Tämä seurantajuttu Consolation-esityksen syntyprosessista muodostuu puhelimeen kirjoittamistani seurantamuistiinpanoista, esityksen ohjaajan Masi Tiitan haastattelusta ja niiden väliin jäävästä järkeilystä. Consolation (= lohdutus) on esitys väsymyksestä, voimattomuudesta ja lohdusta. Se sai ensi-iltansa 7.4. osana Mad House -festivaalia.

Esityksen työryhmään kuuluvat ohjaajan lisäksi tanssitaiteilijat Hanna Ahti, Anna Maria Häkkinen, Anna Mustonen ja Anna Torkkel. Siis kolme Annaa ja yksi Hanna. Esitystä harjoiteltiin Huopalahden vanhalla asemalla sekä Esitystaiteen keskuksessa.

Olin mukana kolmissa harjoituksissa: kerran harjoituskauden alkupuolella ja kaksi kertaa vähän ennen ensi-iltaa. Lisäksi näin teoksen ensi-illan.

Consolation on noin tunnin mittainen näyttämöteos, jossa tanssijoiden liikkeen taustalla on luopuminen kehon kannattelusta ja antautuminen painovoimalle. Huojuvin ja voimattomin liikkein tanssijat antavat toisilleen tukea, liikkuvat ja yrittävät juoda viiniä.

3.2. Huopalahti, asemarakennus. Kiusaannuttaako läsnäoloni? Masi kertoo minulle treenitavoista, mutta en kuuntele: ”…treeneissä ei pyritä kiinnostavaan ja dynaamiseen…” Yritän saada selvää, mistä muut tanssijat puhuvat. Spotify, ghettoblasteri. Isot ikkunat, iso tila, valkea ja kolkko. Kuin maalaiskartanon tyhjä sali. Kaksi räsymattoa, jumppa-alusta. Kännykät laturissa.

Osallistun alkulämmittelyyn. Maataan ja annetaan ”ruumiin pehmetä”. Huomio kiinnittyy Masin antamien ohjeiden sanavalintoihin: ”Jos keho tahtoo.” Kehosta puhutaan kuin sillä olisi oma tahto. Mieli ja ruumis erikseen. Liikettä aletaan ohjata pystyasentoon. Irtaannun katselemaan. Tanssijat ovat maassa mytyssä ja nousevat hitaasti. Minä en nouse. He seisovat silmät kiinni. Masi antaa ohjeita kysyen: ”Milloin reidet ovat levossa, miten se vaikuttaa jalkapohjiin?” ja ”Voiko hengityksen ohjata niskaan?”

Työryhmä on keskittynyt, kukin omaan tekemiseensä. Katsominen tuntuu tirkistelyltä, väkivaltaiselta. En kehtaa katsoa. Tuijotan puhelintani ja olen hiljaa liikkumatta. Ehkei vastaavaa kokemusta tule esitystilanteessa.

Lue koko Matti Tuomelan artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 4/2017.

Kuva Katri Naukkarinen.