Claudio Monteverdin (1567 – 1643) madrigaalit, Helsingin Barokkiorkesteri, tenori Topi Lehtipuu, sopraano Núria Rial virtuaalisena sekä kuusi tanssijaa ovat osia Tero Saarisen uusimmassa palapelissä. Third Practice -teos puhuu murroksesta, ihmisyydestä ja ihmisen asemasta historiassa sekä ihmisen suhteesta luontoon. Se saa ensi-iltansa Kuopio Tanssii ja Soi –festivaalilla 17. kesäkuuta. Saarisesta Monteverdin aika uusine ajatuksineen vertautuu nykyhetken murrokseen.
”Ihmisyyden positio muuttui renessanssin aikana, ja myös nyt ihmisen asema muuttuu: ekokatastrofi ja tekoäly pakottavat meidät kalibroimaan ihmisyyttä ja paikkaamme muutoksessa. On mietittävä, mihin uskoo ja uskaltaa uskoa. Toisaalta moni asia peilautuu renessanssin tavoin antiikin arvoihin, kysymykseen sivistyksestä ja sen merkityksestä.”
Saarinen etsii ankkureita, autenttisia asioita, kehitystä joka ei hylkää jo opittua.
”Renessanssin aikana ihmisen ja yksilön merkitys alkoi kasvaa ja jumalan ja kristillisen maailmankuvan merkitys vähetä. Ihmisyys ikään kuin vapautui ja rönsyili. Nyt on tultu pisteeseen, jossa ihmisyys on degeneroitunut ainakin länsimaissa hedonismiksi. Voimmeko enää palata maapallon kannalta terveempiin arvoihin, yksinkertaisten asioiden äärelle?”
Omistautuminen on kunnioitusta
Saarinen arvostaa kiirehtimättä, syventymällä ja harjoittelemalla saavutettua taitoa, joka edustaa hänelle ymmärrystä ja muutosta. Siinä kiteytyy muistamisen ja uuden tekemisen yhteys.
”Kun ihminen on antanut elämänsä jollekin artefaktille, se koskettaa minua. Siinä on jotain hyvin perustavaa laatua olevaa kunnioitusta ja ymmärrystä olemisen yksinkertaisuutta kohtaan. Ehkä ihmisyyden eetos sitoutuu siihen, että keskittyy ja syventyy siihen mitä osaa, että on jokin syy sille, miksi me olemme täällä.”
Syvällistä ammattitaitoa edustavat Saarisen kaikki yhteistyökumppanit jokaisessa teoksessa. Erilaisia ilmaisun keinoja ja niiden luojia on yhdessä teoksessa monia. Koreografille se on melkoinen logistiikka- ja organisointirumba.
“Harva tanssin ulkopuolella ymmärtää, minkälainen aikaa vievä prosessi kokoillan teoksen tekeminen on. On aikamoinen sarka saada osiot palvelemaan toisiaan, jotta ne muodostaisivat yhdessä jotain uutta ja kiteytynyttä sekä olisivat enemmän kuin vain osiensa summa. Meillä tanssin tekijöillä ei ole valmista partituuria tai käsikirjoitusta, kun aloitamme koreografian teon. Useimmiten on vain pelkkä tyhjä huone, rikas sisäinen maailma ja halua pukea elämää liikkeeksi”, naurahtaa koreografi.
Minna Tawast
