”Mieleen jäi mies ja aggressio, mutta myös lämpö”, Jussi Lehtonen kuvaa kokemustaan Iso-Britannian vankiloista.
Kuvitus Paul Gent/TIPP.
Vankilateatteriin perehtynyt näyttelijä pohtii Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdessä 2/2015, mitä laji on ja mitä se voisi olla meilläkin. Hän kirjoittaa:
”Terapeuttisuus on Englannin ja Skotlannin vankilateattereissa selvästi ykkösasia. Fokus on vankien elämäntilanteissa ja niiden käsittelemisessä teatterin keinoin. Kohtaamani vankilateatterin tekijät alleviivasivat silti yhtä aikaa esitystensä mahdollisimman korkeaa taiteellista tasoa. Terapeuttisuus ei tarkoita tinkimistä taiteen laadusta.
Monet suhtautuivat myös soveltavan teatterin käsitteeseen varsin kriittisesti. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Kaikella taiteella on välineellisiä, hyvinvointiin liittyviä ja monia muitakin arvoja. Hyvä teatteriesitys on terapeuttinen monessa mielessä, eikä terapeuttisuus välttämättä tee siitä soveltavaa.
Lähtökohta tuntui olevan, että vankilateatteri on osa taidetta ja terapeuttisuus mahtuu taiteen sisään. Se on kuitenkin oma erityisalansa, jonka tekemisessä tietyistä erityistaidoista ja -tiedoista on hyötyä.
Vankilateatteri on valinnaisena oppiaineena ainakin Manchesterin yliopiston soveltavan teatterin osastolla sekä Skotlannin kuninkaallisen konservatorion teatterikoulussa. Siellä kurssin nimi on Arts in Social Justice. Opiskelijat valmistavat esityksen ja sen käsikirjoituksen yhdessä vankien kanssa devising-tekniikalla eli ryhmä- ja aihelähtöisesti.
Olen itse vetänyt yleisökontaktikurssia Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön ja dramaturgian maisterivaiheen opiskelijoille. Tutkimme opiskelijoiden kanssa, miten esitys ja esiintyjyys muuttuvat, kun niiden kautta heittäydytään vuorovaikutukseen erilaisten terveydenhuollon ja sosiaalityön yksiköiden sekä vankiloiden asukkaiden kanssa.
Iso-Britanniaan verrattuna oma lähestymistapa näyttäytyy taiteeseen painottuneempana. Terapeuttisuutta sivutaan, mutta toiminta ankkuroituu taiteilijana olemiseen.”
Lue Jussi Lehtosen artikkeli Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehdestä 2/2015.
