Yöunet siinä menivät. Suomen Kansallisteatterin Neljäs tie on yksi 2000-luvun ehkä vaikuttavin teatteriteko. Esitys lyö näyttämölle analyysin itsenäisyytemme ajan suomalaisesta ja eurooppalaisesta sosiaali- ja taloushistoriasta, hyvinvointivaltion rakentamisen ja purkamisen. Sen repliikit ovat faktaa. Ne perustuvat haastatteluihin, puheisiin ja pöytäkirjoihin. Näemme kokoushuoneiden ja kabinettien maailman, jossa asioista päättävät ihmiset. Näyttelijät tekevät hurjaa työtä.
Kuvassa Seppo Pääkkönen. Kuva Tuomo Manninen.
Ylöspano on poikkeuksellinen: mukana on 15 näyttelijää yli 90 eri roolissa ja lähes 60 muuta ammattilaista. Luotsina on ohjaaja Esa Leskinen, jonka yhteiskunnallisten teosten sarja huipentuu nyt armottomaan kollaasiin, kirjoittajaparina olleen Sami Keski-Vähälän panosta vähättelemättä. Tämän mittaluokan esitystä meillä ei ole ennen nähty. Tarkoitan massiivista ajatustyötä sekä suunnittelu- ja toteutusosaamista, joilla syntyy terävä, taitava, hauska, hengästyttävä ja hirvittävä katsomiskokemus. Taustatyötä on tehnyt muun muassa Susanna Kuparinen, jonka asiantuntemus on käytössä Valtuusto– ja Eduskunta-esitysten jälkeen.
Bertolt Brechtin eeppisen teatterin keinot ovat nyt löytäneet iskevimmän muotonsa: poliitikkojen, yritysjohtajien ja virkamiesten gestuksia, hahmoja ja eleitä, korostamalla saadaan esiin roolihenkilöiden suhteita maailmaan ja toisiinsa. Muodoltaan esityksestä voi löytää sukulaisuutta myös sveitsiläissyntyisen Christoph Marthalerin töihin, joissa vallan mekanismia kuvataan joukkokohtauksilla ja koreografioidulla liikkeillä. Paula Vesalan ja Joel Attilan musiikkidramaturgia rakentaa tarkkoja ajankuvia. Tarja Simonen on tehnyt komean urakan laajan henkilögallerian osuvalla puvustuksella.
Neljäs tie valikoi – jonkun mielestä varmasti ikävällä tavalla – esiin käännekohtia, joissa päättäjät ovat ohjanneet maata uusiin suuntiin. Mukana ovat Paasikivi, Kekkonen, Sorsa, Aho, Viinanen, Lipponen, Sailas, Katainen – naisiakin toki, mutta heidän ylitse useimmiten kävellään.
Pullaa paistava, ujo ja nuori kansa rakentaa itselleen toimivan yhteiskuntajärjestelmän, kunnes se alkaa mureta. Kekkosen 70-luvun öljykriisipuheesta edetään Korpilammen talouskonferenssiin. Ja kiito jatkuu 80-luvun mässäilyyn Keiteleineen ja Uoteineen. Kakkosnäytöksessä rämmitään läpi 90-luvun laman ja pankkikriisin kohti rahaliitto EMUa ja EU-jäsenyyttä, ja päätösvalta karkaa yhä kauemmas. Kolmannessa näytöksessä eletään tässä talouskriisien repimässä Euroopassa, pelastamassa pankkeja.
Pitkin esitystä näemme, että ne, jotka ovat esittäneet kehitykselle jarruja, on hiljennetty. Talousteoreetikoita ei ole kuunneltu, toisin ajattelevat poliitikot on pelattu ulos. Mitä on jäljellä? Valtava eriarvoisuus, josta nouseva levottomuus Euroopassa vain kasvaa. Kuvat kapinoivista kansanjoukoista vilisevät näyttämön valkokankaalla.
Esityksen loppukuvassa kuokitaan mustaa maata. Emme tiedä, tuleeko siitä hauta. Vai voisiko se sittenkin olla uusi suo tuleville jusseille?
Annukka Ruuskanen
Suomen Kansallisteatteri: Neljäs tie. Käsikirjoitus Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä. Ohjaus Esa Leskinen. Taustatoimittajat Susanna Kuparinen, Jari Hanska, Seppo Konttinen, Antti Berg. Lavastus Kati Lukka. Musiikki Paula Vesala ja Joel Attila. Puvut Tarja Simonen. Valot Matti Tiilama. Äänet Raine Ahonen. Videot Ville Vierikko. Kantaesitys suurella näyttämöllä 20.3.2013.
Etusivun kuva Tuomo Manninen.
