Jari Juutinen uskoo, että esitysten vienti vetää, kun asenne on kohdallaan.

Kansainvälisyys on riski- ja kestävyyslaji. Teatteriryhmä ja vapaiden taiteilijoiden yhteisö nimeltä sadsongskomplex:fille on karttunut kolme vuotta kokemusta siitä, mitä tarkoittaa tehdä teatteria Suomen rajojen ulkopuolella. Ohjaaja Jari Juutisella on kanttia sanoa, mitä on opittu ja mitä kansainvälinen liikkuvuus edellyttää – ei vain rakenteilta vaan myös taiteilijoilta.

Sadsongskomplex:fin ydinryhmä tarkoittaa Juutista, Liisa Sofia Pöntistä ja Teemu Nurmelinia. He ryhtyivät hahmottelemaan kansainvälistä tulevaisuutta, kun Juutisen Lappeenrannan johtajakausi oli lopussa. Taustalla oli turhautumia, työntöä ja vetoa: lappeenrantalaisyleisö ei suuressa määrin lämmennyt Juutisen ajattelulle ja esityskielelle. Suomen rajojen ulkopuolella teoksia kyllä arvostettiin.

”Olen varmaan avomeripurjehtija, nämä matalat sisävedet eivät ehkä ole minua varten. Teatteri, jota haluamme tehdä ja jota Lappeenrannassa tehtiin – ajattelen nyt esimerkiksi Dogvillea – oli sellaista, että kiitosta ja kehuja tuli enimmäkseen muulta kuin omalta yleisöltä. Vuonna 2007 teimme Luxemburgissa Minä olen Adolf Eichmann -näytelmäni, jolla vierailimme Avignonin festivaalilla. Oli hilkulla, ettei kansainvälinen lentoonlähtö toteutunut. Se jäi kutisemaan.”

”Liisa ehdotti, että otetaan Lappeenrannasta mukaan Kristian Smedsin Sad Songs from the Heart of Europe ja lähdetään kiertämään. Nyt Liisa on kiertänyt Sonjana yli kymmenessä maassa, muun muassa Avignon OFFissa, Mariborissa, Brysselissä ja Venäjällä. Palkintojakin on kaapissa.”

Sadsongskomplex:fi tarkoittaa notkeaa yhteisöä ja osaamisen vientiä. Juutisen viisivuotinen taiteilija-apuraha mahdollistaa hänen kansainvälisen sillanrakennustyönsä. Muu rahoitus vaihtelee vuosittain.

Tbilisissä Juutinen ohjasi Smedsin Jääkuvia sadsongskomplexin, Tbilisin Griboedov Drama Theatren ja Liberty Theatren yhteistuotantona alkuvuodesta 2016. Novgorodin Draamateatterissa Juutinen ohjasi Vanja-enon. Molempia esitetään edelleen. Juutisen ohjauksia on nähty myös muun muassa Valko-Venäjällä, Kuubassa, Liettuassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa. Syksyllä ryhmä lähtee Juutisen Julia, Julia -teoksella New Yorkin United Solo -festivaalille.

”Tämä on bändihommaa. Bändit aloittavat pienesti klubeilta. Edinburghissa meillä oli isompi jengi, joka osittain hajosi festivaalin jälkeen. Sen jälkeen päätimme pitää ytimen pienenä.”

”Menemme koko paletilla verkottumaan, hakemaan uusia yhteistyökumppaneita ja myymään sadsongsia, brändiämme ja konseptiamme. Minua ei hävetä sanoa, että haluamme menestyä maailmalla.”

Juutinen muistuttaa, että teoilla on pitkät hännät.

”Nyt rakennetaan kumppanuuksia ja näytäntökausia 2019–2020 ja 2020–2021. Ei tässä voi jäädä odottelemaan, josko kotimaan rahoitus tulisi kuntoon. On pakko mennä riskillä. Se vaatii jengiltä sitoutumista ja luottamusta.” (…)

Lue koko Hanna Helavuoren kirjoittama haastattelu Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 4/2018.

Kuva: Sergei Gridnev