Kun maailma taiteistuu, sinäkin voit olla esityksessä kauppareissullasi tai työmatkallasi. Mutta mitä se merkitsee ja mistä sen voin tietää?
Valtio-performanssissa Kaisaniemessä pohdittiin kansalaisuuden rituaaliluonnetta. Mukana muun muassa Johanna Peltonen (vas.) ja Aarni Korpela. Takana Hanna Ryti, Anna Korolainen, Anna Taiponen ja Veera Aaltonen. Kuva Pilvi Kallio.
Vallattu alue on rajattu huomionauhoin. Tullivirkailija päästää minut Valtioon pakolaisstatuksella. Keltainen lappu ohjaa vastaanottokeskukseen, jossa ministeri alkaa kotouttaa minua.
Lyhyen tapaopastuksen jälkeen saan luvan liikkua vapaasti noin 40 neliömetrin alueella. Joku ostaa itselleen tontin eurolla. Maksan oitis omastani 95 senttiä valtion kassaan, sillä tontti tuntuu turvalliselta tavalta olla esityksessä mukana. Odotan, että joku purnaisi tilan valtaamisesta. Mutta ei. Kaupungissa saa tehdä mitä tahansa ilman, että kukaan puuttuu asiaan.
Kansalaisuus.
Nopean toiminnan joukkojen Valtio-performanssi toukokuisella Maailma kylässä -festivaalilla Helsingin Kaisaniemessä oli osa monivuotista prosessia, jossa testataan ja kehitetään konsepteja ajankohtaiselle ja julkisessa tilassa tapahtuvalle esitykselle. Valtio saa osallistujat pohtimaan kansalaiseksi tulemista ja kansalaisuuden rituaaliluonnetta. Valtioon astuva tulee mukaan hitaasti aukeavaan leikkiin, josta kasvaa dialoginen esitys.
Nopean toiminnan joukkoihin kuuluu noin tusina tekijää, jotka ovat kotoisin lainsuojattomista teattereista Höyhentämöstä ja ReunaRyhmästä. Mukaan haettiin myös muita osanottajia tanssi-, teatteri- ja performanssikentältä. Tietty tekijä-anonymiteetti ohjaa toimintaa, eikä esityksiinkään juuri ”sisäänheitetä” tai kutsuta. Vaikuttaa siltä kuin haluttaisiin raottaa esitykset vain niille silmille, jotka oikeasti näkevät.
Vastaanoton mysteeri.
Nopean toiminnan joukot ovat ”iskeneet” Kampin kauppakeskukseen vartijoiden vastakohtina, Sallijoina. He ovat myös asettuneet päärautatieaseman, Narinkkatorin, Itäkeskuksen ja Esplanadin puistoon eri hahmoissa.
Jokainen julkinen tila on erityinen: Itiksessä hengailee keskimäärin erilaista väkeä kuin Espan puistossa, jossa esitys tapahtuu turistien, Batmanin, Darth Waderin ja romanimusiikin lomassa. Vastaanoton mysteeri ja salaa katsomisen tunne luonnehtivat toimintaa kaikkialla.
Kaupunkitutkija Pasi Mäenpää selittää katsomatta jättämisen tematiikkaa pelillä, joka perustuu siihen keskinäiseen sopimukseen, että katseeseen kuuluu vastata katsomalla poispäin. Puuttumattomuus ei siis ole tylyä vaan itse asiassa lupa jatkaa ”seurustelua”. Urbaanin maailman teatteri, theatrum mundi, on moniulotteinen katuseurallisuuden näyttämö, jossa yksilöiden väliset suhteet ovat roolimaisia asetelmia, sanoo Mäenpää teoksessaan Narkissos kaupungissa.
Taiteistunut maailma.
Tekijöiden syyt toimia suojattomassa paikassa ilman teatterin kehystä voi olla yhteiskunnallisuuden tai reaaliaikaisuuden halu. Se voi perustua myös kiinnostukseen nyrjäyttää arkea tai leikkiä teatterilla – ja siten laajentaa ajattelua taiteesta. Motiivina on usein instituutioihin keskittyvän tekemisen vastaisuus tai – kuten itse ajattelen – julkisen tilan käyttöehtojen testaaminen.
Keinot mukailevat taiteilijaparadigman muutosta: kuva taiteilijuudesta muuttuu tekijäkeskeisyydestä vaihtoehtoisten toimintamallien tarjoajaksi. Tämä kehitys on liitetty yhteiskunnalliseen muutokseen, siihen, että perinteiset taiteen keinot on koettu riittämättömiksi. Tuoreen katsantokannan mukaan taide nähdään jatkuvassa vuorovaikutussuhteessa kulttuurin muiden osien kanssa.
Lue Pilvi Kallion artikkeli kokonaan Teatteri&Tanssi-lehdestä 6/2013.
Etusivun kuva Pilvi Kallio.
