Kuva Emil Sallinen.
Joulukuussa 2015 varmistui, että Helsinkiin rakennetaan Tanssin talo. Samaa on yritetty useita kertoja aikaisemminkin. Miksi hanke onnistui nyt?
Kun taiteilijaprofessori Alpo Aaltokoski vuonna 2007 nosti esiin vuosikymmeniä kyteneen ja välillä leimahdelleenkin tanssin talo -hankkeen, ei siihen moni jaksanut heti suhtautua kovin vakavasti. Kokoon kutsuttiin kuitenkin työryhmä, johon kuuluivat toiminnanjohtaja Sanna Rekola (Danceinfo), toiminnanjohtaja Raija Ojala (Zodiak), puheenjohtaja Sari Lakso (STTL), professori Ari Tenhula (Teak), toiminnanjohtaja Iris Autio (TSC) ja lehtori Kai Lehikoinen (Teak).Vuosia rakentunut pessimismi muuttui varovaiseksi optimismiksi. Olihan musiikkikin saamassa talon Helsingin paraatipaikalle, vaikka konserttisaleja oli pääkaupungissakin useita oopperan lisäksi. Tanssilla ei ole ainuttakaan kaikki sen tarpeet huomioon ottavaa esitystilaa, ja pääkaupunkiseudulla suuri osan vapaan kentän tanssitaiteilijoista työskentelee tiloissa, jotka eivät täytä työturvallisuusvaatimuksia. Puuttuu myös vierailunäyttämö, johon voisi tuoda kotimaisten lisäksi merkittäviä kansainvälisiä ryhmiä esiintymään.
Tanssin talo ry perustettiin 2010. Se sai Kulttuurirahastolta apurahan, jonka turvin voitiin palkata Hanna-Mari Peltomäki projektipäälliköksi – aluksi vain vuodeksi.
Keskellä apeaa eurooppalaista taantumaa joulukuussa 2015 päättivät lopulta sekä opetus- ja kulttuuriministeriö että Helsingin kaupunki osallistua Tanssin talon rakennusinvestointiin 6 miljoonalla eurolla ja jakaa käyttökustannusten 1,34 miljoonan euron julkisen tuen niin, että valtion osuus olisi 650 000 euroa.
Päätöksiin vaikutti merkittävästi Jane ja Aatos Erkon säätiön Tanssin talon rakennushankkeelle myöntämä 15 miljoonan euron avustus, jonka ehtona oli em. sopimuksen syntyminen vuoden 2015 loppuun mennessä sekä se, että talo toteutuisi Kaapelitehtaan yhteyteen ja että säätiön avustus kohdennettaisiin uudisosaan. Näin säätiö varmisti, ettei talon rakentaminen venynyt kohtuuttomasti tai vesittänyt alkuperäistä tarkoitusta: tanssitaiteen kannalta toimivien ja tarkoituksenmukaisten tilojen saamista.
Kaupunki ja valtio sinetöivät siis historiallisen prosessin ja sen päämäärän. Saavutusta voi verrata vaikkapa kotimaisen baletin syntyyn 1921 tai tanssitaidetoimikunnan syntyyn 1983. Vaikka ”talosta” ei pelkästään rakennuksena voikaan puhua, edistävät jo tarpeeksi korkeat näyttämötilat, iso katsomo sekä oikeanlaiset lattiat tanssin kehitystä ja tunnettuvuutta.
Koko selvitys- ja lobbausprosessin ajan on ollut selvää, että talo tarkoittaa uudenlaista toimintamallia, sateenvarjoa, jonka alla tapahtuu monia asioita. Osa niistä, kuten ammattilaisten harjoitustilapankki on jo toiminnassa.
Hanna-Mari Peltomäen mukaan koko prosessin ajan on ollut selvää, ettei olla rakentamassa pelkkiä seiniä vaan aktiivista toimijaa, tanssin puolestapuhujaa.
Poliitikkojen ja virkamiesten vakuuttaminen on vaatinut monia ympäripyöreitä työpäiviä ennen kaikkea Peltomäeltä, mutta myös yhdistyksen kymmenhenkisiltä hallituksilta. Vaikka 35 miljoonan euron kokonaisinvestointia ei voi verratakaan esimerkiksi Musiikkitalon yli 160 miljoonaan eikä vuosibudjetin 3,2 miljoonaa vaikkapa suurimpien teattereiden yli 10 miljoonaan, oli julkinen taho vakuutettava riitaisana tunnetun tanssikentän yksimielisyydestä.
