Syksyllä ohjaajantyön professorina aloittanut Saana Lavaste uskoo, että alan opetuksessa on sokeita pisteitä. Hän näkee nykyisessä murroskaudessa mahdollisuuksia.

Kuva Tarmo Tuomela.

”Taidealan opettajilla on kaksoisidentiteetti, sekä opettajan että taiteilijan. Jos pedagogin ja taiteilijan roolit sekoittuvat, seuraa ongelmia. Otetaan esimerkiksi Jouko Turkka: hän neuvotteli rehtoriksi tullessaan itselleen sopimuksen, jossa rajasi kokonaan pois opettajan pedagogisen vastuun. Turkka halusi ja sai keskittyä tiukasti taiteeseen.”

Lavaste huomauttaa, että ohjaamisessa ja opettamisessa on kuitenkin paljon samaa.

”Pedagogiikkaan perehtymisestä ei ole haittaa ohjaajalle, päinvastoin. Mutta ei ohjaajaopiskelijoiden tarvitse olla pedagogeja. Sen sijaan heille annettavan opetuksen on oltava pedagogista.”

”Seppo Kumpulainen kuvaa osuvasti väitöskirjassaan Hikeä ja harmoniaa, kuinka alaa on opetettu eräänlaisella perimätiedolla, mestarilta kisällille. Joitakin opetustapoja ja -muotoja on saatettu toistaa sukupolvesta toiseen kyseenalaistamatta käytäntöjä sen enempää. Väitän, että opetukseen on sen vuoksi jäänyt sokeita pisteitä, joita voisi nostaa käsittelyyn pedagogisten painotusten avulla.”

Lavaste onnistui suututtamaan jotkut lukijoista viime vuonna ilmestyneellä, Saara Rautavuoman ja Kati Sirénin kanssa toimittamallaan kirjalla Avoin näyttämö – käsikirja teatterin uudistajille.

”Menin tuomaan julki näkemykseni määräaikaisten työsopimusten käyttöönotosta. Jopa olin heti kentän some-keskusteluissa varsinainen saatana”, hymähtää Lavaste.

Lavaste ennustaa, että alalla on edessään isoja muutoksia riippumatta hänen sanomisistaan.

”Itse näen tämänhetkisen murrosaikakauden mahdollisuuksien maailmana. Yhteiskunnalliset murtumakohdat ovat kautta historian olleet tilaisuuksia päästä marginaalista keskiöön. Nyt jos koskaan kannattaa olla skarppina ja raivata tilaa uusille ajatuksille.”

Nyt ikuisella prekaarilla on alkamassa viiden vuoden pesti professorina.

”Tuntuu juhlalliselta saada olla viisi vuotta vastuussa ohjaajien kouluttamisesta. Tunnen olevani etuoikeutettu, kun voin tukea tulevaisuuden taiteen ja teatterin tekijöitä. Taidetta tarvitaan enemmän kuin koskaan ja taiteen tehtävä on auttaa meitä tyytymään kohtuuteen. Yhteiskunta on sellainen, millaiseksi se luodaan. Teatteri on paikka, jossa voi nähdä vaihtoehtoisia maailmoja. Kaikki on mahdollista.”

Lue Nina Jääskeläisen haastattelu Saana Lavasteesta Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 5/2015.