Toimittaja Niko Hallikainen suljettiin vuorokaudeksi Taidevankilaan. Vanki palasi lyhyessä ajassa kaidalle polulle ja alkoi pohtia syyllisyyden ja vapauden kysymyksiä.
Kuvat ovat Todellisuuden tutkimuskeskuksen Taidevankila-videosta. Jutun kirjoittaja ei esiinny kuvissa.
Todellisuuden tutkimuskeskuksen Taidevankila-projekti on askeettinen residenssi taiteilijoille, jotka kamppailevat oman taiteellisen praktiikkansa kanssa. Projektiin haettiin tunnustuslomakkeella, jonka pohjalta tutkimuskeskuksen muodostama taidetuomioistuin päätti, olisiko Taidevankilasta apua kyseiselle taiteilijalle.
Osallistun vankilaprojektiin toimittajana, jolla on vaikeuksia oman kirjoitustyönsä ja muiden kirjoitusprojektien kanssa. Taidevankila on hedelmällinen olosuhde taiteentekijöille, joilla on toistuvia ongelmia keskittymisen, ajankäytön tai luomisblokin kanssa.
Myönsin tunnustuksessani ajankäyttöni olevan surkeaa ja tekeväni työtehtävät usein viime hetken kynnyksellä. Myönsin myös kokevani jonkinasteista ahdistusta oman luovuuteni suhteen siten, että pelkään luovuuteni tekevän minut hulluksi. Kun kirjoitan intuitiivisesti, ajaudun monesti niin intensiiviseen tilaan, että siitä nouseminen on kuin paluu jostain hyvin kaukaa. Kontrollin puute, kontrollin menettämisen pelko ja kontrollista luopuminen vuorottelevat luovassa kirjoitustyössä, jossa ahdistus helposti iskee.
Muodollinen oikeudenkäyntini järjestettiin Esitystaiteen keskuksessa päivää ennen jo langetettua rangaistusta. Se noudatti virallisen oikeudenkäynnin kaavaa. Projektin Tuomas Laitinen luki tunnustukseni ääneen ja neuvottelun jälkeen Linda Priha luki tuomioni minulle. Taidetuomioistuin esitti lausunnossaan, että Taidevankila voisi ajaa minut entistä intensiivisempään luovaan kaaokseen, joka laukaisee syvempiä pelkotiloja. Tuomioistuin kertoi lisäksi, mitä tavaroita saisin tuoda mukanani selliin. Kaikki omaisuuteni kirjoitusvälineitä ja hammasharjaa lukuun ottamatta takavarikoitiin perillä.
Pelkuruus. Taidevankilaksi valjastetussa Keravanjärven leirintäkeskuksessa on yhteensä viisi vierekkäistä selliä, vartijoiden erillinen rakennus ja kokkaustila, jossa valmistetaan vankien ruoat ja syödään vapautumispäivänä lounas purkukeskustelun yhteydessä.
Naapurisellissäni vankeuttaan istuu koreografi, jonka teoksesta olen aiemmin kirjoittanut kritiikin. Vankilan pihalla hänelle ojennetaan hänen vapaaehtoisesti valitsemansa kovennetun rangaistuksen kalusto, ämpäri, johon hän sellissä tekee tarpeensa. Tunnen itseni jälleen pelkuriksi; pääsen häneen verrattuna taas helpommalla.
Lue koko Niko Hallikaisen artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 5/2015
