HELSINGIN PUNAVUOREEN Fredrikintorille alkaa kerääntyä ihmisiä. Osa seisoo aivan teatteritilan ovella, osa vähän kauempana suomalaisille tyypilliseen tapaan turvallisen välimatkan päässä toisistaan. Yksin tulleet hakevat tukea kännyköistään. Märkä, selkeästi jo keväältä tuoksuva ilta on taittunut pimeän puolelle. Takomon Liike ja tyhjyys -esitykseen tulevia on evästetty olemaan ajoissa teatterin edustalla ulkona. Aulatiloihin ei ennen esitystä pääse.
Kun kello tulee seitsemän, paikalle saapuvat lopulta esiintyjätkin, jotka kertovat esityksen alkavan. Ja niin siirrymme sisään aulaan. Ihmiset purkautuvat ulos takeistaan, etsivät niille sijaa naulakosta, osa käy luvan saatuaan vielä vessassa. Katsojat toimittavat esitykseentuloaskareitaan teatterin kynnyksellä kuten yleensäkin, kunnes tajuavat oikeastaan jo olevansa keskellä esitystä. Esiintyjätkin riisuvat itse tai avustettuina ulkovaatteensa. Yhdessä koetut riitit toisensa perään johdattavat meidät lopulta saliin.
Esityksen äärellä pohdin tuon tuostakin, mitä ylipäätään kertoa esityksestä, jossa tapahtuu oikeastaan hyvin vähän mitään. Loppujen lopuksi: mitä kirjoittaa tyhjyydestä? Miten luoda tekstillisiä vastineita asioille, joille ei ole sanoja? Miten tyhjyydestä kertovasta esityksestä kirjoittamani teksti ei olisi tyhjänpäiväinen?
LIIKE JA TYHJYYS ON syntynyt dramaturgi-ohjaaja Ami Karvosen, esitystaiteilija-näyttelijä Kid Kokon ja koreografi-tanssija Anna Mustosen yhteistyönä. Vaikka tässä luettelinkin tekijät määrittelemällä heidät ammattikuviensa kautta, esityksessä itsessään ammateilla ei näytä olevan sen suurempaa merkitystä. Kaikki tekevät kaikkea.
Tekijät ovat koko esityksen läsnä esiintyjinä, ja kukin heistä on merkitty myös taiteellisesta suunnittelusta – tekstistä, dramaturgiasta ja koreografiasta – vastuullisiksi tekijöiksi. Karvosen, Kokon ja Mustosen lisäksi esityksen teossa on ollut mukana valotaiteilija Meri Ekola. Ekolan valoteoksen vilkkuvasta valosta varoitetaan ennen esitystä, ja syystä.
Varsinaista visualisointia esityksessä ei ole, vaan se luottaa teatterin postimerkinkokoisen aulatilan ja black box -teatteritilan valmiisiin rakenteisiin. Tyhjä tila ei siis ole lainkaan tyhjä: ”tyhjää täynnä” on hieno käsite, ja uskallan sanoa, että monesti väärin käytetty. Esineistä tyhjä tila täyttyy esiintyjien energioista, katsojien sinne tuomista assosiaatioista, ehkä hauraastakin kokemuksesta yhteisestä hetken jakamisesta.
”Ulkoa sisään” määrittelee esitystä kautta linjan. Se tuntuu katsojassa kehollisena kokemuksena: harvoin esitykseen tuleminen tuntuu tällä tavalla kokonaisvaltaisesti. Ulkoa sisään tunkeutuminen näyttämöllistyy myös erityisesti Kokon ja Karvosen näyttämöhahmojen dynamiikassa, joka on ajoittain suorastaan väkivaltaista, fyysistä ja sanallista.
LIIKETTÄ LÄHESTYTÄÄN tässä esittävän taiteen perusytimiin menevässä esitystaideteoksessa ennen kaikkea liikkumattomuuden kautta. Ajoittain piinallisenkin pitkien, tapahtumattomien hetkien jälkeen mikä tahansa liike saa suuren painoarvon.
Liikkeelliset osuudet näyttävät työryhmän improvisatoriselta vastaukselta itselleen antamaansa tehtävänantoon ”reagoi tilaan”. Tuloksena on samaan aikaan esiintyjien luonnosmaista ja luonnollista olemista.
Liikkeen rinnalla puhutaan melko vähän. Esityksen tekstillinen maasto on eräänlainen proosarunoelma, joka on liikemateriaalin tapaan fragmentaarinen ja selkeästi avoin erilaisille tulkinnoille. Sanat putoilevat ajoittaisina kuuroina. Tyylillisesti liikutaan brutaalin sävyissä.
Tuon tuostakin palataan tyhjentymiseen: suoli tyhjennetään, kyynelkanavat tyhjennetään. Maailma on ankaran karu, mutta jollain tapaa kaunis samaan aikaan.
Esitys päättyy kysymykseen, mihin päättyy liike ja tyhjyys. Vastaus kuuluu olevan ”ei mihinkään”. Siihen minulla ei ole vastaansanomista.•
TOPI VAINIKAINEN
Teatteri Takomo: Liike ja tyhjyys. Teksti, dramaturgia, koreografia ja esiintyminen Ami Karvonen, Kid Kokko ja Anna Mustonen. Valoteos Meri Ekola. Kantaesitys 10.2.2023.
