Vuonna 2013 olivat kirjailijat Okko Leo, Marko Järvikallas ja Harri Virtanen lähettäneet Janne Reinikaiselle ensimmäisen, Kybersieluiksi päätyneen näytelmän idean, Reinikainen muistaa.
”Jo aiemmin olimme puhuneet scifiin kallistuvasta tekstistä, joka kysyisi, mikä tekee ihmisestä ihmisen, mitä on inhimillisyys. Kuinka paljon ihmistä voi geneettisesti tai teknologisesti manipuloida, jotta vielä voidaan puhua ihmisestä. Mitä ovat inhimillisyyden tuntomerkit, hyvässä ja pahassa?”
Tuolloin vuonna 2013 kirjailijoilla oli yhden näytelmätekstin mittainen yhteinen historia ja Reinikainen tunsi heidät muiden töiden kautta. Tuoreessa muistissa kirjailijoilla oli Reinikaisen Tumman veden päällä -ohjaus Suomen Kansallisteatteriin vuodelta 2012.
”Sehän oli kokonaan live-videokuvattu, lapsipäähenkilön kirjaimellinen näkökulma välittyi katsojalle kameran kautta. Kybersielut-käsikirjoituksessa on vahvasti elokuviin assosioiva tyyli: kyborgeja Blade Runnerin tapaan, film noiria, actionia, ilmakuvaa, tulipaloja. Ehkä siksi kirjailijat tulivat ajatelleeksi minua ohjaajaksi.”
”Tumman veden päällä -ohjauksessa videokuvaus oli perusteltua. Kameran linssin läpi välittyi lapsen käsitys perhetragediasta.”
Kirjoittajat työstivät Kybersielujen versioita ja olivat yhteydessä teattereihin samalla kun Reinikainen teki töitä tahollaan. Vuoden 2016 Reinikaisen Lauluja harmaan meren laidalta -ohjauksessa Svenska Teaterniin (teksti Pipsa Longan) kamera toimi tekstiin kirjoitettuna ulkopuolisena katseena.
”Kybersieluissa en nähnyt kameralle roolia. Se olisi totutettava ’perinteisempänä’ teatterina. Niin vahvasti juonenkuljetuksen realiteetti oli tarinassa läsnä.”
Lue koko Nina Jääskeläisen artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 1/2018.
Kuva: Otto-Ville Väätäinen.
