ongelma yhteiskunnassa? Tytöt häiritsevät setiä? Mitään ei saa sanoa? Voimia Turkuun ja voimia keski-ikäisille miehille. Odotan: Yhteistyöhön herääminen. Se, miten teatteri-instituutioiden on pakko löytää uusia tapoja ajatella. Eivät ne toki vielä tänä vuonna opi, mutta ehkä kriisin jälkeinen maailma pakottaa nyt aloittamaan? POHJOISEN POIKA

Suosikki: Marian tunnustus – muistokirjoitus hevoselle (Teatteri Avoimet Ovet). Esitys yritti tavoittaa ihmisyhteisön ulkopuolelle jäävän eliökunnan viisautta. Sen vallankumouksellisen peruskysymyksen esitti hevonen: ”Mitä eläin voi opettaa ihmiselle pyhästä?” Pettymys: Pina Baush -rekonstruktio Volmond Tanssin talossa. Väärä aika, väärä paikka. MARJA OUTINEN

Suosikki: Kouvolan teatterin Ihan metsässä, joka onnistui valottamaan aihettaan perustellusti, kiihkoilematta eri näkökulmista, ja Kotkan teatterin Toksinen kabaree, koska katsoja ei päässyt pakoon ydinkysymystä: kuka meistä on se ylimääräinen?  Pettymys: Kotkan teatterin Addams Family – erinomainen esitys, mutta valitettavasti sukupolvikokemus siinä mielessä, että me Hair-sukupolven ihmiset tuskin innostumme sen hahmoista ja aiheesta nuorempien tavoin. Teksti vaikutti tyhjältä, sisällöllisesti suppealta ja huumori väkinäiseltä eikä riittänyt korvaamaan sitä, mikä hahmoissa ja aiheessa menetettiin. Teksti oli ikään kuin väkisin istutettu valmiiseen ulkoiseen muotoon; erilaisuuden käsittely jäi ohueksi, koska siinä ei upottu yksilön sisäiseen kokemukseen omasta itsestään, vierauden ja hylätyksi joutumisen kokemuksen syntymekanismeihin. Odotan: Pienimuotoisuus, ihminen ja sana -tyyppiset esitykset kautta maan. ANNUKKA JÄRVI

Suosikki: Anastasia-musikaali Tampereella! Esitys oli kaikilta osa-alueiltaan täydellinen: se kunnioitti elokuvaa hienosti, mutta muutokset, joita oli tehty olivat perusteltuja ja todella hienosti toteutettuja! Upea alusta loppuun! Itkin introsta narikkaan asti ja nautin joka sekunnista. Hienoin teatterielämys ikinä!  NINNI

Suosikki: Sanantuoja Kansallisteatterissa oli liikuttava ja vavahduttava. (…) Teksti suoraan kutittaa korvissa näyttelijöiden pistäessä parastaan. (…) Kun Leena Uotila teoksen loppupuolella toistaa sanaparia ”hirvee raivo” ja koko näyttämökuva alkaa kallistua, on pakko haukkoa henkeä, sillä on esitys saavuttanut totisesti artistisen huippunsa ja osoittanut, että Suomessakin osata tehdä taiteellista teatteria keskieurooppalaisessa hengessä. Ainut asia, mikä teoksessa jäi vaivaamaan oli katsojien vähyys ja vaatimaton markkinointi kantaesityksen ympärillä – odotamme varmastikin seuraavaa moista spektaakkelia seuraavat kymmenen vuotta Kansiksen päänäyttämölle…. Pettymys: Ryhmäteatterin Kuten haluatte ei täyttänyt odotuksia. Olin inspiroitunut teoksen queer-alatekstistä, mutta esityksessä siihen ei tartuttu tarpeeksi rohkeasti. Teema oli rakennettu siihen laiskasti hyvin samalla tavalla kuin Ryhmiksen Kesäyön uneen, joka esitettiin taannoin Shakespearen juhlavuonna. Oli puuduttavaa istua kolme tuntia esityksessä, joka ei oikein herättänyt mitään tunteita. Miiko Toiviainen oli ainut teoksen osa, joka pystyi kannattelemaan edes jotain kulmaa kasassa. Lisäksi seurueeni lähti väliajalla kesken pois, joten jouduin katsomaan esityksen yksin loppuun. Onneksi Miiko oli sentään vielä toisella puoliskolla mukana <3. Odotan: Tänä vuonna innostaa erityisesti syksyllä enskaan tuleva Neljän päivän läheisyys Espoon kaupunginteatterissa. Ruotsinkielinen kantaesitys meni itseltä aikoinaan ohitse ja olen niin iloinen ja ylpeä Espoon kaupunginteatterista, että se on uskaltanut tarttua Pipsa Longan monitasoiseen tekstiin, joka on laadussaan sitä kotimaista huippuluokkaa! Odotan myös Turun kaupunginteatterin Solaris-adaptaatiota, sillä teatterissa on edelleen liian vähän Scifiä tarjolla. Lisäksi tekemässä on huipputiimi nuoria tekijöitä, joten ehkä kerrankin en ole katsomossa lapsenlapsiosastoa. Odotan teatterissa vaikeista asioista puhumista sekä yleisön haastamista ja järkyttämistä. Haluan elämässäni järkyttyä ja pelätä vain turvallisessa ympäristössä. Toivon, että teatterit osallistuvat rohkeasti yhteiskunnalliseen keskusteluun esitysten kanssa. OSA-AIKAINEN KULTTUURIELITITSTI

