Kauhistavalla enkelillä, joka rojahtaa newyorkilaisen aidsia sairastavan homoraukan katosta sisään, on melko iso ego ja hiukan tautologinen ilmaisutapa. Tässä toisessa suomalaisessa, Johanna Freundlichin ohjaamassa Angels in America -tulkinnassa tuon taivasperäisen hermafrodiittisanansaattajan viesti jää kyllä näytelmän kuviossa vähän epäselväksi. Se on kirjailija Tony Kushnerin vika, mutta suunnilleen ainoa.

Mutta siis: Ronald Reaganin hallitseman Amerikan 1980-luvulla aids niittää homoseksuaaleja kuin rutto pimeinä vuosisatoina. Enkeli ilmoittaa Prior Walterille, että juuri hänet on valittu levittämään stasiksen profetiaa, paikallaan pysymistä, liikkumattomuutta, siksi, kunnes Jumala – joka häipyi taivaasta vuonna 1906 San Franciscon maanjäristyksen jälkeen – palaa takaisin. Mutta Prior kiipeää lopulta tapaamaan yläkerran väkeä ja kieltäytyy profeetallisuudesta. Hän haluaa oman elämänsä ja kaikkien muidenkin elämän jatkuvan, sillä: ”maailma pyörii vain eteenpäin”.

Tony Kushnerin hurja fresko Angels in America on saanut komean tulkinnan Johanna Freudlichin ohjaamana, rooleissa Jerry Wahlforss ja Antti Lang. Kuva Stefan Bremer.

Hyvin hilpeissä välisketseissä Priorin newyorkilaiskämppään ilmestyy kaksi pimeiden vuosisatojen myös Prior Walter -nimistä haamuesi-isää ihmettelemään nykyelämää – Priorin kauhistukseksi, sillä hän ei haluaisi aidsiin kuolemisen lisäksi tulla hulluksi.

Mike Nicholsin ohjaama televisioelokuva (2003) nosti tekstistä esiin kaiken mikä siinä on parasta, – fantasian ja realismin suvereeni miksaus, roolien yllättävyys, mehukas dialogi – ja työsti sen nerokkaan castingin avulla. Prior ja hänen rakastettunsa Louis huomaavat lopulta olevansa ihan erilaisia ihmisiä, joten happy endiä ei tule. Kushnerilla on kyky kirjoittaa yllättäviä henkilöitä – silloinkin, kun he näyttäisivät tarjoavan stereotyyppejä: drag queen, juutalainen newyorkilais-homoälykkö, mormoniäiti.

Mustat ja valkoiset, juutalaiset ja mormonit, kommunistit ja oikeistolaiset, homot ja heterot, usko ja uskonnottomuus, Amerikan historiaa 1900-luvun jälkipuoliskolta, yksilötarinoita. Tragiikka, komedia. Sairaus, terveys. Realismi, fantasia. Vastakohtia ja rinnastuksia on loputtomasti.

Kushner arveli, ettei hänen kaksiosainen jättinäytelmänsä (1991–1992) puhuttelisi ei-amerikkalaisia: hänhän kirjoitti näytelmän homoista ja aidsista, mormoneista ja Roy Cohnista, joka oli McCarthyn käsikassara ja lähetti sähkötuoliin juutalaiset Rosenbergit. No, Angels in America on kiinnostanut miljoonia ihmisiä, vaikka missä.

Louis hylkää Priorin, koska ei kestä tämän sairautta. Ethel Rosenberg kummittelee kuolemaa tekevälle kaappihomo-lakimies Roy Cohnille, joka lähetti hänet 50-luvulla sähkötuoliin. Cohnia joutuu sairaalassa hoitamaan Priorin ystävä, ex-drag queen Belize. Samaan aikaan toisaalla: mormonipari Joe ja Harper ajautuvat eroon, koska Joe on kaappihomo ja Harper lilluu Valium-harhoissa. Joe löytää Louisin ja homoutensa. Enkeli riivaa Prioria, ja kun Joen mormoniäiti saapuu hätiin, hän tapaa Priorin…

Lontoossa näin näytelmän kakkososan (”Perestroika”) ensi-illan vuonna 1993: yleisö aplodeerasi kyynelehtien ja seisaallaan suosiota minuuttikaupalla – silloin se todellakin oli aids-näytelmä. Mutta yhä se yllättää monipohjaisuudellaan.

Kushnerin henkilöt eivät pysty kauan epärehellisyyteen ja teeskentelyyn: totuus pyrkii ulos. Opetus: parempi olisi olla estämättä. Henkilöiden surkeus, haavoittuvuus, tragikoomisuus ja säälittävyys herättävät katsojassa suurta myötätuntoa: se on ihanaa.

Johanna Freundlichin ohjaama, moniaalta apurahoitettu työryhmä on työstänyt kuusituntista draamaa kolmatta vuotta. Esitykset vain noin 50 katsojaa vetävässä uudessa teatteritilassa Helsingin Alppilassa jatkuvat helmikuulle.

Näytelmä on kirjoitettu kahdeksalle näyttelijälle, rooleja on useampia. Hyvin harjoitettu tulkinta pitää jännitteensä lähes klaustrofobisen pienessä, intiimissä, enkelinvalkeassa tilassa. Krista Kososen hurja enkeli romahtaa esiin seiniä peittävien valkoisten kirjahyllyjen, valkoisten mappien ja lääkepurkkien seasta.

Oskari Perkin ja Elina Bergin mormonipari on liikuttavasti sekä avuton että sitkeä. He hapuilevat pimeässä, mutta eivät anna periksi. Jani Toivola tulkitsee Belizen purevaa sarkasmia, joka ei haalenna lujaa lojaliteettia.

Matti Onnismaa veistää vakaasti Cohnista härskin opportunistin. Jaana Saarinen siirtyilee uskomattoman sujuvasti mormonitädistä juutalaisrabbiin ja Ethel Rosenbergiin.

Antti Lang ja Jerry Wahlforss Priorina ja Louisina tekevät intensiiviset roolityöt. On ymmärrettävää, että tekstin (ja elokuvan) tyypillisesti aikansa ja ympäristönsä camp- ja drag-ulottuvuudet jäävät hiukan hennosti käsitellyiksi, samoin Louisin newyorkilaisjuutalaisintelligenssi ja tragikoominen poliittinen intohimo.

Kannatti taas työstää ”homofantasia kansallisista teemoista” uudelle katsojakunnalle. Ja vanhalle, sillä Angelsiin ei kyllästy – klassikko siitä tuli. Varmasti Kushnerin ällistykseksi.

Soila Lehtonen