Baltic Circle -festivaali on kymmenen olemassaolovuotensa aikana kehittynyt kommunikoivaksi kohtaamispaikaksi tekijöille ja yleisölle. Sen ohjelmisto on pienimuotoista mutta laadukasta. Viimeisimmässä tapahtumassa keskiöön nousi kierrätyksen ajatus monella tasolla.

Yksi kiintoisista vieraista oli tallinnalainen Von Krahl -teatteri Peeter Jalakasin ohjauksella The Magic Flute. Remixed and Explained.

Baltic Circle -festivaali on ajan myötä kasvanut kokoa ja kerännyt mainetta, mutta varman päälle pelaamisen makua siinä ei ole vieläkään. Viisipäiväisen tapahtuman ohjelma ulottui työpajoista muotinäytökseen, ja ohjelmisto yhdisteli esittäviä taiteita rohkeasti. Punaisena lankana läpi festivaalin kulkivat kierrätyksen ja nykyelämäntapamme ongelmien teemat.

Todellisuuden tutkimuskeskuksen Kolme pientä sisarta -näytelmä pitäisi määrätä peruskoululaisille pakolliseksi: se olisi mainio keino saada lapset innostumaan näytelmäkirjallisuuden klassikoista. Ja hyvin tämä Katariina Nummisen dramatisoima ja ohjaama ”pikku näytelmä” sopii meille muillekin.

Kolme pientä sisarta. Kuva Pilvi Porkola.

Esityksessä sievät kahvikupit ja kattilat puhkeavat puhumaan nuorelle naiselle (Tuire Tuomisto), joka kattaa niitä kiireisen oloisena valkoisella liinalla peitettyyn pöytään. Astioiden sisältä kumpuavat puheäänet kuuluvat 4–13-vuotiaille sisaruksille ja heidän isovanhemmilleen; nämä lukevat otteita Anton Tšehovin Kolme sisarta -näytelmästä. Valitut tekstit henkivät menneen maailman porvariselämän idylliä ja pörriäisten surinan ja linnunlaulun täyttämän kesän kauneutta mutta kertovat myös ihmissuhteiden varjoista ja sukupolvien välisestä kuilusta.

Pian hermostuneen ja hämmentyneen pöydänkattajan ja puhuvien astioiden taustalle heijastuu myös video. Siinä kolme sukupolvea on kokoontunut ulkosalle kesäiseen juhlanviettoon. Vaikka kuvassa ollaan yhdessä, puheäänet muuttuvat keskusteluista yksityisiksi ajatuksiksi. Pöydänkattaja selvästikin tuntee videon hahmot, sillä hän osoittaa lautasella, kenen hahmon ajatuksista kulloinkin on kyse.

Esitys alkaa siitä, kun pöydänkattaja työntää astiat kärryissä näyttämölle, ja loppuu siihen, että hän poistuu näyttämön sivuovesta – jättäen astiat pöydälle. Toivoa sopii, että äänet ovat saaneet tämän hätäisen naisen ymmärtämään, mitä hän elämältään kaipasi.

Lue kriitikko Laura Kimarin katsaus festivaalin tarjontaan Teatteri-lehdestä 1/2011.