Suosikki: Ekstra-neitsyt evankeliumi Tehdas-teatterissa. Jos tämä olisi ollut Helsingissä, tästä kohistaisiin valtakunnallisesti. Esitys oli poliittinen, röyhkeä, tarkka ja hauska, siinä palloteltiin räävittömän ja ihan hirveän vakavan välillä. Ishmael Falken ratkaisu esittää sekä israelilaista että palestiinalaista ihmistä omalla kehollaan oli vahva dramaturginen ratkaisu ja täysin linjassa esityksen ison aiheen, sodan, mielettömyyden kanssa. Ihminen hyökkää itseään vastaan. Kuten aiemminkin Falken esityksissä, niin myös tässä esityksessä katsoja vietiin matkalle, jolta ei pysty palaamaan samana ihmisenä, jollainen oli esityksen alkaessa.  Odotan: Odotan teatterilta puheenvuoroja sotaan liittyen. Sota on kommunikaation romahdus, teatteri vahvasti kommunikaation taidetta – miten tämä tulee näkymään esitysten dramaturgiassa? (Ekstra-neitsyt evankeliumin dramaturgiassa näkyi siinä, että loppu oli armoton eikä tarjonnut lunastusta tai oivallusta.) Odotan myös kekseliäisyyttä, entistä suurempaa röyhkeyttä, ihan senkin takia, miten rajusti teatterialaa kohdeltiin pandemian aikana. Odotan jopa jonkinlaista paradigman muutosta. Samalla tavalla kuin aiemmin maailmansodat ovat muuttaneet ajattelun tapoja niin nytkin odotan, että taide vastaa pandemian ja Ukrainan sodan käsittelyyn jollain ennen näkemättömällä tavalla. Ei paineita, koska näen, että ainakin turkulainen nukketeatterikenttä on tämän vaatimuksen kimpussa jo. ELISABETH

Suosikki: Liila Jokelinin Action Hero TTT:llä oli parasta! Pitkästä aikaa olin katsomassa oikeasti hauskaa esitystä, jossa sai vapaasti nauraa ilman pelkoa stereotyyppisistä ja kiusallisista vitseistä. Teos palautti luoton siihen, että voin mennä katsomaan komediaa isompaan teatteri-instituutioon ja kuulua katsojaviitekehykseen. Jokelinin kirjoittaminen on nasevaa ja ihanan absurdia. Teos herättelee yhteiskunnallista keskustelua ja pohtii aikamme sukupuolikonventioita hauskan syvällisesti kuitenkaan kertomatta niistä itsetarkoituksellisesti. Naurua ohjataan taitavasti kohtausten läpi! Kaiken kruunaa huikea valosuunnittelu ja taidokkaat näyttelijät, jotka heittäytyvät koko sydämestään rooleihinsa. Hatunnosto myös TTT:lle siitä, että tuovat nuoria tekijöitä taloonsa ja tuottavat hyvin erilaisia kotimaisia kantaesityksiä. VOS-TEATTEREIDEN LAPSENLAPSIOSASTO

Lukijoiden kiitokset kirvoittivat myös muun muassa  Ikebana – Plant Series VIII (Fern Orchestra), Fanny ja Aleksander (HKT), Jane Jane Jane! (Jurkka), Myrskyluodon Maija (Kouvolan Teatteri), Lomonosovin moottori (HDC) ja Priscilla aavikon kuningatar (HKT).

Riina Maukola