Joensuun kaupunginteatteri hakee uutta yhteisöllisen dynamon roolia. Kuopiossa jatketaan entisin reseptein. Lähes satavuotiaat teatterit Mikkelissä, Savonlinnassa ja Varkaudessa vakuuttavat tarpeellisuudestaan. Tanssi on keskittynyt Savossa Kuopioon, mutta Mikkeli tarjoaa yksityistä balettiherkkua.

Joensuun kaupunginteatterin Kiskot itää -revyy esittelee vaunullisen ihmisiä junamatkalla. Kuvassa Markku Maasilta ja Arto Heikkilä. Kuva Henna Middeke.

Kuntien rahoituslinjaukset ja arvoajattelu ovat nyt maakuntien esittävän taiteen kohtalonkysymyksiä. Kulttuurilaitosten rajuja valtionosuuksien pudotuksia ei hallituksen kehyspäätöksissä vuosille 2014–2017 ole näillä näkymin tulossa. Säästöt toteutetaan asteittain, ja indeksikorotukset jäädytetään vuodeksi 2014.

Suomen Teatterit ry ennakoi, että yksi kehitystrendi on henkilötyövuosien siirtyminen maakunnista suurimpiin teatterikaupunkeihin ja puheteatterilta tanssiteatterille. Tähän johtaa se, ettei OKM:n valtionosuuksien perusteena käytettävien laskennallisten henkilötyövuosien määrä nouse. Samaan aikaan valtionosuusjärjestelmän piiriin otetaan uusia ammattiteattereita.

Perussuomalaiset asettavat monissa kunnissa populistisesti vastakkain kulttuurin ja taiteen sekä koulutuksen ja sosiaali- ja hoivapalvelut. Miten uhkakuviin reagoivat Itä-Suomen teatterit? Riittääkö niillä hauista panna vastaan ja perustella olemassaolonsa taiteen ja yhteisöjen kautta?

Ei sylikoiraksi. Itäisessä Suomessa teatterinjohtajat ovat vaihtumassa sekä Kuopion että Joensuun kaupunginteatterissa. Joensuussa ruoria kääntää jo Rovaniemen Teatterista pois kammettu Vihtori Rämä.

Joensuun kaupunginteatteri – Pohjois-Karjalan alueteatteri on alueensa ainoa ammattiteatteri. Sitä ylläpitää Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry. Teatterin vuosittainen kävijämäärä on viime vuosina liikkunut 28 000–33 000 katsojassa.

Johtajat ovat vaihtuneet Joensuun kaupunginteatterissa tiuhaan 2000-luvulla. Kimmo Lavaste johti teatteria vuonna 2003–2008, Riku Innamaa 2008–2010 ja Tero Heinämäki 2010–2013. Vihtori Rämä aloitti työnsä tammikuun alussa. Heinämäki toimii kautensa loppuun teatterin apulaisjohtajana.

Jouko Turkan johtajakaudellaan 1968–1972 ohjaamat esitykset saivat valtakunnallista huomiota. Pitkään sen jälkeen talo on ollut katveessa.

Rämä tietää itsekin, että hänen kohdallaan odotukset ovat korkealla. Uusia avauksia on luvassa muun muassa uuden tekijäketjun myötä. Taloon on palkattu koko- tai osa-aikaisiksi esitysdramaturgi Timo Heinonen, koreografi Ari Numminen, näyttelijä Mirva Kuivalainen ja yhteisötaiteilija Merja Pennanen.

”Satsaamme vakituiseen porukkaamme, ja otamme vain muutamia laadukkaita vierailijoita. Osa vakansseista tulee mahdolliseksi eläköitymisten vuoksi”, linjaa Rämä.

Lisäksi Rämä aikoo luoda kolmihenkisen taiteellisten neuvonantajien ryhmän, johon mukaan kutsutaan kaksi taiteilijaa ja yksi muun alan edustaja.

”Esimerkiksi poliitikko tai korkea virkamies, joka tuntee alueen hyvin.”

Rämän mielestä teatterit ovat nyt sulkeutuneet itseensä.

”Ala on jäänyt liiaksi toteuttamaan jotain ’kansan teatterin’ sivistysfunktiota, joka sen harteille on aikoinaan asetettu”, Rämä toteaa.

”Kun sivistysfunktio on liudentunut pois, jäljelle ovat jääneet toistuvat ja väkisin ylläpidetyt toimintatavat.”

Teatterin tehtävänä on Rämän mukaan perustella toimintansa nimenomaan taideorganisaationa.

”On kyettävä tuottamaan keskustelua, jossa oman erityisyyden vaalimista ei tulkita ylimielisyydeksi. Pyrimme kehittämään Joensuun kaupunginteatteria sisäisistä motiiveista käsin. Näin ei tehdä ainoastaan rahoituksen turvaamiseksi. En halua johtaa teatteria, joka sylikoiran tavoin tekee sitä, mitä isäntä vaatii”, Rämä jyrisee.

”Ja tietenkin varaudumme tulevaisuuteen luomalla varovaisia budjetteja ja luomalla uuden strategian huolella.”

Suhteita. Vihtori Rämällä on johtajakokemusta Rovaniemen Teatteri – Lapin alueteatterista vuosilta 2010–2012. Rämä toimi johtajana yhdessä Atro Kahiluodon kanssa. Molemmat jättivät Vuoden option käyttämättä.

