Kun taksikuski kurvaa yhä kauemmas kaupungin teollisuusalueen reunamille, epäusko iskee niin kyyditsijälle kuin kyytiläisellekin: ei täällä mitään teatteria ole. Mutta, a vot, pieni ryhmä nuoria seisoskelee etäällä rähjäisen tornitalon pihalla, siis sinne.

Vaikka Pietarissa valitetaan vapaiden teatteriryhmien vähyyttä, niitä saattaa löytää, ainakin, jos osuu oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan – ja sattuu tapaamaan oikeat ihmiset.

Kun ajaa hissillä romuluisen talon 6. kerrokseen, saa oitis moniaistisen kokemuksen nykypietarilaisesta teatteriavantgardesta. Teollisuusrakennuksen käytävillä esitykseen valmistautuvat näyttelijät juoksentelevat vimmattuina nuorisoyleisön joukossa. Hajumaailmaan sekoittuu tupakka, marijuana ja ihmiseritteet – täällä ei ole aikaa oksennuksen siivoamiseen, nyt tehdään Dantea sata lasissa!

Teatteri Drystone on Pietarin tuoreimpia teatteriryhmiä, jonka omskilaissyntyinen ohjaaja-näyttelijä Maksim Didenko, 30, perusti viime keväänä. Porukassa toimii suuri joukko sekä muissa vapaissa ryhmissä että instituutioteattereissa työskenteleviä taiteilijoita sekä uutta nuorta voimaa, jota jatkuvasti myös koulutetaan taiteellisen johtajan oppien mukaisesti.

Drystone pitää nyt majaansa armeijan käytöstä poistetussa tehtaassa, jossa toimii myös muita pieniä teattereita, kuten Teatr Poema ja Spasibo. Da. Ryhmiä yhdistää kiinnostus fyysiseen teatteriin, ja yhdessä ne muodostavat taiteellisen yhteisön nimeltä Tvorstseskoe sodruzestvo Mesto.

Drystonen esitystä Danten Jumalaisen näytelmän ”Helvetistä” on edeltänyt Gez-21 klubilla tehty sarja performansseja, joista kaikki liittyivät Danten Helvetin kehiin. Nyt monikymmenpäinen esiintyjäryhmä on valmistanut Didenkon ohjauksessa revityksen, joka saa kaiken nähneen kriitikonkin äimäksi.

Karpaateilla tehdyllä luontovaelluksella alkusysäyksensä saanut, hyvin vapaa Dante-tulkinta on pitkä, hurja, painajaismainen vyöry. Tuloksena on helvetillinen sirkus, jossa esiintyjät – ohjaaja mukaan lukien – riehuvat huumaavassa massapsykoosissa, veri lentää ja jättimäiset pasta- ja paskakasat (kyllä, ihan ehtaa hevosenkakkaa) leviävät ja tunkeutuvat sekä näyttelijöiden että tilassa liikkuvien katsojien aistittaviksi.

Energisyydessään huumaava, mässäilyssään ällöttävä ja yltiöpateettisuudessaan tahattoman koominen esitys on kokonaisvaltainen elämys, joka ohjaajansa mukaan tutkii ihmisen riippuvuuksia. Unohtumattomasti.

Didenko sanoo, että kymmenen vuotta sitten Pietarissa oli aluillaan monia uuden teatteriajattelun ituja, mutta jostain selittämättömästä syystä kaikki hajosi ja tilanne palautui vanhaan status quo -tilaan.

”Halusin yhdistää ison joukon luovia ihmisiä, tuupata asioita taas eteenpäin.”

Drystonen jengissä on mukana jopa 70 ihmistä. Miten tämä uusi sukupolvi voi vielä lisätä ”fyysisen teatterin” kierroksia klassikkotulkinnoillaan, se onkin ehdottomasti seuraavan Pietarin matkan arvoinen kysymys.

Akhe – tilaton puoneeri

Yksi pisimpään toimineista ja tunnetuimmista vapaista pietarilaisista teatteriryhmistä on Akhe Engineering Theatre, joka on muutaman vuoden ajan kierrättänyt Faust 2360 words -esitystään sekä Venäjällä että ulkomaisilla festivaaleilla, viimeksi muun muassa Rakveren Baltoscandal-tapahtumassa.

Faust-esitys on ollut Akhe-ryhmän viime vuosien kierrätyshitti monilla ulkomaisilla festivaaleilla.

Nuoren pietarlaisyleisön suosima Akhe suostui esittämään vierailulämmittelyä varten Faustin toukokuussa myös Pietarissa. Ryhmä kokee vahvoja antipatioita kotikaupunkiaan kohtaan, koska menetti tilansa Satiiriteatterissa juuri 20-vuotsijuhlansa ja ensi-iltansa kynnyksellä – ”paloturvallisuussyistä”.

