Sanna Kekäläisen uusin teos Queer elegioita näyttäytyy eräänlaisena välitilinpäätöksenä, joka auttaa ehkä ymmärtämään, miksi ja miten hän teoksiaan tekee. Mukana on tuttuja aiheita, kuten seksuaalisuus ja esiintyjyys, mutta tällä kertaa niiden käsittely on seesteistä, ehkä jopa surumielistä – kuten sana elegia antaa ymmärtää. Kekäläinen kertoo ryhtyneensä käsittelemään identiteettiä, rakkautta ja sukupuolta jo 24 vuotta sitten. Tehtävä ei ole ollut helppo.

Kekäläisen ura alkoi 1980-luvun alkupuolella ja liittyy laajempaan muutokseen tanssissa: niin sanotun uuden tanssin keskeisenä ajatuksena oli älykäs ja ajatteleva keho. Sen myötä vanha jako mieleen ja ruumiiseen haluttiin kumota ja nähdä niiden välinen vuorovaikutus. Tanssi voi siis toimia ajattelun välineenä.

Kuva Pirje Mykkänen.

Queer elegioiden teksti käsittelee myös identiteettiä ja kieltä. Kekäläinen kertoo lähteneensä 18-vuotiaana opiskelemaan tanssia Lontooseen ja kokeilee, miltä suussa tuntuu ”Minun nimeni on Sanna” suomeksi tai englanniksi. Teoksessa vuorottelevat englannin- ja suomenkieliset puhejaksot liikejaksojen kanssa. Välillä puhe ja liike ovat yhtäaikaisia.

Kekäläinen on elastinen liikkuja, ja teoksen liikekieleen kuuluvat ”tutut” asiat kuten hengityksen kanssa purkautuva liike, reisien läpsäykset, syvät kyykyt, puolivarpailla kävelyt ja oman pään kääntäminen kädellä poispäin. Tekstin ohella alastomuus on ollut osa Kekäläisen teoksia. Hän perustelee sen käyttöä toteamalla, että alaston ruumis on rehellinen.

Kiasman teatteritilassa ulkoinen on karsittu minimiin – mukana on vain yksi tuoli, jolle viikata vaatteet (musta huppari, alushousut ja shortsit) ja kuusi muovista joulukuusta viittaamassa pohjoiseen identiteettiin. Kuten esiintyjyyttä käsittelevään teokseen sopii, esiintyjä itse käy välillä äänipöydän luona laittamassa musiikin päälle tai pois.

Queer elegioita voi katsoa nykytanssin positiosta tai tulkita psykoanalyyttisesti (unen kertominen, isän ja äidin roolit, viittaukset sukupuolielinten vaihtoon). Toisaalta kielifilosofisten tai feminististen diskurssien tuntija voi saada paljon irti tekstissä läsnäolevista käsitteistä kuten jouissance tai differance (leikkisä, ero).

Minulle antoisinta oli, kun Kekäläinen istui ja pohti esiintyjyyteen liittyviä kysymyksiä teoksissaan: miten tilanne muuttuu, kun näyttämöllä tanssii alaston mies tai nainen, miten homoseksuaalinen miestanssija sai kiinni naispyhimyksen sisäisestä, orgastisesta kokemuksesta.

Ennakkoinformaatiossa Kekäläisen kuvataan olevan nykytanssin konventioiden kanssa poikittain. Jäin pohtimaan, onko asia enää näin. Esimerkiksi erilaiset tekstit ja alastomuus ovat nykyään miltei osa konventioita, mutta Kekäläisen erottaa muista vahva näkemys ja ainutlaatuinen rehellisyys esiintyjänä.

Aino Kukkonen

Kirjoitus, koreografia, teksti ja tanssi Sanna Kekäläinen. Valot Heikki Paasonen. Musiikki Dmitri Šostakovitš, Niko Likainen. Ensi-ilta Kiasmassa 18.9.2013.

Etusivun kuva Pirje Mykkänen.