”2011 toteutettiin taustakartoitus, jossa haastateltiin alan toimijoita ympäri Suomea sekä listattiin olemassa olevia kotimaisia esitystiloja ja niiden toimintamalleja, haastateltiin virkamiehiä ja päättäjiä. Selvitystyö oli tilattu Pink Eminenceltä, ja toteutin sitä myös itse. Siinä paljastuivat alan toiveet tanssin talon suhteen sekä käsitys tilasta. Alusta alkaen oli selvää, että talosta tulee monenlaisen tanssin talo. Muu ratkaisu ei kantaisi taloudellisesti”, kertoo Peltomäki.
Selväksi kävi myös, että tilojen on oltava muunneltavat. Tällä taattaisiin monikäyttöisyys taiteen tarpeiden muuttuessa.
”Selvitin myös Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tavoitteita. Puheena ollut Kaapelitehdas ei viehättänyt aluksi yhdistystämme ollenkaan.”
Uudisrakennuskaan ei ollut itsestään selvä päämäärä. Tanssin talo ry selvitti kymmenkunnan kaupungin hallussa olleen tilan käyttö- ja remontointimahdollisuuksia (kuten Aleksanterin teatterin ja Pasilan konepajan), mutta mikään niistä ei ollut sovelias.
”Kaupunkisuunnitteluosasto ehdotti Hernesaaren Fordin taloa. Se on kuitenkin kansainvälisessä omistuksessa; kaupungin olisi pitänyt lunastaa rakennus. Epärealistinen suunnitelma saatiin tyssäämään vasta, kun kaupungin kiinteistö- ja tilahallinnoinnista vastaavat torppasivat ehdotuksen. Tämä oli yksi ratkaiseva etappi. Epärealistinen suunnitelma ei edennyt, emmekä leimautuneet vastarannankiiskiksi. Hankkeen alkuvaiheessa sain kuulla usein, kuinka tanssiväelle ei kelpaa mikään ”, muistelee Peltomäki.
Johanna Tuukkanen palkattiin syksyllä 2014 Tanssin talon sisältöasiantuntijaksi. Sitä ennen Peltomäki oli yhdistyksen ainoa vakituinen työntekijä, ja hänen harteillaan oli jatkuva rahanhankinta sekä lobbaustyö ja suunnitelmien eteenpäin vieminen. Hanke on ollut pidettävä hengissä myös yleisön suuntaan. Monia tapahtumia on järjestetty Helsingissä ja muualla Suomessa. Samalla on saatu kokemusta siitä, onko suunniteltu toimintamalli oikeanlainen.
Toinen keskeinen toimintatapa oli pitää virkamiehet informoituna hankkeen ja selvitysten etenemisestä.
”Päätimme jo varhain, että vaikutusvaltaa ei haeta median ja julkisuuden kautta siten, etteivät päättävät poliitikot ja virkamiehet ole tietoisia, missä mennään. Se on tuottanut tulosta. Hankettamme on pidetty hyvin valmisteluna”, toteaa tyytyväinen Peltomäki.
Vuonna 2012 JKMM Arkkitehdit toteutti yhdistyksen kanssa strategisen tilaohjelman.
”Aloimme keskustella enemmän siitä, millainen rooli Tanssin talon organisaatiolla on, millaisia tavoitteita sille asetetaan. Ja tämän jälkeen pohdittiin, minkälaiset tilalliset ratkaisut palvelisivat näitä tarpeita. Meillä oli S-, M- ja L-vaihtoehdot, joista hallitus päätyi vaihtoehtoon M.”
Seuraavana vuonna asiat etenivät hyvin. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljasen toiveesta kaupungin tilakeskus toteutti vuoden kestäneen laajan tarveselvityksen, joka olisi yhdistyksen voimin ollut mahdoton tehdä. Siinä auttoi tieto, mitä talossa aiottiin tehdä. Nyt tutkittiin vielä kerran olemassa olevia tiloja. Kaapelitehtaan valikoituessa sijainniksi tilaohjelmaa testattiin osana Kaapelitehdasta, ja näin saatiin kustannusarvio rakennukselle.
Peltomäen mukaan nyt oli mahdollista hakea rahoitusta ja puhua konkreettisemmin itse hankkeesta. Päättäjien lobbaaminen tuli helpommaksi.
Kesällä 2014 kulttuurilautakunta hyväksyi tarveselvityksen ja kirjasi Tanssin talo ry:lle selkeät askelmerkit: merkittävä osa 35 miljoonan investoinnista piti järjestää yksityiseltä puolelta. Kaupunki lupasi ryhtyä neuvottelemaan tukisummista valtion kanssa, kun tuo yksityinen raha on saatu.
