Taide-instituutioiden toimintamallit ovat isossa myllerryksessä. Eikö esitysten tuottaminen enää riitä?
Vuonna1986 perustettu Zodiak Presents, Zodiakin taustalla oleva juridinen yhdistys, pohjautui yhteisölliselle toimintaideologialle ja sateenvarjo-ajattelulle. Se oli aikanaan radikaali tuotantomalli eurooppalaisittainkin eikä siksi tullut ymmärretyksi kotimaisessa taidepoliittisessa päätöksenteossa. Vuodesta 1997 Zodiak on ollut Uuden tanssin keskus, jonka sateenvarjo laajenee jatkuvasti.
Suomen Kansallisteatteri puolestaan on vuonna 1872 perustettu kansallinen instituutio, jonka tarjonta on enimmäkseen edustanut perinteisempää ohjelmistoa: klassikkoja ja uudempaa näytelmää, mutta ei musikaaleja eikä kovin paljon kokeilevaa teatteria. Talo ei ole auennut ulos yhteiseen arkeen.
Zodiakin toiminnanjohtaja Raija Ojala ja Kansallisteatterin johtaja Mika Myllyaho katsovat organisaatioitaan ja niiden tulevaisuutta. He haistavat uusia tuulia. Raija Ojala huomauttaa, että Zodiakin ydintoimintaa ovat silti edelleen kotimaisten tanssiteosten tuottaminen.
”Muut toimintafunktiot ja -sektorit liittyvät tämän perusasian tukemiseen ja kultivoimiseen sekä itse tanssin, taiteilijoiden että yleisön näkökulmasta.”
Kuvassa Raija Ojala
Kuva Johanna Tirronen
Myllyahokin komppaa, että esitysten tuottaminen on teatterin tärkein tehtävä.
”Mutta minulle on herännyt pitemmän aikavälin haave kehittää Kansallisteatterista suomalainen instituutio, joka avautuu ja kääntää katseensa ulospäin ja ottaa teatterin tehtävää haltuun myös tällä tavalla. Olen puhunut Kansallisteatterista vapaana vyöhykkeenä, jonka läpi virtaisi ihmisiä, ajatuksia ja tapahtumia.”
Kuvassa Mika Myllyaho
Kuva Tuomo Manninen
Sekä Ojala että Myllyaho haluavat lähentyä ihmisiä ja heidän arkeaan. Millä tavoin? Lue Teatteri&Tanssin ensimmäisestä numerosta Marja Silden artikkeli.
Etusivun kuva: Kristian Smedsin Mr Vertigo Suomen Kansallisteatterissa.
Kuva Ville Hyvönen
