”Ruotsinkielinen teatteri on kuivaa, tylsää ja epäaitoa. Hikinen suomenkielinen perinne antaa enemmän mahdollisuuksia, mutta ilmaisun parkkiintuneisuus ja ronskius synnyttävät usein vain karikatyyrejä”, sanoo Viirus-teatterin ohjaksiin tarttuva ohjaaja Maria Lundström.

Miten tehdä uudistuvaa, aistikasta ja kiinnostavaa vähemmistöteatteria? Asiaa pohtimassa myös näyttelijä Martin Bahne ja tutkija Linnea Stara.

Suomenruotsalaisesta teatterista puhuttaessa mainitaan aina Vivica Bandler, Ralf Långbacka, Bengt Ahlfors ja Joakim Groth sekä Lilla Teatern. Sen kansainvälisyyttä ja realismista irrottautuvaa ilmaisua kehutaan. Sen ajatellaan rikastuttavan suomalaista teatteria. Ja niin edelleen.

Suomenruotsalaisen teatterin tulisi laajentaa reviiriään yli kuppikunta- ja kielirajojen, sanovat tutkija Linne Stara (vas.), näyttelijä-ohjaaja Martin Bahne ja ohjaaja Maria Lundström. Kuva Anu Pitkänen

Mutta mitäs jos mietitään tätä hetkeä? Miltä suomenruotsalainen teatteri näyttää kolmikymppisten tekijöiden ja tutkijoiden mielestä juuri nyt? Mitä kielivähemmistön teatteri ylipäätään heille nykypäivänä merkitsee?

”Vi stampar på stället”, sanoo Viirus-teatterin johtajana marraskuussa aloittava Maria Lundström.

Hänellä on jo kauan ollut sellainen olo, että suomenruotsalaisella puolella poljetaan paikallaan. Löytyy paljon kunnanhimoa ja tarmoa tehdä uutta, monet tunnistavat ongelmat, mutta niitä ei osata ratkaista.

Suurin ja akuutein ongelma on ohjaajien puute.

Yleinen ilmapiiri Lundstömin mielestä on, että ihmiset odottavat jotain suurta ohjaajaa Saksasta tai Baltian maista, joka tulisi tekemän heidän kanssaan hienon esityksen. Kukaan ei usko, että ohjaaja löytyisi suomenruotsalaisten keskuudesta.

”Eikä löydykään. Meiltä puuttuu visio-ohjaajia, mutta meiltä puuttuu myös ihan teknisiäkin ohjaajia. Näen paljon esityksiä, joissa on hyvä lähtöidea, mutta jotka ovat jossain vaiheessa lähteneet menemään väärään suuntaan, kartta on kadonnut. Tai sitten omaperäisyys puuttuu: lopputulos on laimennettu versio siitä, mitä lähdettiin tavoittelemaan.”

Lundströmin lisäksi myös teatterintutkija Linnea Stara sekä Projektori- ja Teater Mestola -ryhmissä toimiva näyttelijä-ohjaaja Martin Bahne toivovat suomenruotsalaiselle teatterikentälle lisää ohjaajia.

Koska Teatterikorkeakoulussa on vain ruotsinkielinen näyttelijälinja, näkyy se kentällä siten, että näyttelijät alkavat usein myös ohjata. Nykyään ohjaajinakin toimivat Bahne ja Lundstöm ovat molemmat saaneet näyttelijäkoulutuksen. Tänä syksynä Svenska Teaterniin Ingmar Bergmanin Fannyn ja Alexanderin ohjaava Lundström sanoo, että tuskin hän olisi päässyt ohjaamaan jos ei kuuluisi kielivähemmistöön.

”On aika helppoa tehdä uraa suomenruotsalaisella teatterikentällä. Tarvittaisiin enemmän kilpailua.”

Lue kolmikon visioita suomenruotsalaisen teatterin kehittämisestä Maria Säkön artikkelista Teatteri-lehdessä 5/10.