Pyöräillessäni syksyllä 2006 Helsinginkatua pitkin Mika Myllyaho huomasi liikehdintää entisen elokuvateatteri Kinon tiloissa ja pyysi Ryhmäteatterin tuottajaa ottamaan asiasta selvää. Paljastui, että tilaa oltiin myymässä, ja uusi omistaja tekisi sopimuksen kahden viikon päästä.
”Pidimme samantien kokouksen. Paniikki oli myynyt hyvin, itse asiassa kaikki esitykset olivat olleet loppuunmyytyjä neljän edellisen vuoden ajan. Tilille oli kertynyt siis rahaa, jonka päätimme sijoittaa taiteeseen. Hanke lähti liikkeelle valtavalla vauhdilla, ja jo parissa kuukaudessa olimme saaneet tilaa koskevat suunnitelmat valmiiksi.”
Myllyaho korostaa, että koolla oli ammattitaitoinen porukka: Ryhmäteatterin tekninen johtaja Tomi Tirranen, näyttämömestari Jouni Kuusimäki ja sopimuksista huolehtimassa näyttelijä Juha Kukkonen, viittä vaille valmis ekonomi.


Uuuden näyttämön myötä Ryhmäteatteri anoi opetusministeriöltä korotusta vuosittaiseen valtionosuuteensa, mutta lupauksista huolimatta henkilötyövuosia saatiin lisää vain yksi. Päätös oli pommi, mutta Myllyaho kieltää olevansa katkera.
”Valtio tekee teatteripolitiikkaa, ei siinä ole rutisemista. Tosiasia kuitenkin on, ettei nykyisellä tuella pyöritetä kahta näyttämöä ja 13 vakituisen työntekijän henkilökuntaa. Onneksi Pengerkadun kiinteistössä käynnistyi putkiremontti, minkä vuoksi esitystoimintaa on tänä keväänä vain yhdellä näyttämöllä. Sen verran teatterin taloudellinen tilanne kiristyi, että jouduimme puolittamaan palkat viime elo- ja syyskuussa, minkä jälkeen laskimme loppuvuodeksi kaikkien palkkoja 20 prosenttia.”
Myllyaho huomauttaa, että päätös palkkojen laskemista oli yhteinen.

Miten tulisi elää ollakseen onnellinen, on iso kysymys Mika Myllyahon Paniikki-näytelmässä. Miehiä hermoromahduksen partaalla Ryhmäteatterissa Tommi Korpela, Petteri Summanen ja Jani Volanen.
Kuva Yehia Eweis

”Tuntuu kieltämättä mahtavalta kun väki on valmis tekemään uhrauksia, jotta teatteri pystyisi pystyssä. Läpinäkyvyyden periaate on Ryhmäteatterissa vahva. Meillä kaikki tietävät koko ajan, paljonko tilillä on rahaa, ja kuinka paljon varoja voimme käyttää. Tilanne on tällä hetkellä se, että Päällystakki myy loistavasti, ja pääsemme taas piirun verran eteenpäin.”
Myllyahon kanta on, että teatterintekeminen ei ole tilasta kiinni.
”Pengerkadun näyttämö on sitä paitsi vuokratila. Mutta haluaisimme pitää sen, sillä meillä on haave. Jos olisimme saaneet anomamme korotuksen valtionosuuteen, olisimme perustaneet Ryhmäteatterin rinnalle nuorisoensemblen. Tällä hetkellä teatterikoulutuksesta valmistuu läjäpäin väkeä, mutta he katoavat koneistoon. Tarkoituksemme oli kutsua vetäjäksi ohjaaja Susanna Kuparinen ja kahdeksan nuorta näyttelijää, jotka olisivat saaneet tilaisuuden tehdä teatteria itseään ja omaa sukupolveaan puhuttelevista aiheista.”

Eija Mäkinen