”Jane ja Aatos Erkon säätiön kanssa oli jo keskustelu pitkään, ja elokuussa 2014 jätin heille hakemuksen. Päätös, eli tuo 15 miljoonan potti, tuli lokakuussa. Vuosi oli pitkälle muun rahoituksen hakua, jotta pystyimme viemään eteenpäin tilapankkityötä, valtakunnallista kiertuetyötä, residenssityötä sekä tapahtumatoimintaa.
2014 vuoden lopussa kaupunki joutui lunastamaan lupauksensa ja perusti joulukuussa oman Tanssin talo -työryhmänsä, jonne kutsuttiin myös valtion edustajia (Helsingin kaupungilta kulttuurijohtaja Stuba Nikula, osastopäällikkö Veikko Kunnas, rahoitusjohtaja Tuula Saxholm, OKM:n kulttuuriasiainneuvokset Katri Santtila ja Tiina Eerikäinen, Kaapelitalon toimitusjohtaja Petri Sirviö sekä Hanna-Mari Peltomäki ja Sanna Rekola).
”Vuosi 2015 tahkottiin toimintamallia, tehtiin heijastusvaikutusselvitys, karsittiin ja karsittiin budjettia ja kumottiin yksi konservatorio-ehdotus. Kesäkuussa näytti vielä, että hanketta ei tulla edes viemään poliittiseen päätöksentekoon, joten syksy oli entistä tehostetumman lobbauksen aikaa. Talosta keskusteltiin julkisuudessa, ja muun muassa monet kulttuurivaikuttajat ilmaisivat tukensa hankkeelle. Vuosi oli sellaisessa aallokossa taistelua, että olisi voinut käydä huonostikin. Säätiön 15 miljoonasta ei kukaan kuitenkaan halunnut kieltäytyä”, valottaa väsynyt ja onnellinen Peltomäki.
Prosessin aikana on järjestetty kymmeniä keskustelu-,kuulemis- ja infotilaisuuksia, yhdistyksen toimintaa on selvitetty yhdistyksen nettisivuilla, ja seikkaperäiset toimintakertomukset ovat olleet kenen tahansa nähtävillä verkossa. Hanketta on kuitenkin syytetty sosiaalisessa mediassa tiedottamisen puutteesta.
Tanssin talo ry:n hallituksen puheenjohtaja Sanna Rekola sanoo, että yhdistyksen jäsenistöä on säännöllisesti pidetty ajan tasalla hankkeen eri vaiheissa, mutta jäsenyys ei ole ollut edellytys työryhmiin tai keskusteluihin osallistumiselle tai kentän näkemyksiä kartoittaneisiin kyselyihin vastaamiselle.”
Työryhmän työ loppui lokakuun 2015 lopussa, mutta valtion ja kaupungin lopulliset kannat rahoitukseen osallistumisesta eivät olleet selvillä. Valtio ja kaupunki jatkoivat keskenään neuvotteluja, eikä yhdistys ollut niissä enää mukana.
Hankkeen kannatus on tanssiväen joukossa ollut koko ajan harvinaisen laaja.
Tuotantoyritys Arts Management Helsingin Outi Järvinen kuitenkin kyseenalaistaa blogissaan myös Tanssin talon budjetin, sen yleisömäärät, täyttö- ja käyttöasteen sekä lippujen keskihinnat.
”Tavoite budjetin omarahoitusosuuden saavuttamiseksi on kova. Toisaalta kritiikki näyttää perustuvan ainakin osin epärelevanteille vertailuille. Esimerkiksi Tukholman ja Oslon Tanssin talojen ohjelmistoja ei voi verratta meidän ohjelmistoomme. Oslo ja Tukholma painottavat nykytanssia. 60 prosentin täyttöastekaan ei ole kovin korkea, kun ohjelmistossa on myös populaarimpia esityksiä ja kansainvälisiä vierailuja. Mukana on myös tanssikoulujen näytöksiä”, selvittää Rekola.
Aivan ulkona Järvinen ja hänen partnerinsa Isabel Gonzales eivät hankkeesta kuitenkaan ole olleet. Arts Management Helsinki toteutti Tanssin talolle niin sanotun palvelukäsikirjan. Sitä varten tanssin ammattilaiset pohtivat työryhmissä taloon kohdistamiaan toiveita.
Tanssin talon rakennushankkeen suunnittelu alkaa tänä vuonna. Kaapelitehtaan toiseen päätyy remontoidaan osaksi vanhaa sekä rakennetaan uutta. Talon on määrä avata ovensa 2020.
Minna Tawast
