Kun on vuosia tehnyt pientä ihmistä ymmärtäviä koreografioita muille, tulee todennäköisesti eteen hetki, jolloin itseäänkin haluaa ymmärtää ja ilmaista oman persoonan kautta. Palkittu koreografi Hanna Brotherus tunnetaan taidetanssin tekemisestä sosiaalisesti ajankohtaisista aiheista yhdessä amatöörien kanssa. Koreografi on puhunut teoksillaan muun muassa kuolemasta, vanhenemisesta ja pakolaisuudesta, mutta myös yhteisöllisyydestä, perheestä ja luottamuksesta.
Brotheruksella on kyky tuoda isoja ja vaikeita asioita pintaan lempeästi mutta suoraan ja saada amatööriesiintyjät uskaltamaan mukavuusalueen ulkopuolelle, siihen koskettavaan haurauteen, jossa ammattilainen harvemmin esiintyy.
Nyt Brotherus on sijoittanut itsensä tälle areenalle, jossa hän on viimeksi tanssinut yli kymmenen vuotta sitten.
Se näkyy teoksessa; kehoon kerrostuu monta uskalluksen kohtaa: kuinka tanssin nyt, pitkän tauon jälkeen tässä iässä, kuinka olen kehossani naisena, kuinka tanssin elämääni. Tämä kompleksisuus on sisäänrakennettu teokseen jo katsojan odotuksissa. Lisäkierroksia siihen tuo se, että tanssijan suhde omaan kehoonsa on aina äärimmäisen intiimi, tiivis ja usein ankarakin.
Brotherus lähestyy näitä kysymyksiä vielä varoen, liikkeellisesti luonnostellen. Koreografia kertoo ehkä myös siitä, että matka on vasta alussa: syttyvä riemu omasta seksuaalisuudesta hiipuu ennen kuin on kunnolla päässyt irti, mutta tie on auki. Sen sijaan arjen vaatimusten aiheuttama riittämättömyyden tunne, turhautuminen ja kiire tulevat katsojankin iholle raivoisien hyppy- ja voimaponnistelujen aikana. Sisällä asuva pikkutyttö välähtää hypähdyksessä, katseessa ja hymyssä.
Hanna B. tutkii, mistä Hanna B. on tullut ja mihin hän on menossa. Se katsoo tämän naisen elämää suvun, neljän lapsen, taiteen tekemisen, arjen, kuoleman ja syntymän keskellä. Kaikki alkaa leivän leipomisella. Se paistuu ja valmistuu esityksen aikana. Leipään tiivistyy työ, elämä ja lohtu. Sitä me kaikki syömme esityksen loppupuolella.
Minimalistisesti ja tarkkaan lavastetun esityksen värit ovat tummat ja murretut, vain verenpunainen paistaa polvisukissa, jääkaapin ovessa ja korkokengissä; tanssijan silmissä on musta meikki. Ne viittaavat jonnekin esityksen henkeä synkempiin syövereihin, joita myös Johannes Brotheruksen äitinsä esitykseen säveltämä tyylikäs musiikki välillä maalailee.
Minna Tawast
Kuva: Nico Backström
Hanna Brotherus company ja Kansallisteatteri: HannaB. Koreografia, teksti ja näyttämöllä Hanna Brotherus. Dramaturgia Marie Kajava. Visualisointi Auli Turtiainen. Musiikki ja äänet Johannes Brotherus. Valot Ville Virtanen. Ensi-ilta Kansallisteatterin Willensaunassa 21.5.2015
