Tuottaja on usein lähes näkymätön yleisölle, vaikka hän mahdollistaa käytännössä teatteri-, tanssi- ja sirkusesitysten valmistumisen ja esittämisen.

Moninainen työnkuva ja riittämättömät tunnit uuvuttavat tuottajan: ylitöistä ei aina sovita, puhelimeen vastataan mihin aikaan tahansa, eikä taiteeseen uppoutunut työryhmä aina edes näe tuottajan työn arvoa. Tällaisen kuvan saa Teatterikeskuksen yhdessä Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestön kanssa tekemästä selvityksestä, joka käsittelee tuottajan työnkuvaa ja asemaa taideyhteisöissä. Selvitys on luettavissa Teatterikeskuksen verkkosivuilta.

Satu Tujunen on pohtinut paljon tuottajan roolia nykytanssin parissa ja voisi puhua aiheesta päiväkausia.

”Kun toimin 2000-luvun alussa muun muassa Tommi Kitti & Co:n, Tanssiteatteri Tsuumin ja Karttunen Kollektiivin tuottajana, minua olisi voinut tilanteen mukaan kutsua myös toimitusjohtajaksi, talouspäälliköksi, markkinointi- ja viestintäpäälliköksi, tuotantopäälliköksi – vastuu oli aikamoinen. Se oli usein maailman yksinäisintä puuhaa.”

Parikymmentä vuotta sitten vapaan tanssin tuottajan työnkuva rakentui tekemisen myötä ja työsuhteet olivat usein osa-aikaisia.

”Aloitin Tommi Kitin ja Marjo Kuuselan kanssa vuonna 2002 Billnäsin ruukkialueella, jossa he silloin toimivat. Tein Tommille 50-prosenttista työpäivää ja toiset 50 prosenttia Tanssiteatteri Tsuumille. Vuonna 2008 Tsuumi jäi taakse, ja aloin tuottaa Tommin esitysten rinnalla puolipäiväisesti Jyrki Karttusen teoksia. Samaan aikaan tuotin koko ajan mieheni, tanssija Riku Immosen esitykset.”

Tuottaja hankki rahoitusta, ja kun sitä alkoi tulla, kasvoi tuottajan työmäärä niin paljon, että siitä oli usein haastavaa selvitä yksin.

”Taideteosta lukuun ottamatta koko paketti oli tuottajan vastuulla. Piti hankkia tuotantotukea ja palkkarahoja, myydä keikkoja ja hallita kaikki osa-alueet sopimusjuridiikkaa myöten. Ei siinä saumassa usein ehtinyt edes puhaltamaan. Jälkiviisaana voin todeta, että olihan se kohtuutonta.”

Näkymätön rooli?

Tänä päivänä Satu Tujunen on Helsingin tapahtumasäätiön hallintopäällikkö.

”Tuotamme muun muassa Juhlaviikot, Silakkamarkkinat ja nelosluokkalaisten itsenäisyyspäiväjuhlat. Tittelistä huolimatta koen, että tuottaminen kuuluu edelleen jokapäiväiseen työhöni, mutta toimimme tiimeissä, joten roolit ovat spesifejä. Kaikki eivät tee kaikkea. Tämä on hauskaa!”

Vuosituhannen alussa Tujunen olisi eniten kaivannut rinnalleen muita ihmisiä.

”Minähän olin onnekas, koska minulla oli vapaus tehdä. Ja aina oli hyvä työparisuhde koreografien kanssa. Sain olla mukana hienoissa ryhmissä, oli mahtavia kiertueita ja upeita keikkoja. Mutta jokin ulkopuolisuuden tunne aina säilyi. Kaikki kiinnostava ja yhteisöllinen tuntui tapahtuvan aina siellä treenisalissa.”

Tujunen toteaa, että tuottajan työ on usein sekä ulospäin että yhteisössä näkymätöntä, ainakin tanssin kentällä.

”Vaikkei sen tarvitsisi sitä olla. Me tuottajat voisimme ihan itse tehdä itseämme näkyvämmiksi.”

Tujunen korostaa, ettei ole nykyisten tanssin tuottajien toimintaympäristön asiantuntija. Hän on huomannut, että tuottajat näyttävät ikään kuin kadonneen jonnekin.

”Tuntuu, ettei tanssin tuottajia enää ole. Homma on rankkaa ja yksinäistä. Ymmärrän, ettei työ ehkä houkuttele, koska ryhmien odotukset ovat usein suuria ja työmäärä aikamoinen. Välillä tuntuu, että rakenteissa on jotakin vialla. Kyse ei ole pelkästään rahoituksesta, vaan myös toimintakulttuurista”, Tujunen sanoo.

”Olen toiminut myös teatteripuolella, Teatteri Jurkan toiminnanjohtajana ja KOM-teatterin talous- ja hallintopäällikkönä, ja niissä tuotantoa teki ’koko talo’. Onnistuimme tai epäonnistuimme yhdessä. On tärkeää olla osa yhteisöä, oli missä roolissa vaan.”

Tujunen muistuttaa, että hänen uransa alussa tuottajan työ oli uutta kaikille. Siksi rajoja vaatimuksille eivät osanneet asettaa sen enempää työryhmä kuin tuottaja itse.

”Perfektionismi on tuottajan ammattitauti, ja siitähän ei hyvää seuraa. Itse olin aika rikki niinä vuosina. Onneksi tukea tuli kollegoilta ja muilta kentällä toimivilta tuottajilta. Nyt elämä on tuonut perspektiiviä ja näkökulmaa, ja tanssin kentällä on tapahtunut myös kehitystä. Tanssin talokin on viimein toiminnassa. Arts Management Helsingin ja Pragman kaltaiset yritykset, jotka toimivat taiteilijoiden tuotantokumppaneina, ovat tervetulleita toimijoita.”

Tujunen toivoo menneiden vuosien opettaneen jotain ja pyrkii nykyisessä työssään pitämään huolta sekä omasta että Helsingin tapahtumasäätiön muiden työntekijöiden jaksamisesta.

”Ihanaa, jos voimme tarjota henkilöstölle heitä kiinnostavia tehtäviä sekä asianmukaisia palkkoja ja työsopimuksia. Meille tanssi on yksi genre muiden joukossa, ja tarkastelenkin taidetta ja kulttuuria nykyään tapahtuma-alana, jonka oli koronarajoitusten ansiosta viimeinkin pakko järjestäytyä ja joka alkaa puhua epäkohdista.”

Tekijän ja yleisön välissä

Helmikuun lopulla sai Kajaanissa kantaesityksensä Meriteatterin ja Kajaanin kaupunginteatterin yhteistuotanto Vienanmeri – Valkiemeri. Tuottajana Meriteatterin puolelta toimi Suvi Ahoniemi, joka iloitsi ”oikean” teatteritalon tuesta ja infrasta.

”Eihän vapailla ryhmillä ole samanlaisia rakenteita. Hoidin Vienanmeren esituotannon ja teen tällä hetkellä Meriteatteria osa-aikaisesti. Neljänä päivänä viikossa vastaan Helsingin juhlaviikkojen kansainvälisistä tanssivierailuista.”

Lue koko Nina Jääskeläisen artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 2/2022.