Parikymmentä vuotta Q-teatterissa työskennellyt näyttelijä Lotta Kaihua toteaa päättyvän näytäntövuoden olleen hänen teatteriurallaan ilahduttavan rikas. Viime syyskuussa ensi-ilta koitti Leea Klemolan ohjaamalle ja Klemolan sekä Rosa-Maria Perän kirjoittamalle Minä, askartelijalle. Tämän vuoden maaliskuussa oli E. L. Karhun Eriopis-näytelmän Suomen kantaesityksen vuoro.
”Mahtavat vastakohdat osuivat peräjälkeen. Tuli tehtyä hirmu määrä näyttelijäntyöllisiä havaintoja”, Kaihua tiivistää.
Eriopis, alaotsikoltaan Medeian selviytyjätytär kertoo kaiken, on Kaihuan mukaan valtava tekstimassa täynnä giganttisia ja eeppisiä kuvia, joita kaikkia olisi haastavaa mahduttaa alle neljän tunnin esitykseen.
”Kirjailija antoi vapaat kädet valita, mitä tekstistä otetaan ja kuinka se tuodaan näyttämölle. Ainoa toive Karhulla oli, että tapahtumajärjestystä ei muuteta. Niinpä harjoitukset alkoivat tekstin purkamisella ja tekstianalyysillä.”
Ohjaaja Akse Petterssonin johdolla työryhmä kävi läpi Eriopista varmistaen, että kaikki ymmärtävät samat asiat, että on selvää, missä aikatasossa liikutaan milloinkin ja mitä juuri tässä esitysversiossa painotetaan.
”Me valitsimme, että se mitä Eriopikselle on tapahtunut, on totta: äiti-Medeian surmattua kaksospikkuveljet Eriopiksen todellisuutta on yksinäisyys etelässä asuvan, vieraalta tuntuvan isän luona sekä eksploitaatiota tyrkyttävä, perhesurmalla mässäilevä media. Akse teki lopulliset dramaturgiset päätökset ja esitteli keinot, joiden kanssa lähdimme näyttämölle.”
Eriopiksia tulkitsi neljä näyttelijää: Kaihuan lisäksi Satu Tuuli Karhu, Elena Leeve ja Emmi Parviainen. Eriopis kertoo tarinaa itselleen, ja koska kyseessä on hänen versionsa, hän esittää myös muut roolit.
”Keinovalikoimaamme kuuluivat pienoismallit, videon käyttö, pahvinuket sekä näyttelijöiden äänen muuntelu voice pitchin avulla. Ilmaisun ja tyylilajin osalta valinta oli vahva etäännytys. Kun alamme puhua, puhe ei koskaan lakkaa.”
Kaihua toteaa, että ei-emotionaalinen tulkinta vaati perinteisen roolinrakentamisen hylkäämistä sekä minimalistista näyttelijäntyötä, joka ei ole hänelle itselleen kaikkein luontaisinta.
”Piti hyväksyä se, kuinka vähä ilmaisussa riittää. Tekstianalyysissä teimme kollektiivisen kaaren, mutta se kaari pirstaloitui neljälle näyttelijälle. Saimme vuoroillamme käsiimme fragmentin Eriopiksen elämästä, ja joku toinen jatkoi siitä eteenpäin.”
”Tämä oli alkutotuttelun jälkeen todella nautinnollista, kuin meditatiivista musiikkia, jossa kukin vuorollaan laulaa säkeistön. Eriopiksessa fokus oli ennen kaikkea esityksen muodossa. Se vaati hyvin erilaista keskittymistä, mihin olin siihen asti näyttämöllä tottunut. Riisuttu estetiikka tuntui paljastavan töppäilyt armottomammin.”
Katsojan pitää keskittyä
Kaihua sanoo, että ensi kertaa runsaan tekstimassan kuulevalta katsojalta Eriopis vaati ankaraa kuuntelemista ja keskittymistä.
”Se tekee mielestäni nykyihmiselle oikein hyvää. Toki ymmärrän, että valittu tyylilaji herätti ankaruudessaan monenlaisia katsomiskokemuksia.”
”Jotkut katsojat olisivat kaivanneet tekstivyörytyksen rinnalle enemmän fyysisyyttä tai ylipäätänsä hengittäviä taukoja puheelle, osasta auditiivisuus ja pelkistetty lavapreesens tuntuivat raikkailta. Kuuntelin kiinnostuneena kaikkia kommentteja, sillä en pystynyt joka hetki aistimaan, mitä yleisössä tapahtuu. Olimme sen verran poissa lavalta, kameran edessä.”
Kaihuan mukaan esitystä pidettiin kauniina ja itsevarmana.
Lue koko Nina Jääskeläisen kirjoittama haastattelu Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 3/2022.
Eriopis on Tampereen teatterikesän ohjelmistossa.