Joensuun Teatteri toimii Eliel Saarisen piirtämässä, vuonna 1914 valmistuneessa goottihenkisessä punatiilisessä kaupungintalossa, saman katon alla kuin kaupungin keskushallinto. Teatterin päänäyttämönä on juhlasali. Entinen harjoitussali muutettiin pieneksi näyttämöksi vuonna 1985.

”Kuntapäättäjien tahtotilaan en ole vielä päässyt tutustumaan, sillä teatterimme on yhdistyspohjainen, eikä suhde kaupunkiin ole kauhean läheinen”, tuore teatterinjohtaja sanoo.

Tällä hetkellä menossa ovat keskustelut tilaaja–tuottaja-malliin siirtymisestä.

”Tämä aiheuttaa liikettä kaupungin ja teatterin suhteisiin. Eli tulevaisuudessa teatterin toimintaa pyritään ohjaamaan tiukemmin. Koen ongelmana kunnan ja valtion erilaiset, osin ristiriitaiset toiveet, oletukset ja vaatimukset teatteritoiminnan merkityksestä.”

Joensuun kaupunginteatteri oli vuosina 2008–2010 mukana ministeriön tukemassa Itä-Suomen (Kuopio, Jyväskylä, Mikkeli, Savonlinna, Kajaani ja Varkaus) Teatteriseitsikko-yhteistyöprojektissa. Kuopion teatterinjohtajan Lasse Lindemanin kehittämä hanke tähtäsi vierailuesityksiin ja yhteistuotantoihin.

Oma tyyli

Vihtori Rämän tavoitteena on luoda Joensuun kaupunginteatterille oma paikallinen tyylinsä, jollaista ei ole kenelläkään muulla. Teatterin kädenjäälki tulee tunnistaa.

”On hassua, ettei paikallisuus, jonkinlainen ’paikkaerityisyys’ näy esityksissä enemmän. Teatteri on kuin ylikansallinen yritys, joka toteutuu ympäri maailmaa samanlaisena.”

Teatterin uudistamiseen sisältä käsin kuuluvat olennaisesti myös katsojat.

”Katsojuus on typistetty ulkopuoliseksi asiakkuudeksi. Tälle suhteelle pitäisi nyt antaa aikaa. On tarpeen kehittää tapoja, joilla katsoja tulee osaksi teatterin tapahtumista.”

Eväitä tähän ovat työntekijöiden koulutus, uuden strategian mukaiset rekrytoinnit sekä keskustelutilaisuudet poliittisten päättäjien, virkamiesten ja katsojien kanssa.

”Uusien ’virkojemme’ lisäksi etsimme joukkoomme myös sopivaa ohjaajaa.”

Ideologia uusiksi

Vihtori Rämä uskoo yhteistyöhön. Syöttejä on pudotettu moneen suuntaan: Lappeenrannan kaupunginteatterin kanssa on jo sovittu esitysvaihtotoiminnasta. Joensuun yliopiston suuntaan tähyillään. Yksin sateessa -niminen tanssin ja improvisaation festivaali toteutetaan ensi marraskuussa.

”Pyrimme löytämään sellaisia malleja, joissa teatterin asiantuntijuutta käytetään tieteenteossa ja tieteen sovelluksia osana teatteritaidetta.”

Uusia asioita tulevat olemaan Teatteriklubit, tekijöiden ja katsojien kohtaamispaikat.

”En usko kiviin hakattuihin toimintaa ohjaaviin lauseisiin. Lonkeroidumme ympäristöön tavoilla, joita on etukäteen vaikea selittää tai nähdä jonkin linjauksen seurauksena. Uuden strategian tulee heijastella tätä ideologiaa!”

Evakosta ehompaan.

Kuopion kaupunginteatteri: Yö rakkauden kaupungissa. Roolissa Virpi Rautsiola. Kuva Ninni Vidgren.

Remontissa olevan Kuopion kaupunginteatterin ottaa käsiinsä Pekka Laasonen. Johtajan rekrytointitapa loppuvuonna 2012 aiheutti hämmennystä. Täyskunnallisena toimineen teatterin johtajan valinnasta päätti käytännössä Kuopion hyvinvoinnin edistämisen palvelualajohtaja Pekka Vähäkangas. Se oli ennen näkemätön proseduuri. Taiteellista henkilökuntaa ei kuultu lainkaan, mikä ärsytti talon työntekijöitä.

Vika ei ole Laasosen, mutta hänen tehtäväkseen jää luottamuksen rakentaminen talon sisällä ja toisaalta teatterin ohjaaminen viimeisen evakkovuoden yli ja uuteen alkuun peruskorjatussa teatteritalossa.

Lue Pekka Laasosen suunnitelmista sekä Mikkelin, Savonlinnan ja Varkauden teattereiden tilanteesta sekä Savon ja Karjalan tanssiskenestä Eeva Kauppisen artikkelista Teatteri&Tanssista 4/2013.

Etusivun kuva: Joensuuun kaupunginteatterin Kiskot itää. Kuvassa Markku Maasilta ja Arto Heikkilä. Kuva Henna Middeke.