Pasi Lampela kairautuu teoksissaan ihmismielen mustiin pisteisiin. Kirjailija-ohjaaja näkee ihmiskuntaa uhkaavat ilmiöt kirkkaina. Niitä ovat uskonto, sokea heittäytyminen kapitalismiin ja oman edun tavoittelu.
Sinä et kuulu tänne.”
Sisäinen ääni riivaa nuorta poikaa Pasi Lampelan romaanissa Kiusaajat (2011).
”Sinä olet itse pahuus, ja sinun kaltaisesi täytyy tuhota!”
Näin huutaa rehtori nuorelle pojalle Jan Guilloun romaanissa Pahuus (1981).
Ei mikään ihme, että pääjohtaja Mika Myllyaho ehdotti Pasi Lampelalle debyyttiprojektiksi Suomen Kansallisteatterissa Jan Guilloun klassikkoa 30 vuoden takaa.
Guilloun romaani on raju kuvaus siitä, miten sadistinen isä kouluttaa pikkupoikaa päivittäisellä piiskaamisella. Erik oppii kehittämään itselleen soturin mielen: suljettujen luomien takanakin on vielä suljettava silmät, keskityttävä vihaan faijaa kohtaan.
Kirjailijan omakohtainen tarina kertoo, miten jengin johtajaksi noussut 14-vuotias poika ensin erotetaan koulusta ja miten häntä simputetaan Stjärnsbergin sisäoppilaitoksessa ”toverikasvatuksen” nimissä. Vaikka Erik on päättänyt olla turvautumatta väkivaltaan, hän joutuu nostamaan teräsnyrkkinsä pahuutta vastaan.
”Luin Pahuutta ristiriitaisissa tunnelmissa. Kerronta tuntui ensin kömpelöltä ja tarkoitushakuiselta”, toteaa Pasi Lampela kriittisesti.
”Mietin esimerkiksi sitä, miten on mahdollista, että kotona päivittäin pahoinpidelty poika on joukkuetason uimari.”
Pahuus on bestseller, jolla pelkästään Ruotsissa on ollut 2 miljoonaa lukijaa. Silti Erikin sankaruus ei vakuuttanut Pasi Lampelaa heti.
”Iso kysymys oli, onko Erik teinipsykopaatti, joka sammuttaa inhimilliset tunteet, valehtelee ja toimii täysin häikäilemättömästi. Vai onko kyseessä koettelemusten kautta selviytymiseen johtava kamppailu, taistelu inhimillisyyden puolesta? Kun sain itseni vakuuttuneeksi jälkimmäisestä tulkinnasta, draama alkoi syntyä.”
Kun teoksen ydin aukesi ohjaajalle, Guilloulta löytyivät kaikki näytelmän ainekset – vahva päähenkilö, hyvät vastavoimat, selkeä miljöö ja merkittävä aihe.”
Mikael Håfströmin romaanista tekemä elokuvatoteutus (2003) antoi Lampelalle lisäpotkua. Sävykäs, ruotsalaisella ammattitaidolla tehty filmatisointi vakuutti, että Pahuudesta saa sovitettua näytelmän. Maailman kantaesitys on juuri nähty Kansallisteatterissa.
Lampelan sovitus seuraa kirjan rakennetta. Väkivalta kuvataan naturalistisesti; näytetään miten Erik saa selkäänsä sekä sakinhivutuksen julmuus. Vihaa ei tyylitellä pois, vaan se rävähtää päälle.
Ohjaaja sanoo, että sitähän pojan elämä on. Mahdollisuus tulla hakatuksi on optio, joka kuuluu mieheksi kasvamisen pakettiin.
Onko Pahuus moraliteetti?
Lampela epäröi.
”Ei, siinä pohditaan miten säilyttää inhimillisyytensä epäinhimillisissä oloissa.”
Lue Marketta Mattilan haastattelu Pasi Lampelasta, joka avaa teatteri-ajatteluaan ja tietään taiteilijaksi Teatteri&Tanssi-lehdestä 5/12.
”Ei, siinä pohditaan miten säilyttää inhimillisyytensä epäinhimillisissä oloissa.”
Etusivun kuva Krista Mäkinen.
