Ohjaaja Susanna Kuparisen ja dramaturgi Ruusu Haarlan mielestä toimittajien suhde politiikkaan on liian lepsu. Heidän tavoitteenaan on, että esitykset puhuvat politiikasta suoremmin kuin media.Ylioppilasteatterin Valtuusto-sarjassa seurataan Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksia. Esitykset perustuvat autenttisiin kokouspöytäkirjoihin.

Ylioppilasteatterin Valtuusto-sarjan esitykset onnistuvat tärkeimmässä päämäärässään: olemaan yhteiskunnallista teatteria, joka houkuttelee ihmisiä tarkkailemaan, tutkimaan ja osallistumaan. Tekijöiden päämääränä on niin ikään olla mukana julkisessa keskustelussa. Heitä on vienyt eteenpäin halu paljastaa katveeseen jääneitä asioita.

”Niillä, jotka tekevät politiikkaa, on valta tehdä sitä tasan niin kuin ne haluavat”, sanoo ohjaaja ja Voima-lehden toimituspäällikkö Susanna Kuparinen, 36.

Kuva Klaus Welp, Voima

Ensimmäinen Valtuusto-esitys perustui kokoukseen, jossa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen jäi eläkkeelle. Kaupunginvaltuutetut keskittyivät lurittelemaan ylistyslaulua Korpiselle lähes koko kokouksen ajan. Vasta yön tunteina mentiin asiaan, eli siihen, miten nuorisopsykiatrian järjestämisessä tehdään muutoksia.

Seuraavana syksynä sosiaalidemokraatit heräsivät ja tekivät tragikoomisen välikysymyksen sosiaalipalvelujen tilasta – se ei johtanut toimenpiteisiin. Hurjempaa oli tiedossa pian: Valtuusto-sarjan aineistoksi päätyivät sosiaalijohtaja Paavo Voutilaisen hämärät kalustehankinnat, joita Kuparinen aluksi selvitteli Voima-lehdessä.

Kuparinen muistaa ikuisesti hetken, jolloin Helsingin kaupunginvaltuuston kokousaineisto alkoi ensimmäistä kertaa elää Ylioppilasteatterin lavalla. Hiukset nousivat pystyyn.

”Siihen, että kaikki materiaali oli totta, sisältyi magiikkaa. Todellisuus imaisi mukaansa. Hitto vie, nämä tyypit ovat oikeasti sanoneet nämä asiat.”

Dramaturgi Ruusu Haarla, 21, on jaksanut lukea tuhansia sivuja kokouspöytäkirjoja, joista esitysten materiaali lopulta löytyy.

Haarlan mukaan asioihin perehtyminen ei ole erityisen työlästä kenestäkään Ylioppilasteatterin työryhmän jäsenestä.

Kuva Klaus Welp, Voima

”Tähän valikoitui alusta saakka vain sellaisia ihmisiä, joita politiikka ja hyvinvointivaltion tila kiinnostavat”, Haarla sanoo.

Mutta eikö olisi pikemminkin journalistien tehtävä analysoida kunnallispolitiikkaa? Miksi journalismi siirtyy teatteriin?

”Media on keskiluokkaistunut, eikä toimittajien sen vuoksi tarvitse olla kiinnostuneita politiikasta. Politiikassa pidetään aina keskiluokan puolta”, Kuparinen sanoo.

Lue Maria Säkön artikkeli kokonaisuudessaan Teatteri-lehdestä 4/2010.