Kuva Carl Bergman
Saara Turusesta tuntuisi valheelliselta tekeytyä joksikin muuksi, kun hän ohjaa tai kirjoittaa. Dramaturgi ihmettelee, miksi autofiktio olisi epäpoliittista.
Kirjailija Saara Turusen Broken Heart Story (2007) ja Puputyttö (2011) kuuluvat käännetyimpiin suomenkielisiin näytelmiin. Hänen esikoisromaaninsa Rakkaudenhirviö voitti tämän vuoden Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon.
Seuraava teos Tavallisuuden aave – kuvia kotimaasta on nyt harjoitteluvaiheessa ja esityksen ensi-ilta on helmikuussa. Silloin Q-teatterin näyttämölle kiipeävät Elina Knihtilä, Laura Birn, Ylermi Rajamaa, Pyry Nikkilä ja Antti Heikkinen.
Esitys ei ole romaanin dramatisointi, vaikka joitakin teemoja tai kohtauksia kirjasta siirtyy lavalle. Turunen ohjaa esityksen itse samoin kuin näytelmiensä kantaesityksetkin. Ohjaaminen on vaihtelua kirjailijan yksinäiseen työhön, jonka outous tulee esille esimerkiksi silloin, kun joku kysyy, mitä hän on viime aikoina tehnyt.
”Kun siihen vastaa, että olen vähän kirjoitellut, se kuulostaa ihan siltä, että olen istunut kalsarit jalassa kotona, enkä ole tehnyt mitään oikeasti”, Turunen hymähtää.
Ohjatessa Turunen tuntee itsensä hyödylliseksi ja tämän yhteiskunnan osaksi. Hän sanoo olevansa ohjaajana tiukka ja tarkka. Työssä ei voi vetää roolia.
”Ei voi teeskennellä, että ’mä olen tällainen rento’. Siitä jää nopeasti kiinni. Aiemmissa ohjauksissani on menty eteenpäin kuin juna, ja olen yhdistänyt rytmiin pikkutarkan ohjaustyylin. Nyt minua kiinnostaa hitaus. Haluan haastaa itseäni sietämään keskeneräisyyttä aiempaa enemmän.”
Kuvista ajatuksiin
Vaikka Tavallisuuden aave ei perustu improvisaatioon tai siihen, että näyttelijät keksivät kaiken, he tuottavat materiaalia myös itse.
Nyt Turusta kiinnostaa teatteri, jossa ei toisteta toisten tekstejä. Hän rakastaa esityksiä, jossa puhe ei vie kaikkea huomiota ja katsojan ajatukset saavat soljua vapaina. Tavallisuuden aaveen yksi innoittaja onkin elokuva, Luis Buñuelin Vapauden aave.
”Usein menen taiteen äärelle kokeakseni tunnelmia tai mielentiloja, en siksi, että joku kertoisi, miten asioiden tulee olla. Teksti teatterissa lukitsee pään sisälle. Mieluummin luen kirjaa, jos haluan pureutua toisen ajatuksiin.”
”Klassikoiden tapa toistaa tekstivyöryjä saa aikaan vieraannuttavia kokemuksia. Voisin ottaa naisen kirjoittaman klassikon ja päällekirjoittaa sen, mutta en voi kuvitella ohjaavani näytelmää, jossa käydään dialogia perinteisellä tavalla.”
Ohjaaja-kirjailijan idoleita ja inspiroijia yhdistää uuden muodon etsintä ja visuaalisuus. Heihin kuuluvat esimerkiksi Rodrigo Carcía, Vegard Vinge ja Emma Dante.
Turunen tuntee erinomaisesti eurooppalaista nykyteatteria. Vuonna 2009 Teatterikorkeakoulusta valmistunut dramaturgi on opiskellut alaa myös Espanjassa. Heti Q-teatterin ohjauksen jälkeen hän lähtee Barcelonaan ohjaamaan Broken Heart Storya, jonka ensi-ilta on Sala Atrium -teatterissa huhtikuussa. Turunen pahoittelee, että huono taloustilanne on lähes tuhonnut teatterin tekemisen edellytykset Espanjassa.
”Rahapulan takia teatteri on ainakin Barcelonassa mennyt todella konventionaaliseksi. Nyt halutaan vaan hauskuuttaa, sillä tekijät pelkäävät, että katsojia ei tule oudomman äärelle. Taidetta usein glorifioidaan sillä, että kurjuudesta syntyy hyvää, mutta teatteriesitys on kuitenkin riippuvainen tietynlaisista rakenteista”, Turunen sanoo.
Lue koko Saara Turusen haastattelu Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerosta 8/2015.
