Joonas Lahtisen teoksia on nähty muun muassa Itävallassa, Saksassa, Sveitsissä ja Romaniassa. Nyt Lahtinen tuo pätkätyötä purkavan esityksensä Kiasmaan.

Maaliskuussa meillä nähtävä I BLAME YOU, TONY BLAIR! kantaesitettiin kotikaupungissasi Wienissä. Miten sikäläinen esitystaidekenttä eroaa suomalaisesta?

Yleisöpohjaa on enemmän, Wien on lähes kahden miljoonan asukkaan kaupunki, jossa taiteella – myös kokeellisella! – on tärkeä asema. Suomalaisiin medioihin verrattuna taide on Itävallassa paljon enemmän esillä.

Wienissä on useita kansainvälisesti merkittäviä esitystaiteen keskuksia kuten brut Wien, jonka kanssa olen toteuttanut projekteja viime vuosina. Lisäksi museot ja festivaalit ottavat esityksiä ohjelmistoonsa ja pienempiä taiteilijavetoisia esityspaikkoja on ympäri kaupunkia. Kaupungin kulttuuribudjetti on suuri, joskin pääosa tuesta jaetaan vakiintuneille taidemuodoille ja instituutioille.

Esityksesi on poliittinen, mutta millainen rooli politiikalla on arjessasi?

Esityksessä ei ole kyse vain Tony Blairin syyttelystä vaan pikemminkin kritisoimme sitä, mihin hänen lanseeraamansa poliittinen eetos on johtanut. Blair juurrutti markkinatalousajattelun sosiaalidemokraattiseen, vasemmistolaiseen politiikkaan ja julkisten palvelujen järjestämiseen. Tuloksellisuus, mitattavuus ja optimointiajattelu ovat nyt arkipäivää päätöksenteossa. Taiteen rahoituksessa tämä näkyy välinearvon korostamisena: taiteen tulee voimauttaa katsojia, tuottaa voittoa tai esimerkiksi vahvistaa maabrändiä.

Taiteilijoista ollaan tekemässä yhä vahvemmin sisällöntuottajia ja yrittäjiä. Hyvinvointivaltion mureneminen ja individualismin korostuminen ovat keskeisiä huolenaiheitani niin työssäni kuin arjessani.

Esitys kuvaa taiteilijoita, jotka eivät halua olla yrittäjiä. Millainen on oma suhteesi aiheeseen?

Yrittäjämäistä toimimista on vaikeaa välttää jos aikoo hakea apurahoja tai tekee yhteistyötä instituutioiden kanssa. Suuri osa minun ja tiimini työajasta kuluu markkinointiin sekä avustushakemusten ja projektiselvitysten laatimiseen. Esityksemme pohjaa minun ja esiintyjä Harald Jokeschin omiin kokemuksiin ”luovasta taloudesta”. Esittävän taiteen tekeminen – samoin kuin yhteiskunnan peruspalvelut – eivät taivu Blairin peräänkuuluttamaan liiketoimintaeetokseen.

Freelance-taiteilijoiden lisäksi tutkijat ja monet muut tietotyötä tekevät ovat tilanteessa, jossa rutkasti aikaa ja energiaa kuluu oman työn hallinnointiin ja markkinointiin. Yhtäältä freelancerin vapaus ja työn projektiluonteisuus on kiinnostavaa ja stimuloivaa, mutta jatkuva epävarmuus sekä oman tekemisen tuotteistaminen ja markkinointi on pidemmän päälle kuluttavaa ja kyynistävää hommaa.

Harald Jokeschia nimitetään esityksen esittelyssä ”ikääntyväksi esitystaiteilijaksi”. Mitä ikä merkitsee esitystaiteilijalle?

Monet meistä ”nuoremmista” (vaikka en minä enää niin kovin nuori ole!) tekijöistä ovat taidekoulussa tai varhain taidekentällä toimiessaan omaksuneet ”itsemarkkinoinnin” perustyökaluja, sosiaalisen median käyttöä, elämään projektielämää ja kirjoittamaan vetäviä apurahahakemuksia. Uransa alkuvaiheessa oleville esitystaiteilijoille on tarjolla monenlaisia residenssi- ja festivaalimahdollisuuksia, vanhemmille vähemmän. Toisaalta vaikka kokemusta ja menestystäkin kertyisi, ei se takaa nuorellekaan tekijälle mitään; rahoittajien ja kuraattorien katseet kääntyvät nopeasti uusiin lupauksiin.

Millaisten kysymysten eteen joudut joka päivä? Mitä esitystaiteilijalta ei saa kysyä?

Raadollisesti: mistä saa rahoitusta seuraavaan projektiin ja miten ehtii työstää valmiiksi kolme projektisuunnitelmaa ja neljä apurahahakemusta, joiden deadlinet ovat pahimmillaan samana päivänä. Kysyä saa mitä vain, mutta ”milloin alat tehdä jotain oikeasti hyödyllistä?” -tyyppiset kysymykset herättävät kylmiä väreitä. Toisaalta ne pakottavat miettimään oman tekemisen motivaatioita, mikä on hyvä asia.

Millainen on normipäiväsi?

Minulle parhaimmat päivät ovat stressittömiä ei-normipäiviä, jolloin ideat loksahtelevat paikoilleen kuin itsestään.

Yleensä työskentelen päivän aikana parin projektisuunnitelman parissa, joista tosin vain murto-osa toteutuu, ainakaan suunnitellussa aikataulussa. Viime kuukausina olen käyttänyt erittäin paljon energiaa myös väitöskirjani viimeistelyyn.