Kuukautta ennen lockdownia ensi-iltansa saanut Kom-teatterin Poika sai lisäesityksiä tälle syksylle. Komin näyttämöllä tuntui olevan esitysten käynnistymisestä yhtä onnellista väkeä kuin katsomossakin.
Ja minkälaisen hypyn suoraan syvään päähän ohjaaja Riikka Oksanen ja näyttelijät meille tarjosivatkaan! Florian Zeller on kirjoittanut äidin, isän ja teini-ikäisen pojan tragedian ylemmän keskiluokan muodinmukaisiin, viileisiin huoneisiin, joissa ongelmien ratkaisua estämässä ei ole rahapula vaan menestyksen vaade.
Peruskuvio on tuttuakin tutumpi, mutta keskiöön nostetun haavoittuneen pojan maailmasta heijastuessaan vanhempien melko tavanomaiset reaktiot paljastavat mustan, vaikkakin inhimillisen luonteensa. Vaikka jokainen teini-ikäisen vanhempi voi esitystä katsoessaan mennä itseensä, nousee Komin tulkinnassa esiin se, kuinka menestyjät suhtautuvat psyykeen sairauksiin. Aivan kirkkaana ei esityksen fokus aukea.
Esitys alkaa suoraan siitä, mistä on kyse: äiti kertoo isälle, että poika ei ole käynyt koulussa moneen kuukauteen ja käyttäytyy muutenkin huolestuttavasti. Poika haluaa muuttaa isänsä uuden perheen luokse asumaan, ja isä uskoo saavansa kaiken järjestymään. Alkaa itsekeskeisyyden, sokeuden ja kohtaamattomuuden syöksykierre, jossa kukaan ei tunnu todella näkevän poikaa.
Alkaa myös jokaisen tunnistettava ahdistus, kun nuoreen ei saa yhteyttä. Sen Niko Saarelan isä, Vilma Melasniemen äiti ja isän uusi vaimo, Riia Kataja, tuovat katsomossa istuvan ihon alle.
Paavo Kinnunen on Poikana ilmiömäinen. Hänen fyysinen keinovalikoimansa riittäisi melkein yksinään kertomaan koko tarinan. Samanlainen pelottavan tarkka tulkinta Kinnuselta nähtiin Helsingin kaupunginteatterissa Riistapolun Franzina.
Riikka Oksanen ohjasi 2019 Kansallisteatteriin Elli Salon Alinan, jossa käsiteltiin mielenterveysongelmaisen ihmisen läheisen kokemusta ja voimattomuutta. Samojen teemojen lisäksi yhteistä esityksille on visuaalinen yksinkertaisuus, fyysisyys ja väljyys, joka vetää katsojan omat kokemukset mukaan pyörteeseen. Syyllisiä ei ehkä ole tai syyllisiä olemme me kaikki.
Musiikin käyttö Pojassa on siinä määrin
tehokasta, että se tuntuu väkivallalta. Toisaalta ehkä yksioikoisen syvälle pimeään vievä pauhu muistuttaa siitä, miltä pojasta tuntuu. •
Minna Tawast
Kom-teatteri: Poika. Ohjaus Riikka Oksanen. Teksti Florian Zeller. Käännös Reita Lounatvuori. Lavastus ja valot Tomi Suovankoski.
Puvut Tiina Kaukanen. Äänet Jani Rapo. Näyttämöllä Lauri Karo, Ria Kataja, Paavo Kinnunen, Juho Milonoff, Vilma Melasniemi ja Niko Saarela. Esitys Kom-teatterissa 13.8.2020