Nyt ryhmällä on parina päivänä viikossa käytössään Prijut Komedianta -teatterin tilat, mutta säännölliseen harjoitteluun pioneeriryhmälle ei kaupungista ole löytynyt sijaa.

Akhe etsii jatkuvasti uusia työtapoja. Faust oli Akhen ensimmäinen projekti, jossa käytettiin pohjana näytelmää – ja siinäkin nimensä mukaisesti vain 2360 sanan verran.

Faustin ohjaaja Jana Tumina määrittelee Akhen olevan taiteellinen kollektiivi, jonka ydinjoukkoon kuuluu puolenkymmentä taiteilijaa. Ryhmän työmetodeihin kuuluu vaihtaa toimenkuvia projektista toiseen, kaikki ohjaavat ja näyttelevät vuoronperään. Esimerkiksi Faust oli myös näyttämöllä mukana olleen Maksim Isajevin esikoisdramaturgia.

Tumina itse ohjaa myös pietarilaisissa laitosteattereissa, koska ”ei tällaisella taiteellisella teatterilla voi täällä elättää itseään”. Myös muut ryhmän jäsenet ohjaavat ja lavastavat muun muassa Mariinski-teatteriin.

Kahdenkymmenen vuoden aikana Akhe ei ole saanut kertaakaan valtion tai kaupungin tukea. Osa esityksistä on toteutettu kansainvälisten festivaalien kanssa yhteistuotantoina.

Tumina sanoo, että ”insinööriteatteri” Akhe ei ole sisällöllisen ohjelmallinen projekti, vaan pikemminkin esteettinen leikkikenttä, jossa taiteilijat haluavat paneutua juuri siihen mikä heitä kulloinkin kiinnostaa. Yksi viime aikojen teemoista on ollut mytologisten tarinoiden avaaminen

Ludy – klassista kevyesti

Vaikka Pietari on suurkaupunki, sen vapaissa teatteriryhmissä ollaan verkotuttu varsin tehokkaasti. Nuoret tekijät perustavat omia kokoonpanojaan, mutta ovat hankkineet kannuksiaan työskentelemällä vakiintuneissa ryhmissä ja usein myös laitosteatterikentällä.

Pietarilaissyntyinen ohjaaja Tatyana Priyatkina, 28, valmistui kotikaupunkinsa Teatteriakatemiasta kaksi vuotta sitten ja ehti jo opiskeluaikanaan olla mukana sekä Valtiollisen lastenteatterin produktioissa sekä tehdä töitä muun muassa kansainvälisestikin tunnetun Derevo-ryhmän kanssa.

Pari vuotta sitten Priyatkina perusti ystävänsä Alexander Weinsteinin kanssa Pietarin päärautatieaseman tuntumaan kansainvälisen draamakeskuksen nimeltä Legkie Ludy (Keveät ihmiset) ja sen yhteydessä toimivan nukketeatteri Dzambanon. Yhteiskunnan rahoitusta toiminta ei saa, mutta energinen nuori johtaja on toiveikas, että toiminnan vakiinnuttua ”rahoitus kyllä saadaan järjestymään”.

Ludyn ja Dzambanon yhdistelmä on esimerkki monista kaupungin uusista toimijoista, jotka järjestävät omaan työskentelymetodiinsa perustuvia työpajoja ja ”mestarikursseja” sekä toisaalta tekevät omia esityksiään.

Priyatkinan erikoisalana ovat nukketeatterin lisäksi psykofyysinen näyttelijäntyö, jota hän pääasiassa klassikkoteksteihin perustuvissa esityksissään yhdistää aikuisille suunnattuun nukketeatteriin, tanssiin ja elävään musiikkiin.

Toukokuussa Dzambano harjoitteli Pushkinin runoon pohjautuvaa näyttämöteosta Pronssinen ratsumies, jonka alun perin piti vierailla myös Tampereen teatterikesän off-ohjelmistossa. Se kertoo pienen miehen kovasta kohtalosta politiikan ja luonnonkatastrofien yhteentörmäyksessä.

Sanaton esitys perustuu tanssilliseen liikkeeseen, nukkeihin ja musiikkiin sekä visuaalisiin kuviin, joissa esityksen kova urbaani maailma luodaan metalli- ja muovimateriaaleja moninaisesti näyttämöllä käsitellen.

Priyatkina on tehnyt yhteistyötä myös Turun taideakatemian nukketeatterilinjan kanssa, jonne hän teki vuonna 2007 esityksen Tuu, tuu, tupakkirulla.

Annukka Ruuskanen