Miten teatterin ja tanssin hämärtyvät rajat näkyvät festivaaleilla?
Marja Silde ja Raisa Rauhamaa arvioivat Baltic Circlen ja Liikkeellä marraskuussa ohjelmistoja.
Raisa Rauhamaa: Liikkeellä marraskuussa -festivaali on jo 25 vuoden ajan esitellyt pääkaupunkiseudulla uutta kansainvälistä nykytanssia. Olen yksi festivaalin perustajajäsenistä, ja nyt oli pitkästä aikaa kiinnostavaa nähdä koko festivaali. Alkuaikoina Liikkeellä marraskuussa (LM) esitteli pääasiassa kotimaisia nykytanssiteoksia, sillä varaa oli vain pariin kansainväliseen vierailuun. Nyt kotimaisista mukaan pääsi vain Maija Hirvasen teos For those who have time, ja loput viisi olivat tuontitavaraa.
Näinkö jotain uutta? Haastaako nykytanssi virkeästi aikaa? Kyllä ja ei. Kaksi esitystä herkisti, kahdessa kyllästyin ja yksi kauhistutti. Puolet teoksista oli sooloja – liekö kyse rahasta vai sooloistumisen trendistä.
Mikä on sinun mielikuvasi näkemästäsi?
Marja Silde: Baltic Circle -tapahtumaa (BC) olen seurannut sen perustamisesta, vuodesta 2000 lähtien. Jo alkuaikoina festivaali pystyi loihtimaan pikkuisen pysähtyneen oloiseen Helsinkiin kokemuksen kansainvälisestä kuhinasta. Kahdessatoista vuodessa kaupungin tapahtumatarjonta on kuitenkin kasvanut mittavaksi. Nyt festarien on löydettävä selkeästi oma kohdejenginsä.
BC: on viime vuosina profiloitunut esitystaiteeseen ja nykyteatteriin lisäten tapahtumiaan valtavasti. Tämän hetken suuntauksia näyttäisivät olevan osatuotantojen, residenssitoiminnan ja kansainvälisen verkostoitumisen tarjoaminen taiteilijoille, tuottajille ja kirjoittajille.
Niin ikään linjana on pitkäjänteistä yhteistyötä tukemalla mahdollistaa isoja projekteja – esimerkiksi Nya Rampenin ja Institutet-ryhmän välillä. Näkyvissä on myös lukuisten pienimuotoisten esitysten ja installaatioiden levittäytyminen kaupungille, klubeille ja jokapäiväiseen elämään.
BC:ssä näkyy hyvin eräänlainen ”nykyesityistyminen”. Tällä tarkoitan sitä, että esitykset jättävät taakseen genrerajat. Ne yhdistelevät elementtejä ja tekijöitä useammilta taiteen ja muun elämän aloilta, ja esitykset toimivat mediumina taiteellis-eettis-poliittiselle toiminnalle.
BC:n merkitys näyttäisikin olevan enemmän esitystaide- ja nykyteatterikentän sisäisessä ”kehitystyössä” kuin suuren yleisön tavoittelemisessa yksittäisille esityksille. Tässä se ehkä kykenee erottautumaan esimerkiksi Stage-festivaalista.
Millaisia trendejä sinä kohtasit Liikkeellä marraskuussa -festarilla, ja miten yleisön paikka siellä määrittyy?
Lue Silden ja Rauhamaan keskustelu Teatteri&Tanssista 1/2013.
Etusivun kuva: Nya Rampenin ja Institutet-ryhmän We love Africa and Africa loves us. Kuva Tani Simberg.
